Danske Bank Oyj

Danske Bankin suhdannekatsaus joulukuu 2017: Kasvun eväitä riittää vielä ensi vuodelle – tämän jälkeen nousu hidastuu mutta ei lopu

Jaa
Talouskasvu jatkuu Suomessa poikkeuksellisen vauhdikkaana myös ensi vuonna. Danske Bank korottaa ensi vuoden talouskasvuennustetta puoli prosenttiyksikköä 2,3 prosenttiin. Kuluttajalle ensi vuosi tuo kolme ilonaihetta.

Suomen talouden voimakasta elpymistä tukee maailmankaupan kysyntä, joka on saanut investoinnit käyntiin. Erityisesti Suomelle tärkeä euroalue on tänä vuonna yllättänyt myönteisesti, ja rahapolitiikka on yhä keveää. Myös kotitalouksien kulutus on jatkunut vahvana hitaasta ansiokehityksestä huolimatta. Investointien ohella elpymisen toinen päätekijä on tällä hetkellä vienti, joka lähti vahvaan nousuun viime vuoden lopulla.

- Vuoden kolmannella neljänneksellä bruttokansantuote oli kolme prosenttia edellisen vuoden tasoa korkeammalla. Yhtä ripeää kasvua on viimeksi nähty finanssikriisin jälkeisestä pahimmasta tuotantokuopasta palauduttaessa, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Danske Bank ennustaa kuluvalle vuodelle 3,1 prosentin kasvua. Ensi vuonna talous kasvaa 2,3 prosenttia ja vuonna 2019 1,9 prosenttia. Ensi vuoden ennustetta nostettiin 0,5 prosenttiyksikköä syyskuussa julkaistusta ennusteesta.

Ensi vuosi tarjoaa kuluttajalle kolme selkeää ilonaihetta. Talouskasvu parantaa työllisyyttä ja nostaa palkkoja, mutta samaan aikaan korot pysyvät vielä matalalla tasolla.

- Nousu riittää lähivuosina luomaan työpaikkoja, parantamaan maltillisesti ostovoimaa ja pitämään asuntomarkkinat liikkeessä. Talouden kasvun hedelmät leviävät ensi vuonna laajemmalle joukolle, kun palkkojen nousu ja työllisyyden paraneminen tukevat kuluttajia. Myös korkotaso säilyy yhä matalalla, jolloin rahaa jää muihin kohteisiin.

Ensi vuosi vakaata kasvua kansainvälisessä taloudessa – sen jälkeen kaivataan apua digitalisaatiolta

Suomen talouskasvua ruokkii poikkeuksellisen hyvä maailmantalous. Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki arvioi, että kansainvälisesti talouskasvu jatkuu edelleen vankkana vuonna 2018, minkä jälkeen nousu muuttuu aavistuksen hitaammaksi.

- Yhdysvalloissa ja Saksassa kasvu on kestänyt jo kahdeksan vuotta, ja työmarkkinat kiristyvät vähitellen. Muualla maailmassa resurssirajoitteet eivät ole vielä yhtä suuri ongelma, ja yritysten investoinnit pönkittävät nousun jatkumista, Kuoppamäki kuvailee.

Kuoppamäen mukaan digitalisaatio ja automaatio laitetaan kovaan testiin 2019, koska silloin resurssirajoitteet ovat muodostumassa haasteeksi maailmantalouden kasvulle. Yhdysvallat ja Saksa ovat lähellä täystyöllisyyttä, eikä tuottavuus kasva Kiinassa enää entiseen malliin. Tuotanto lähentelee potentiaalista tasoaan jo monissa muissakin maissa.

- Tällä hetkellä investoinnit liittyvät uudenlaiseen teknologiaan, joten pian näemme, auttavatko digitalisaatio ja automaatio talouskasvun jatkumisessa. Ennusteessamme odotamme maailmantalouden kasvun pysyvän vielä 2019 lähes yhä vauhdikkaana kuin 2017 ja 2018. Kasvu hidastuu kehittyneissä talouksissa, mutta kehittyvillä mailla on edelleen varaa parantaa tahtia.

Euroalue on ollut maailmantalouden positiivinen yllättäjä vuonna 2017, ja vuoden lopulla kuluttajien, yritysten ja sijoittajien luottamus talouteen on ollut vahvaa.

- Inflaatio ja korot pysyvät toistaiseksi alhaalla, mutta nousukausi aiheuttaa jatkuessaan riskin talouden ylikuumenemisesta ja keskuspankkien täytyy miettiä, miten irtautua poikkeuksellisesta rahapolitiikasta. Odotamme euriborien pysyvän alhaalla vielä 2018, mutta pääskenaariossamme EKP nostaa korkoja vuonna 2019.

SUOMI

     

ennuste

ennuste

ennuste

 

Kysyntä ja tarjonta

2015

2016

2017

2018

2019

Määrän muutos, %

         

Bkt

0,0

1,9

3,1

2,3

1,9

Tuonti

3,2

4,2

3,5

4,5

3,5

           

Vienti

0,8

1,0

8,1

4,0

4,0

Kulutus

1,1

1,6

1,4

1,5

1,1

-yksityinen

1,7

1,8

1,8

2,0

1,5

-julkinen

0,0

1,2

0,3

0,4

0,2

Investoinnit

0,7

7,2

8,9

4,5

3,5

           

Indikaattoreita

2015

2016

2017

2018

2019

Työttömyysaste, %

9,4

8,8

8,5

8,0

7,7

Ansiotaso, %

1,4

0,9

0,2

1,8

2,0

Inflaatio, %

-0,2

0,4

0,8

1,2

1,4

Asuntojen hinnat, %

-0,6

1,0

1,1

1,5

1,5

Vaihtotase, mrd. eur

-1,1

-3,0

0,0

-0,5

0,5

Vaihtotase / bkt, %

-1,0

-1,4

0,0

-0,2

0,2

Julkinen alijäämä / bkt, %

-2,7

-1,7

-1,6

-1,0

-0,8

Julkinen velka / bkt, %

63,6

63,1

62,0

61,0

60,0

   

Ennusteet: Danske Bank/Ekonomistit  

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pasi Kuoppamäki, pääekonomisti, Danske Bank, puh. 010 546 7715, pasi.kuoppamaki@danskebank.fi
Jukka Appelqvist, ekonomisti, Danske Bank, puh. 044 263 1051, jukka.appelqvist@danskebank.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Danske Bank Oyj
Danske Bank Oyj
Televisiokatu 1, PL 1275
00075 DANSKE BANK

https://www.danskebank.fi/

 

Danske Bank on Suomen kolmanneksi suurin pankki, joka tarjoaa noin miljoonalle suomalaiselle kotitaloudelle, yritykselle ja instituutiolle palveluita laajan asiantuntemuksen sekä innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen avulla. Tavoitteemme on tulla tunnetuksi luotetuimpana taloudellisena kumppanina, ja haluamme tuottaa pitkäaikaista arvoa asiakkaillemme, sijoittajille sekä yhteisöille joiden osana toimimme. Danske Bank Oyj on osa pohjoismaista Danske Bank -konsernia. www.danskebank.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Danske Bank Oyj

Sijoittajan personal trainer hyppäsi mobiiliin16.1.2018 15:00:00 EET | Tiedote

Sijoittajat ovat jo pitkään käyneet kauppaa mobiililaitteillaan, ja varainhoitoakin on automatisoitu. Kuitenkaan ratkaisuja, jotka tarjoaisivat sijoittajalle aidosti digitaalisesti neuvoja omien sijoituspäätösten tekemiseen, ei ole ollut. Danske Bank tuo nyt sijoitusneuvojan suomalaisten älypuhelimiin. Sijoittaja saa reaaliaikaisesti ja omaan sijoitusprofiiliinsa perustuen neuvoja, kun tapahtuu hänen salkkuunsa vaikuttavia muutoksia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye