Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank: Osakkeet selviävät Trumpin kauppasodasta – kuusi tekijää tukee kurssien nousua

Jaa
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump käynnisti toukokuussa markkinamyllerryksen, joka jatkuu vieläkin. Kauppasota on yksi osakkeita uhkaava tekijä, mutta Trump ei riitä selättämään osakkeiden hyvää vauhtia, arvioi Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Danske Bank ennustaa tuoreessa katsauksessaan osakkeiden hinnan nousevan 4-7 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Osakemarkkinoiden globaalisti hyvin alkanut vuosi taittui toukokuussa, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tviittasi kauppaneuvottelujen Kiinan kanssa etenevän liian hitaasti.

”Ennen Donald Trumpin kuuluisaa tviittiä globaalit osakkeet olivat nousseet lähes 17 prosenttia tämän vuoden aikana, ja sen jälkeen ne ovat laskeneet noin 2-3 prosenttia paikallisessa valuutassa laskettuna. Tähän mennessä tänä vuonna osakkeet ovat siis tuottaneet hyvin, vaikka viimeisen kuukauden aikana on nähty melkoinen myllerrys”, Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen sanoo.

Helsingin pörssissä kurssit olivat laskeneet jo aiemmin maaliskuisesta huipputasosta. Trumpin aiheuttaman markkinamyllerryksen jäljiltä kurssit ovat nyt vuoden huipuista laskeneet vajaa 10 prosenttia.

Kemppaisen mukaan kauppasodan jatkuminen ei kuitenkaan ole Kiinan tai Yhdysvaltojen etu.

”Kiistasta kärsivät molemmat osapuolet, joten todennäköisin skenaario on mielestämme yhä se, että maat löytävät yhteisen sävelen seuraavan puolen vuoden aikana. Tämä näkemys on yksi syy, minkä vuoksi osakemarkkinoilla on arviomme mukaan yhä mahdollisuuksia ja minkä vuoksi ylipainotamme osakkeita yhä hiukan.”

Osakkeita nostaa usea tekijä

Tämän vuoden positiivinen kurssikehitys ennen Trumpin aiheuttamaa myllerrystä selittyi osittain markkinoiden odotuksilla kauppasopimuksen syntymiseksi. Nousua on pitänyt yllä myös moni muu tekijä, jotka pätevät edelleen. Kemppaisen mukaan markkinoista voi eritellä nyt kuusi syytä, jotka tukevat positiivista kurssikehitystä.

”Osakkeiden kehitystä ovat vauhdittaneet Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankkien ilmoitukset koronnostojen lykkäämisestä, Kiinan viranomaisten aloittamat talouden elvytystoimet sekä yritysten tulosten pysyminen hyvänä, Kemppainen luettelee.

Lisäksi kuluttajien positiiviset näkymät, tasainen talouskasvu ja pitkien korkojen pysyminen matalina tukevat osakekurssien nousua.

”Arviomme mukaan tämänhetkinen kehitys suosii eurooppalaisosakkeita. Vuoden 2018 taloudellisen äkkijarrutuksen jälkeen uskomme, että makrotalouden nykyinen heikkous näkyy eurooppalaisten osakkeiden hinnoissa. Talouden keskeisissä tunnusluvuissa on nähtävissä vakiintumista, mutta kauppasopimus ja parantuva globaali talousympäristö tarvittaisiin, jotta Euroopankin talouskasvu saisi uutta vauhtia”, Kemppainen sanoo.

Danske Bankin katsauksen mukaan kursseja voivat painaa seuraavan 12 kuukauden aikana kauppasodan kiristyminen, muut poliittiset riskit ja taantuman pelon palaaminen.

”Kauppasota on vain yksi tämänhetkisistä poliittisista epävarmuustekijöistä. Myös esimerkiksi Euroopan ja Yhdysvaltojen kauppakiista voi kärjistyä tai brexit voi taas nousta korkealle asialistalla lokakuisen määräajan umpeutumisen lähestyessä”, Kemppainen sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Senioristrategi Tuukka Kemppainen, Danske Bank, 050 3760596, tuukka.kemppainen@danskebank.fi

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Luonnon monimuotoisuuden integrointi liiketoimintamalleihin vielä vaikeaa pohjoismaisille yhtiöille19.3.2024 08:45:00 EET | Tiedote

Kolme neljästä pohjoismaisesta suuryrityksestä kokee haastavaksi luonnon monimuotoisuuteen liittyvien riskien monimutkaisuuden, uskottavien tavoitteiden asettamisen sekä hallintomallin kehittämisen. Muutama yritys erottuu myönteisesti joukosta, mutta yksikään ei vielä ole päässyt tasolle, jossa luonnon monimuotoisuus on sisällytetty liiketoimintastrategiaan, ilmenee Danske Bankin varainhoidon tuoreesta raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye