Danske Bank: Ukrainan kriisin markkinavaikutukset vaihtelevat vakavasta lievään ja riippuvat lännen Venäjälle asettamista sanktioista
Ukrainan kriisi tulee todennäköisesti kärjistymään, kun osapuolet eivät pääse sopuun tämän viikon neuvotteluista huolimatta, arvioi Danske Bankin tutkimusosasto. Tutkimusosasto arvioi näkemyksessään kolmen eri skenaarion vaikutuksia talouteen.
”Lähtökohtaisesti arvioimme, että kumpikaan osapuoli ei halua laajamittaista sotaa. Länsi ei tietenkään halua sotaa ydinaseita hallussaan pitävän Venäjän kanssa, mutta myös Venäjälle sota tulisi varsin kalliiksi. Vaikka Venäjän armeijalla todennäköisesti riittävät tarvittaessa rahkeet Ukrainan valtaamiseen melko lyhyessäkin ajassa, maan hallussa pitäminen tulisi olemaan hyvin vaikeaa. Venäjä ajautuisi todennäköisesti pitkittyneeseen sissisotaan, jonka taloudelliset -ja miestappiot nousisivat merkittäviksi. Lisäksi sodan seurauksena Venäjään kohdistuvien pakotteiden talousvaikutukset olisivat pahimmillaan hyvin massiivisia”, arvioi Danske Bankin pääanalyytikko Minna Kuusisto.
Tilanteen kärjistyminen ilman sotaa tarkoittaa, että konflikti rajoittuisi Itä-Ukrainaan. Tässä tapauksessa Danske Bank uskoo, että EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteet eivät olisi rajuja.
”Näemme, että tällaisen skenaarion markkinavaikutukset olisivat edelleen melko maltillisia ja lyhytkestoisia. Arvioimme, että vaikutukset korko- ja osakemarkkinoilla olisivat rajallisia eikä ruplakaan ainakaan merkittävästi heikkenisi nykytasoilta. Todennäköisesti EU ja Yhdysvallat asettaisivat uusia pakotteita Venäjää vastaan. Vastineeksi Venäjä saattaisi hyvinkin rajoittaa kaasun vientiä Eurooppaan ja vuodenajasta riippuen kaasun hinnat Euroopassa voisivat ainakin hetkellisesti nousta.”
Sodasta ja rauhasta vahva reaktio
Danske Bankin näkemyksissä kaksi muuta skenaariota ovat osapuolten solmima sopua tai sodan alkaminen koko Ukrainassa. Sopu synnyttäisi laajasti positiivisen markkinareaktion ja vahvistaisi ruplaa.
”Emme kuitenkaan tällä hetkellä ole täysin vakuuttuneita, että sopuun päästään. Osapuolet vaikuttavat olevan niin kaukana toisistaan, että kompromissin löytäminen on todennäköisesti vaikeaa.”
Sodan syttyminen ja Venäjän suorittama Ukrainan valtaus tulisi kalliiksi kaikille osapuolille, sillä lännen todennäköisesti asettamat pakotteet toisivat kustannuksia myös Euroopalle.
”Konflikti on aina ensisijaisesti humanitaarinen kriisi. Laajamittaisen sodan inhimilliset seuraukset olisivat järkyttävät ja taloudelliset vaikutukset syventäisivät humanitaarista kriisiä. Sodan kustannukset ja sitä seuraavien sanktioiden markkinavaikutukset olisivat merkittäviä: epävarmuus kasvaisi ja riskinottohalukkuus vähenisi – osakemarkkinat reagoisivat negatiivisesti ja turvasatamakysyntä laskisi Saksan korkoja. Rupla heikkenisi selvästi nykytasolta. Venäjän sulkeminen pankkien käyttämän maksuliikennejärjestelmän SWIFT:n ulkopuolelle olisi todella raju toimi. Se käytännössä estäisi kaiken maksuliikenteen venäläisten ja ulkomaisten vastapuolten välillä. On tärkeää muistaa, että keskellä energiakriisiä EU on varsin riippuvainen kaasuntuonnista Venäjältä, ja Venäjän sulkeminen SWIFT-järjestelmän ulkopuolelle estäisi myös kaasuntuonnin. Siksi emme usko, että erityisesti EU on kovinkaan halukas asettamaan tällaista pakotetta ainakaan kylmään talviaikaan.”
Linkki Danske Bankin näkemykseen: https://research.danskebank.com/link/ResearchRussia140122/$file/Research%20Russia_140122.pdf
Yhteyshenkilöt
Pääanalyytikko Minna Kuusisto, minna.kuusisto@danskebank.com, 044 260 9979
Tietoja julkaisijasta
Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi
Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 150 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.
Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.
Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Ennuste: Asuntojen hinnat nousevat ensi vuonna maltillisesti12.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin tuoreen asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat kääntyvät 0,8 prosentin nousuun ensi vuonna. Rakentamisen piristyminen odotuttaa itseään.
Tutkimus: Miehillä on naisiin verrattuna lähes kaksinkertainen tili- ja sijoitusvarallisuus10.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bankin Sijoittavat suomalaiset 2025 -kyselytutkimuksen mukaan miesten tili- ja sijoitusvarallisuus on keskimäärin lähes kaksinkertainen naisten varoihin verrattuna, vaikka miehet ja naiset ovat miltei yhtä aktiivisia sijoittajia ja säästäjiä. Myös miesten ja naisten tavoissa sijoittaa on huomattavia eroja.
Suhdannekatsaus: Parempien aikojen kynnyksellä3.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Usean vaisun vuoden jälkeen Danske Bank ennustaa talouskasvun kiihtyvän vuonna 2026, mutta jäävän aiemmin ennakoitua hitaammaksi. Ensi vuodelle Danske Bank ennustaa nyt 1,5 prosentin talouskasvua aiemman 2,0 prosentin sijaan. Danske Bank laskee ennustettaan kuluvan vuoden talouskasvusta 0,3 prosenttiin aiemmasta 0,9 prosentista.
Sijoitusnäkemys: osakkeilla vahvat lähtökohdat ensi vuoteen2.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Danske Bank näkee ensi vuonna hyviä mahdollisuuksia saada houkuttelevia tuottoja osakkeista ja pitää tiettyjä alueita ja toimialoja erityisen kiinnostavina.
Marjaana Mäkinen nimitetty Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi1.12.2025 12:20:00 EET | Tiedote
Danske Bank Suomen yritysasiakkaista vastaavaksi johtajaksi on nimitetty Marjaana Mäkinen. Mäkinen siirtyy tehtävään Danske Bankin Sisä-Suomen yrityspankin johtajan roolista. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
