Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Danske Bank vertaili pohjoismaalaisten sijoittamista – suomalaiset suosivat osakkeita jo ruotsalaisia enemmän

Jaa
Danske Bankin suomalaisasiakkaiden sijoittaminen osakkeisiin kasvoi koronavuonna. Suomalaiset ja tanskalaiset sijoittavat pohjoismaalaisista eniten ulkomaisiin osakkeisiin. Suomalaiset osakkeet houkuttelevat muiden Pohjoismaiden sijoittajia hyvin vähän.

Suomalaiset kävivät viime vuonna Tanskan jälkeen toiseksi eniten osakekauppaa kaikesta sijoittamisestaan. Danske Bankin asiakkaiden tiedoista tehty vertailu paljastaa, että kun tanskalaisten viime vuoden sijoituksista 74 prosenttia meni osakkeisiin, Suomessa osuus oli 72 prosenttia. Vähiten osakkeilla kävivät kauppaa norjalaiset, jotka sijoittavat eniten rahastoihin.

”Erot Pohjoismaiden välillä johtuvat monesta syystä. Lainsäädäntö, eläkejärjestelmä ja verotus ohjaavat erilaiseen sijoittamiseen. Tästä huolimatta erot ovat yllättävän suuria, kun katsotaan sijoitusten jakautumista eri sijoittamislajeihin”, sanoo Danske Bankin henkilöasiakkaista vastaava johtaja Riikka Laine-Tolonen.

Suomessa koronavuosi ja osakesäästötili näyttävät muuttaneen suomalaisten sijoittamista ainakin väliaikaisesti, sillä viime vuonna sijoittaminen euromääräisesti kasvoi yli kaksi viidesosaa ja samalla sijoittaminen osakkeisiin lisääntyi verrattuna vuoteen 2019.

”Näyttäisi siltä, että osakesäästötili on ainakin osittain muuttanut ja lisännyt suomalaisten sijoittamistottumuksia. Jos näin on, se todella on edistänyt suomalaista kansankapitalismia. Tämä on hyvä, sillä säästäminen ja sijoittaminen pitkäjänteisesti lisää taloudellista mielenrauhaa.”

Suomalaiset yhtiöt kiinnostavat vähän

Pohjoismaat eroavat paljon myös siinä, mihin maihin niiden kansalaiset sijoittavat. Tanskassa ja Suomessa sijoitettiin viime vuonna hyvin paljon omaan maan ulkopuolelle verrattuna Ruotsiin ja Norjaan. Suurin markkina oman maan jälkeen on Yhdysvallat.

”Suomessa osuus ulkomaille sijoittamisessa on kasvanut viime vuosina. Suomen ja Tanskan pörssit muistuttavat toisiaan siinä, että niissä on suhteellisen yksipuoleinen toimialavalikoima. Siksi on järkevää hajauttaa ulkomaille.”

Suomalaiset yhtiöt kiinnostavat muissa Pohjoismaissa vähän. Suomi kerää kaikista Pohjoismaista pienimmän potin, kun katsotaan, miten iso osa osakekaupasta kustakin Pohjoismaista tehdään muihin Pohjoismaihin. Eniten suomalaisilla yhtiöillä kävivät kauppaa ruotsalaiset, joiden osakesijoituksista viime vuonna 0,9 prosenttia oli suomalaisilla yhtiöillä. Norjaa kerää eniten sijoituksia muista Pohjoismaista.

”Suomen pörssin keskittyminen raskaaseen teknologiaan näkyy myös siinä, miten suomalaisyhtiöt houkuttelevat pohjoismaalaisia piensijoittajia. Suomi kaipaa monipuolisemman kattauksen yhtiöitä pörssiin.”

Tietoa vertailusta

  • Danske Bank vertailu asiakkaidensa tekemiä osakekauppoja ja rahastosäästämistä vuoden 2020 aikana. Vertailussa katsottiin eri maiden sijoittajien sijoituskohteita, kohteiden maita ja sijoituslajeja.
  • Ruotsalaiset tekivät sijoituksistaan osakkeisiin 63 prosenttia, suomalaiset 72 prosenttia, tanskalaiset 74 prosenttia ja norjalaiset 39 prosenttia.
  • Osakesijoittamisessa ruotsalaiset tekivät kaupoistaan kotimaassaan 88 prosenttia, suomalaiset 79 prosenttia, tanskalaiset 65 prosenttia ja norjalaiset 94 prosenttia.
  • Suomalaiset yhtiöt houkuttivat vähiten sijoituksia muista Pohjoismaista. Viime vuonna tekemistään osakekaupoista ruotsalaiset tekivät Suomessa 0,9 prosenttia, tanskalaiset 0,6 prosenttia ja norjalaiset 0 prosenttia. Suomalaisten sijoituksista 2,5 prosenttia kohdistui Ruotsiin, 1,8 prosenttia Norjaan ja 0,6 prosenttia Tanskaan.
  • Muiden pohjoismaalaisten eniten Suomessa vaihtamat osakkeet viime vuonna olivat Fortum, Sampo ja Nokia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen, josi.tikkanen@danskebank.fi, 050 32 69 701

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Danske Bank A/S, Suomen sivuliike
Televisiokatu 1
00075 DANSKE BANK

010 546 0000https://danskebank.fi

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Danske Bank A/S, Suomen sivuliike on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Danske Bank on pohjoismainen yleispankki, jolla on vahvat alueelliset juuret ja tiivis yhteys ympäröivään maailmaan. Olemme yli 145 vuoden ajan auttaneet kotitalouksia ja yrityksiä saavuttamaan tavoitteensa. Tarjoamme henkilö-, yritys- ja instituutioasiakkaille pankkipalveluiden lisäksi henki- ja eläkevakuutuksia, varainhoitoa, kiinteistönvälitys- ja leasing-palveluita.

Haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa kaikille sidosryhmillemme - asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme – ja tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, joka auttaa tekemään taloudellisista päätöksistä ja arjen pankkiasioinnista helppoa.

Danske Bank -konsernin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja yhtiön osake on listattu Nasdaq Kööpenhaminassa. www.danskebank.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank A/S, Suomen sivuliike

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye