CLC Climate Leadership Coalition

Climate Leadership Coalition: Suomen tehtävä rohkeampi vetystrategia

Jaa

Euroopan suurin ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) peräänkuuluttaa Suomelta rohkeaa vetystrategiaa. Nyt valmisteilla oleva vetystrategia ei CLC:n mielestä vielä vastaa suomalaisen liike-elämän tarpeisiin eikä vauhdita täysimääräisesti siirtymää kohti 1,5 asteen ilmastotavoitetta. CLC esitti kantansa Suomen ilmasto- ja energiastrategian lausuntokierroksen yhteydessä.

Lausunnoilla olevan ilmasto- ja energiastrategian kahdessa erillisessä luvussa esitetään uudet linjaukset, joilla vedyn ja sähköpolttoaineiden käyttöä pyritään edistämään sekä niitä koskeva taustoitus. Kyseisten lukujen ilmoitetaan toimivan erillisenä suomalaisena vetystrategiana. Esitetyt linjaukset ovat verrattain varovaisia ja näyttävät perustuvan suurelta osin odotukseen teknologian kaupallistumisesta.

Vety, sähköpolttoaineet ja vetyyn liittyvät teknologiat eri sovelluskohteineen tulisi CLC:n mielestä nähdä laajemmin kuin vain osana kansallista päästövähennyspolitiikkaa. Vety, kuten päästöjä vähentävä teknologia yleisemminkin on kuluvalla vuosikymmenellä yhä enemmän myös teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa ja sellaisena se tulisi nähdä myös Suomessa.

Jos Suomessa valmistaudutaan ottamaan käyttöön vetyratkaisuja vasta siinä vaiheessa, kun ne ovat kaupallisesti kannattavia, suomalaiset vetyvalmisteita tarjoavat yritykset tulevat todennäköisesti pyrkimään jo jaetuille markkinoille. Suomi menettää suuren osan siitä teknologiaviennistä, jonka olisimme voineet saada, jos kotimarkkina tarjoaisi refrenssikysyntää jo kansainvälisten markkinoiden muodostumisen aikaisissa vaiheissa.

”Ilmasto- ja energiastrategiassa esitetty vetystrategia ei vielä vastaa suomalaisen liike-elämän tarpeisiin. CLC ehdottaa, että strategiassa esitetyt linjaukset vetytalouden edistämiseen toteutetaan viipymättä ja samaan aikaan käynnistetään erityisesti vetytalouden päästövähennysmahdollisuuksiin ja myönteisiin talousvaikutuksiin keskittyvä laaja-alainen innovaatio- ja teollisuuspoliittinen vetystrategiatyö. Työllä on kiire. Se olisi hyvä saada liikkeelle jo ennen seuraavaa hallituskautta eli nykyisen hallituksen toimesta ja parlamentaarisessa yhteistyössä. On tärkeää, että seuraavaan hallitusohjelmaan kirjataan selkeitä linjauksia vetytalouden edistämisestä innovaatio- ja teollisuuspolitiikassa”, toteaa Climate Leadership Coalitionin toimitusjohtaja Tuuli Kaskinen. 

Suomella on CLC:n mielestä erinomaiset mahdollisuudet profiloitua merkittäväksi vihreän vetytalouden toimijaksi erityisesti tuulivoimalla tuotetun vedyn avulla. Suomella on maana ominaisuuksia, jotka antavat meille suhteellisen kilpailuedun suhteessa moniin Keski-Euroopan maihin, kuten erinomaiset uusiutuvan energian resurssit, veden saatavuus ja kilpailukykyinen sähkön hinta, vahvat ja kehittyvät energian siirtoverkot, korkeatasoinen tekologiaosaaminen sekä digitaalisten ratkaisujen edelläkävijyys.

Esimerkiksi Saksa ja Hollanti näkivät vedyn ja sen johdanaiset välineeksi omiin päästövähennyksiin ja arvioivat joutuvansa turvautumaan vedyn ja sen hyödykkeiden huomattavaan tuontiin. Pelkästään Saksan vedyn tuontitarve yltäisi noin 4 miljardiin euroon vuonna 2030. Pohjoismaista Ruotsi puolestaan näki myös vedyn tarjomat mahdollisuudet ja rakensi vetystrategiansa osin korkeammalle jalostettujen vetyä hyödyntävien vientituotteiden varaan. 

CLC:n lausunto ilmasto- ja energiastrategiaan on luettavissa kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Climate Leadership Coalition on Euroopan suurin voittoa tavoittelematon ilmasto-businessverkosto. CLC:llä on 89 organisaatiojäsentä, jotka työllistävät maailmanlaajuisesti 530 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo on lähes 70 prosenttia Helsingin pörssin markkina-arvosta.

Lisätiedot: Tuuli Kaskinen, toimitusjohtaja, Climate Leadership Coalition, tuuli.kaskinen@clc.fi, 050 5149752, Juha Turkki, kehitysjohtaja, Climate Leadership Coalition, juha.turkki@clc.fi, 045 3461925 ja Kari Mokko, kehitysjohtaja, Climate Leadership Coalition, kari.mokko@clc.fi, 040 7513281.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

CLC Climate Leadership Coalition
CLC Climate Leadership Coalition



http://clc.fi

CLC ry:n (CLC Climate Leadership Coalition) tarkoituksena on vaikuttaa Suomen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yleiseen kilpailukykyyn ja valmiuteen vastata ilmastonmuutoksen ja luonnonvarojen riittävyyden tuomiin uhkiin sekä kykyyn hyödyntää näiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia. Yhdistys edistää alansa parhaiden kansainvälisten käytäntöjen tunnetuksi tekemistä ja siirtämistä Suomeen. Yhdistyksen perusajatus on, että kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta CLC Climate Leadership Coalition

Suomalaiset elinkeinoelämän järjestöt mukana kansainvälisessä vetoomuksessa, joka vaatii valtioita pysymään 1,5 asteen tavoitteessa13.11.2022 12:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Keskuskauppakamari ja ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition antavat vahvan tukensa YK:n COP27-ilmastokokouksessa 1,5 asteen lämpenemistavoitteessa pysymiselle. ”Neuvotteluissa on viitteitä, että osa valtioista haluaa ottaa takapakkia sitoumuksista 1,5 asteen tavoitteeseen. Haluamme yhdessä laajan kansainvälisen yritysten ja järjestöjen joukon kanssa tukea ensi viikon neuvotteluja tavoitteissa pysymiseksi ja huomion siirtämiseksi ilmastotavoitteiden toimeenpanoon”, toteaa Keskuskauppakamarin elinkeino- ja ilmastoasiantuntija Teppo Säkkinen. Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC on korostanut, että 1,5 asteen lämpenemisen jälkeen ilmastonmuutoksen vaikutukset ihmisiin ja luontoon ovat merkittävästi pahempia. Siksi Pariisin sopimus pyrkii 1,5 asteen lämpenemisessä pysymiseen ja viime vuonna Glasgow’n ilmastokokouksessa valtiot vahvistivat sitoutumistaan tavoitteeseen. ”Suomalaisille vientiyrityksille on tärkeää, että kansainvälinen ilmastopoli

Maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot Schneider Electricille ja SSAB:lle21.9.2022 17:15:00 EEST | Tiedote

Globaali digitaaliseen automaatioon ja energianhallintaan erikoistunut Schneider Electric ja pohjoismainen teräsyhtiö SSAB ovat saaneet maailman ensimmäiset kansainväliset hiilikädenjälkipalkinnot. International Carbon Handprint Award on suomalaisten yritysten perustaman ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin ja Vancouver Economic Commissionin ideoima palkinto. Voittajat julkistettiin New Yorkissa Climate Week NYC ‑konferenssissa 21.9. Hiilikädenjälki on tärkeä ilmastovaikutuksen mittari. Se osoittaa kuinka uusi tuote tai palvelu pienentää kuluttajan tai asiakkaan hiilijalanjälkeä vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä tai lisäämällä hiilinieluja. Vuonna 2022 perustettu International Carbon Handprint Award myönnetään kahdessa sarjassa: Ilmastopositiivisin hiilikädenjälkituote (The Most Climate Positive Carbon Handprint Product) ja Potentiaalisin hiilikädenjälki-innovaatio (The High Potential Carbon Handprint Innovation). Kilpailu on avoin kaikille maailman yrityksille, j

Järjestöjohtajat: ”Ilmastotoimia nopeutettava ja riippuvuutta fossiilisista polttoaineista vähennettävä”7.3.2022 13:15:00 EET | Tiedote

Korkeakoulutettujen keskusjärjestö Akavan, ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalitionin, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n, suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingon, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK:n ja Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n johtajat ovat allekirjoittaneet Euroopan unionin ja jäsenmaiden poliittisille päättäjille osoitetun avoimen kirjeen, jossa korostetaan ilmastotoimien nopeuttamisen tärkeyttä ja fossiilisen energian käyttöön liityvien riskien vähentämistä. Allekirjoittajien edustamissa järjestöissä on jäseninä 15 000 yritystä ja kaksi miljoonaa työntekijää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme