Naantalin Musiikkijuhlat

Club For Fiven joulukonsertti ensimmäisen kerran Naantalissa

9.11.2020 10:00:00 EET | Naantalin Musiikkijuhlat | Tiedote

Jaa
Naantalin Musiikkijuhlat järjestää tiistaina 8.12.2020 Naantalin kirkossa Club For Five -yhtyeen joulukonsertin.
Jouluna 2020 -kiertue päättää Club For Fiven 20-vuotisjuhlavuoden.
Jouluna 2020 -kiertue päättää Club For Fiven 20-vuotisjuhlavuoden.

Suomalaisten rakastama joulumusiikki soi taas kauniimmin kuin koskaan monipuolisen a cappella -lauluyhtyeen tulkintoina. Täysin akustisesti järjestettävä konsertti toteutetaan illan aikana kahdesti, kello 18 ja 20. Liput ovat myynnissä Lippupisteessä.

Jouluna 2020 -kiertue päättää Club For Fiven 20-vuotisjuhlavuoden tutulla tinkimättömällä laadulla. Tuhansien ihmisten jokajouluiseen perinteeseen kuuluva konsertti vierailee tänä vuonna sekä konserttitaloissa että kirkoissa, rauhallinen ja reipas tunnelma aina estradin mukaisessa sopusoinnussa. Konserttiohjelma on harmoninen valikoima perinteistä ohjelmistoa ja yhtyeen aivan uusinta tuotantoa. Jouluna 2020 -konsertit Naantalissa ovat kiertueen ainoat vierailut Turun seudulla.

Club For Five on esiintynyt Naantalin Musiikkijuhlilla usein, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun yhtye tuo Naantaliin joulukiertueensa. Joulukonserttien järjestäminen on uusi aluevaltaus myös Naantalin Musiikkijuhlille.

- Yhteiset hetket jouluisen musiikin äärellä ovat aina olleet suomalaisille tärkeitä. Nyt korona-aikaan joulukonsertteja ja yhteislauluhetkiä on kuitenkin tarjolla poikkeuksellisen vähän. Olemme iloisia voidessamme mahdollistaa tämän korkeatasoisen joulukonserttikokemuksen Naantalissa, toteaa musiikkijuhlien tuore toimitusjohtaja Suvi Innilä.

Konsertin kesto on noin 70 minuuttia eikä siinä ole väliaikaa. Järjestelyissä huomioidaan koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset sekä turvallisuusohjeistukset koskien käsihygieniaa, turvavälejä sekä maskien käyttösuositusta. Kirkon yleisökapasiteetista on käytössä vain noin viidennes normaaliaikojen konsertteihin verrattuna, joten tilaa turvalliselle konserttielämykselle riittää. Rajallisesta paikkamäärästä johtuen liput kannattaa varata nopeasti.

Liput: lippu.fi, aikuiset 40€, opiskelijat ja alle 18-vuotiaat 20€

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Suvi Innilä, toimitusjohtaja
suvi.innila@naantali.fi, 050 5590 186
naantalinmusiikkijuhlat.fi

Kuvat

Jouluna 2020 -kiertue päättää Club For Fiven 20-vuotisjuhlavuoden.
Jouluna 2020 -kiertue päättää Club For Fiven 20-vuotisjuhlavuoden.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Naantalin Musiikkijuhlat
PL 46
21101 Naantali

050 5590 186http://www.naantalinmusiikkijuhlat.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin Musiikkijuhlat

Naantalin Musiikkijuhlat aloittaa Suomen festivaalikesän 4.6. suurella soinnilla27.5.2026 10:27:22 EEST | Tiedote

Naantalissa käynnistyy torstaina 4.6. Naantalin Musiikkijuhlat tarjoten loisteliaan kattauksen kamarimusiikista ja orkesterikonserteista jazziin ja intiimeistä kävelykonserteista presidentillisen Kultarannan puutarhan konserttiin. Esiintyjäkaartiin kuuluu niin menestystä niittäviä maailmantähtiä kuin taitavia nuoria taiteilijoita kotimaasta ja ulkomailta. 46. Naantalin Musiikkijuhlia vietetään 4.-13.6.2026

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye