Cristal Snow’n lukijat ja arvostelijat hurmannut saturomaani saa jatkoa ja laajenee myös musiikin puolelle

”Kun aloin kirjoittaa Penni Pähkinäsydämen seikkailuja noin viisitoista vuotta sitten, en arvannut, miten suureksi osaksi elämääni pienen pieni tarina vielä kasvaisikaan. Mielikuvitukseni syövereissä kehittyi ensin yhden kirjan käsikirjoitus ja lopulta juoni kokonaiseen kirjasarjaan. En voi uskoa, että nyt ilmestyy jo sarjan toinen osa”, Cristal Snow sanoo.
Esikoisteos Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku oli niin arvostelu- kuin myyntimenestyskin, josta on otettu jo viisi painosta. Se oli Tammen vuoden 2020 myydyimpiä lastenkirjoja. Lukijoiden lisäksi se hurmasi myös kirja-alan ammattilaiset, jotka valitsivat sen sekä Runeberg Junior - että Arvid Lydecken -palkintoehdokkaaksi.
”Kirja muistuttaa sadun muodossa, miten elämässä voi tehdä myös virhearvioita, mutta niistä pitää oppia. Kati Vuorennon herkkä, pitsimäinen ja minimalistinen kuvitus saattelee lukijansa mielikuvituksen pauloihin ja Tuulenpesän metsän syövereihin. Erittäin hyvä kokonaisuus, joka saa toivottavasti jatkoa”, luonnehti kirjaa arvostetun Runeberg Junior -palkinnon raati. Ja nyt jatkoa on vihdoin luvassa!
Cristal Snow ei pelkää käsitellä kirjoissaan vaikeita asioita. Hänen oma lapsuutensa ei ollut helppo: ”Sukelsin kirjaa kirjoittaessani syviin vesiin muistellessani, miltä lapsena tuntui, kun oli vihamiehiä. Muistelin kapinaa, jota koin kouluaikoina auktoriteetteja ja vanhempiani vastaan. Miltä epäreiluus lapsena tuntuikaan? Tai se, kun perheessä välteltiin tiettyjä keskustelunaiheita ja salattiin asioita, jotka olivat aikuisista epämukavia?”
Näistä muistoista syntyi Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous. Kirja käsittelee pelkoja, erilaisuutta ja sitä, miten voi käydä, jos asioista ei puhuta rehellisesti ja avoimesti. Kielellinen leikittely ja kiehtovat yksityiskohdat takaavat, ettei kokonaisuus kuitenkaan ole synkkä, kaukana siitä.
Kirja sisältää myös hauskan yllätyksen lukijoille: he saavat kuulla ensimmäistä kertaa Penni Pähkinäsydämen äänen. ”Kirjoitimme yhdessä laulaja/lauluntekijä Jutta Annalan kanssa maailman kurittomimman polkan, jonka lukija voi kuunnella suoratoistopalveluista kirjaan painetun koodin avulla. Biisi sai alkunsa kesken kirjoittamisen iskeneestä impulssista, jota lähdin seuraamaan. Soitin heti Jutalle, ja hän ja joukko taitavia muusikoita toteuttivat sekopäisen ideani. Tuloksena on loppusyksyn taatusti riivaavin korvamato!”
Kuuntele Penni Pähkinäsydämen Jytkypolkka tästä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Johanna Harkkila ǀ viestintäpäällikkö ǀ Tammi ǀ +359 41 4497274 ǀ johanna.harkkila@tammi.fi
Arvostelukappaleet: tiedotus@tammi.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme