Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank lopettaa sijoittamisen tupakkayhtiöihin

Jaa
Danske Bank –konserniin kuuluvat Danske Invest ja Danica Pension ovat päättäneet lopettaa sijoittamisen tupakkayhtiöihin rahastoistaan. Päätös sulkea tupakkayhtiöt rahastoista perustuu asiakaspalautteeseen: instituutioasiakkaat ja yhä enemmän myös yksityisasiakkaat eivät halua sijoittaa tupakkaan.

Päätöksen piirissä ovat yhtiöt, jotka saavat yli 5 prosenttia liikevaihdostaan tupakkatuotteistaan. Se koskee tuotteita, jotka on tehty kokonaan tai osittain tupakasta, mutta koskee myös sähkötupakoita ja muita uusia tuotteita. Näillä kriteereille rajauksen piirissä on yhteensä 66 yhtiötä.

“Olemme kuunnelleet asiakkaitamme Pohjoismaissa. Otamme asiakkaidemme toiveet huomioon, kun kehitämme sijoitustuotteitamme. Palautteen, kyselyiden ja keskustelujen pohjalta on syntynyt kuva, että on järkevää lopettaa sijoituksesta rahastoistamme tupakkayhtiöihin. Tupakkayhtiöiden rajaaminen pois sijoituskohteista ei heikennä kykyämme yltää tuottotavoitteisiin”, sanoo Danske Investin Rami Hakola.

Vastuullisuus osana salkunhoitoa

Rajoitus koskee osakesijoituksia ja joukkovelkakirjoja. Yhtiöiden sulkeminen pois Danske Bankin rahastoista ei estä asiakkaita itse sijoittamasta yhtiöihin oman harkintansa mukaan.

Aiemmin Danske Invest ja Danica Pension ovat lopettaneet sijoittamisen kivihiili- ja öljyhiekkayhtiöihin sekä yrityksiin, jotka valmistavat kiistanalaisia aseita.

”Danske Bank toteuttaa vastuullista sijoittamista aktiivisen omistamisen kautta. Uskomme, että on vastuullisempaa keskustella sijoituskohteen kanssa vastuullisuuskysymyksistä kuin sulkea sijoituskohteita pois ongelmien takia ja näin jättää ongelmat muiden ratkaistavaksi. Salkunhoitajamme toimivat muutoksen tekijöinä, ja auttavat hallitsemaan vastuullisuuteen liittyviä riskejä. Tietyt toimialat voivat kuitenkin olla luonteeltaan sellaisia, että selkeä tapa vaikuttaa, on lopettaa sijoitukset”, Danske Bankin vastuullisen sijoittamisen asiantuntija Peter Lindström.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, josi.tikkanen@danskebank.fi, 0503269701

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye