CVC Capital Partners Fund VII:stä STARK Groupin uusi sijoittaja
4.5.2021 15:07:31 EEST | Stark Suomi Oy | Tiedote

Euroopan komissio hyväksyi kaupan 30. huhtikuuta 2021, ja STARK Groupin 100% omistusoikeus on siirtynyt tänään CVC:lle. STARK Groupin ja sen suomalaisen tytäryhtiön STARK Suomi Oy:n omisti vuodesta 2018 lähtien Lone Star Funds.
"Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme jatkamaan CVC:n kanssa matkaa, jonka jo aloitimme yhdessä Lone Starin kanssa. Yhteistyömme Lone Starin kanssa oli erinomaista, ja he olivat merkittävässä roolissa mahdollistamassa konsernin viime vuosien vahvan kehityksen”, sanoo STARK Groupin toimitusjohtaja Søren P. Olesen ja jatkaa:
”Näemme edelleen laajentumismahdollisuuksia, niin kasvamalla orgaanisesti kuin tekemällä lisäarvoa tuottavia yrityskauppoja markkinoilla, joilla jo toimimme. Tunnemme CVC:n erittäin hyvin ja uskomme hyötyvämme heidän alan asiantuntemuksestaan ja strategisista näkemyksistään. Heillä on vahva tahto kehittää STARK-konsernia edelleen, joten en voisi kuvitella meille parempaa omistajaa.”
”CVC:n omistuksessa on hyvä jatkaa strategiamme toteutusta, joka on jo osoittanut vahvuutensa. Keskitymme jatkossakin palvelemaan erityisesti ammattimaisesti rakentavia ja remontoivia asiakkaitamme. Osana STARK-konsernia pystymme hyödyntämään vahvaa ostovoimaamme kotimaisten asiakkaidemme parhaaksi. Se on merkittävä etu erityisesti tällaisena aikana, jolloin keskeisissä tuoteryhmissä on niukkuutta”, sanoo Harri Päiväniemi, STARK Suomen toimitusjohtaja.
Christoffer Sjøqvist, CVC:n johtaja lisää: ”Olemme seuranneet STARK Groupia tiiviisti useita vuosia, ja olleet erittäin vaikuttuneita yhtiön liiketoiminnan kehityksestä ja ihmisistä toiminnan takana. Odotamme innolla, että pääsemme aloittamaan yhteistyön Søren P. Olesenin ja hänen tiiminsä kanssa, ja vahvistamaan yhtiön kasvua entisestään.”
STARK-konserni on kasvanut viime vuosina voimakkaasti sekä yrityskaupoilla että orgaanisesti. Nykyisin STARK Group on johtava ammattilaisten rakennustarvikkeiden jakelija Pohjoismaissa ja Saksassa. Konsernilla on 10 000 työntekijää ja sen pääkonttori sijaitsee Tanskassa. Yhtiö palvelee noin 235 000 ammattimaisesti rakentavaa asiakasta Suomessa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa. Suomessa Starkilla on 26 liikettä ja noin 1000 työntekijää.
Lisätietoja:
Terhi Jokinen, viestintäjohtaja, STARK Suomi, p. 040 566 1000
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
STARK - Ammattilaisten ammattilainen.
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stark Suomi Oy
Kysely: peräti 90 % suomalaisista jättää väliin erinomaisen ajan remontoida13.10.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Pikku hiljaa lyhenevät syyspäivät eivät houkuttele suomalaisia remontoimaan. Vain kymmenesosa Stark Suomen teettämän Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -kyselyyn vastanneista kertoi sen parhaaksi vuodenajaksi remontoida. Syksyä ei kannata väheksyä remonttiajankohtana, sillä asiantuntijan mukaan sillä voi olla yllättäviä hyötyjä.
Kysely vahvistaa: Suomalaisten suurin remontti- ja rakennusunelma on uuden omakotitalon rakentaminen30.9.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Kun suomalaisilta kysyttiin, mitä rakentaisit tai rakennuttaisit, jos budjetti ei rajoittaisi, niin yleisin vastaus oli uusi omakotitalo. Näin vastasi 38 prosenttia vastaajista, kun asiaa selvitettiin Stark Suomen Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -kyselytutkimuksessa. Remonttihaaveiden kärjessä oli puolestaan täysremontti nykyiseen kotiin.
Kysely: Suomalaisten remontti-inspiraatioissa näkyy jo sukupolvien kuilu16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Yli puolet suomalaisista hakee inspiraatiota remonttiin ensisijaisesti internetistä. Asia selvisi Stark Suomen teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -kyselytutkimuksesta, jossa näin kertoi tekevänsä 54 prosenttia vastaajista. Tämän jälkeen eroavaisuuksia alkaakin ilmaantua sekä miesten että naisten ja eri ikäluokkien inspiraation lähteissä.
Kysely rakennusalan työvoimatilanteesta: 44 prosenttia on havainnut muutoksen6.8.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Rakennusalan ammattilaisista 44 prosenttia on havainnut muutoksia työvoiman saatavuudessa. Ammattilaisten mielestä rakennusalan houkuttelevuus onkin lyhyellä aikavälillä heikko, mutta pitkällä aikavälillä nouseva. Asia selvisi, kun Stark Suomi kysyi rakennusalan ammattilaisilta heidän näkemyksiään alan tulevaisuudesta. Kyselyyn vastasi lähes 3 000 alan ammattilaista ja yrittäjää.
Stressaako remontti? Ammattilainen neuvoo, miten tuskaa voi helpottaa23.7.2026 08:40:00 EEST | Tiedote
Kyselytutkimus vahvistaa, että suomalaiset kokevat remontoinnin tai sen teettämisen stressaavaksi. Stark Suomen teettämässä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2026 -tutkimuksessa 65 prosenttia vastaajista vastasi kyllä ”koetko remontoinnin tai remontin teettämisen stressaavaksi” -kysymykseen. Miehistä näin kokee 57 prosenttia ja naisista 73 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme