Käpy Lapsikuolemaperheet ryKäpy Lapsikuolemaperheet ry

Club For Fiven uusi kappale tekee lapsensa menettäneiden surusta näkyvän

Jaa

Club For Five -lauluyhtye on julkaissut 12.5. uuden singlen, jonka syntytarina ja merkitys ovat poikkeuksellisia. Onnensäteenä-kappale on syntynyt yhteistyössä Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n kanssa lohduksi lapsen menettäneille vanhemmille ja perheille.

Ajatus yhteistyöstä Club For Fiven ja Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n välillä syntyi lapsensa menettäneille perheille suunnatuista lauluntekstin kirjoittamisen työpajoista, joita vetänyt Johanna Viksten on kappaleen alkuperäinen sanoittaja. Etänä toteutettuihin ryhmiin osallistui lapsensa menettäneitä vanhempia sekä lasten isovanhempia ja sisaruksia ympäri Suomen.

”Perheiltä saamamme viestin mukaan musiikkia kuunnellessa voi käsitellä tunteitaan ja saada lohtua surun keskellä. Sanoitukset ovat monelle tärkeitä”, kertoo Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki.

Yhteistyökumppanina Club For Five 

Avustusta projektiin saatiin Otto A. Malmin lahjoitusrahastolta. Apurahan turvin Club For Five sovitti ja työsti ohjelmistoonsa uuden, lapsen kuolemaa käsittelevän mittatilauslaulun. Sanoittaja Johanna Viksten kertoo, ettei laulun syntytarina ole helpoimmasta päästä. 

“Olin kirjoittanut vuositolkulla Onnensäteenä-tekstiä, yrittänyt säveltääkin. Yleensä lauluni työstyvät helpommin, mutta itse läheisten lapsen hautajaisissa olleena, niiden tunteiden sykeröissä en saanut tätä laulua koskaan valmiiksi”, Viksten kuvailee. ”Onneksi sain tekstin tekoon kanssani Eija Hinkkalan. Kaunis sävellys syntyi Hanna Kankaalalta. Olen Käpy ry:n lauluntekstityöpajojen hetkistä todella kiitollinen. Porukan vertaistuki toisilleen sekä henki oli todella ainutlaatuista. Kurssilaisista osa kirjoitti vain omien tunteiden purkamiseksi, osa on jo julkaissutkin tai julkaisemassa laulua – omalle rakkaalle lapselle tai lapsenlapselle omistettuna.“

Prosessin tuloksena syntyi kaunis, herkkä mutta voimakas kappale. ”Tekijät onnistuivat katsomaan rankkaa aihetta tosi kauniisti ja synnyttivät hyvin erityisen laulun, josta tuli erityinen myös meille esittäjille”, kuvailee Club For Fiven Jouni Kannisto.

Vaiettu suru

Lapsen kuolemasta ei ole helppo puhua. Välillä tuntuu, että koko asia halutaan ohittaa yksinkertaisesti vaikenemalla.

”Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta ei riittävästi tue lapsensa menettänyttä. Joskus tuntuu, kuin koko asia haluttaisiin lakaista maton alle unohtamalla näiden perheiden olemassaolo kokonaan.  Suurin osa vanhemmista ei esimerkiksi ole oikeutettuja mihinkään sellaiseen yhteiskunnan tarjoamaan tukeen, joka mahdollistaisi töistä poissaolon.  Tilanne voitaisiin lainsäädännön tasolla ratkaista esimerkiksi Tanskan mallin mukaisella suruvapaalla, jos tahtotilaa olisi”, sanoo Käpy ry:n Susanna Uittomäki. 

Ruohonjuuritasolla toimivan yhdistyksen ei yksin ole mahdollista korjata lakia, mutta jotain voidaan silti tehdä. Yhteistyössä syntynyt laulu antaa äänen sille, mistä olisi helpompi vaieta. Saman kokeneet voivat tuntea yhteisen kappaleen voimauttavana. ”Olisi hienoa, jos teos tavoittasi lapsensa menettäneitä perheitä ja antaisi voimaa ja lohtua surun keskellä  –  auttaisi kokemaan, että kuolleella lapsella on paikka ja merkitys myös yhteisössä”, Club For Fiven Jouni Kannisto toivoo.

"Musiikki alkaa siitä mihin sanat loppuvat"

Myös kappaleen solisti, Club For Fiven Saima Haapanen kertoo Onnensäteenä-kappaleen olevan esittäjilleen merkityksellinen. ”Tuntui tärkeältä laulaa edes pientä lohtua perheille suuren surun keskellä. Samalla koimme arvokkaaksi olla mukana tekemässä lapsensa menettäneiden surua näkyväksi myös laajemmin. Kukaan ei saisi jäädä kivussaan yksin. Ihmiset ympärillämme kokevat monenlaisia pysäyttäviä tragedioita, jotka helposti jäävät muilta piiloon. Ymmärrys siitä, mitä toinen käy läpi elämässään, auttaa kohtaamisessa ja asettumisessa tukemaan vaikeaa elämäntilannetta. Tähän toivomme laulumme luovan turvallisen hetken, sillä musiikki alkaa siitä mihin sanat loppuvat”, Haapanen summaa.

ONNENSÄTEENÄ

Säv. Hanna Kankaala
San. Johanna Viksten, Eija Hinkkala
Sov. Jouni Kannisto

CLUB FOR FIVE

Maija Sariola
Saima Haapanen
Jouni Kannisto
Juha Viitala
Tuukka Haapaniemi

www.clubforfive.fi

www.facebook.com/clubforfive

KÄPY RY

www.kapy.fi

www.facebook.com/kapyry

KUUNTELE ONNENSÄTEENÄ-SINGLE:

sptfy.com/onnensateena

KATSO VIDEO KAPPALEEN ÄÄNITYKSISTÄ:

https://fb.watch/cYnmBIBXvx/

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Haastattelupyynnöt (Club For Five, Johanna Viksten, Käpy ry, lapsensa menettäneet vanhemmat) ja lisätiedot Käpy ry:n viestintävastaava Maiju Hirvosen kautta:
045 146 2456
maiju.hirvonen@kapy.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Käpy Lapsikuolemaperheet ry
Åkerlundinkatu 3B, 4. krs.
33100 TAMPERE

http://www.kapy.fi

Käpy Lapsikuolemaperheet ry tarjoaa valtakunnallista vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille perheille. Kaikki lapsensa menettäneet voivat olla yhteydessä meihin.

Vertaistukea on saatavilla ensisijaisesti vanhemmille ja perheille, joiden lapsi on kuollut raskauden myöhäisessä vaiheessa, vauvana, lapsuudessa, nuorena tai nuorena aikuisena.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Käpy Lapsikuolemaperheet ry

Lapsikuolemajärjestön pyhäinpäivän viesti: suruvapaa lapsensa menettäneille vanhemmille5.11.2021 10:51:01 EET | Tiedote

Lapsikuolemaperheitä edustava Käpy lapsikuolemaperheet ry muistuttaa pyhäinpäivänä, että kuolema koskettaa myös lapsiperheitä, eikä perheystävällinen yhteiskunta saa unohtaa perheitä surun ja kriisin hetkellä. Suomessa kuolee vuosittain noin 400–500 alle 18-vuotiasta lasta, joista kuolleena syntyneitä on alle 200. Käpy ry esittääkin Suomeen suruvapaata lapsensa menettäneille vanhemmille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme