Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Datahuone on perustettu: uusi yksikkö tuottaa nopeasti tietoa päätöksenteon tueksi – Datahuoneen johtajan haku on käynnistynyt

Jaa
Suomeen on perustettu kansainvälisestikin ainutlaatuinen tietopohjaista päätöksentekoa edistävä yksikkö. Kolmivuotisen rahoituksen saanut Datahuone on VATT:n itsenäinen yksikkö. Se toimii kiinteässä yhteistyössä Taloustieteen keskus Helsinki GSE:n ja Tilastokeskuksen kanssa. Haku Datahuoneen johtajan tehtävään on nyt avattu.
Kuva: Anustup Kundu
Kuva: Anustup Kundu

Poikkihallinnollisen Datahuoneen tavoitteena on tuottaa nopeasti tietoa päätöksenteon tueksi muuttuvissa tilanteissa. Datahuoneen taustalla on vuosina 2020-2021 koronapandemian takia toiminut Helsinki GSE:n Tilannehuone-hanke. Siinä analysoitiin pandemian seurauksiin liittyvää dataa siten, että voitiin tukea esimerkiksi koronan yritystukiin liittyvää päätöksentekoa.

Nyt Datahuoneessa päätöksentekoa tuetaan laajasti siten, että sen palveluita voivat hyödyntää esimerkiksi ministeriöt, ja yhteistyömahdollisuuksia avautuu muun muassa tutkimuslaitosten ja yliopistojen suuntaan. Esimerkkejä uusista muuttuvista tilanteista poliittisessa ympäristössä ovat Venäjän aloittama sota Ukrainassa ja sen seuraukset yritystoimintaan ja kuluttajille.

”Datahuoneen perustamisen taustalla on laaja poliittinen yksimielisyys, mikä ilmeni eduskunnan talousvaliokunnan aihetta koskevasta lausumasta. Valmistelusta vastasi valtiovarainministeriö. Datahuone on oma yksikkönsä, jolla on oma määrärahansa. VATT:n laadukas tutkimus- ja asiantuntijatoiminta jatkuu entiseen tapaan. Datahuone tuo meille uuden toimintamuodon”, selventää VATT:n ylijohtaja Mikael Collan Datahuoneen taustaa.

VATT:n lisäksi partnereilla on keskeinen rooli Datahuoneen työssä. Helsinki GSE tuo mukanaan lisää taloustieteellistä osaamista ja kokemukset Tilannehuoneen nopeasta toimintatavasta. Tilastokeskus puolestaan vastaa korkeatasoisten rekisteriaineistojen yhdistämisestä ja toimittamisesta Datahuoneen henkilökunnan käyttöön.

”Pystymme käyttämään esimerkiksi veroviranomaisen, Kelan ja Tullin aineistoja yhdistetysti, laajasti ja nopeutetulla menettelyllä. Kaikki käyttö perustuu lakiin ja tapahtuu Tilastokeskuksen tietoturvallisessa auditoidussa etäkäyttöympäristössä. Aineiston käyttö on siis äärimmäisen tietoturvallista. Datahuoneen tekemä selvitystyö on viranomaistoimintaa”, kuvaa Collan toiminnan luonnetta.

Datahuoneen käytännön toiminta jakaantuu eri teemoja käsitteleviin ryhmiin. Näistä yritysryhmä on jo aloittanut toimintansa, ja energia-asioihin ja vihreään siirtymään keskittyvä ryhmä on käynnistymässä. Datahuoneen toimintaa koordinoi ministeriöiden ja virastojen edustajista koottu ohjausryhmä.

”Olemme juuri avanneet haun Datahuoneen johtajan tehtävään. Johtaja on keskeinen hahmo toiminnan operatiivisessa johtamisessa ja kyseessä on poikkeuksellisen merkittävä tietopohjaisen päätöksenteon tehtävä julkisella sektorilla. Tehtävä tarjoaa mahdollisuuden kehittää täysin uudenlaista toimintaa”, toteaa laajaa ja tasokasta hakijoiden joukkoa uuteen tehtävään toivova ylijohtaja Mikael Collan.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Anustup Kundu
Kuva: Anustup Kundu
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT
Arkadiankatu 7
00100 HELSINKI

https://vatt.fi

Datahuone on nopeatempoista, tietopohjaista päätöksentekoa tukevaa selvitystyötä tekevä yksikkö Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa (VATT). Se toimii kiinteässä yhteistyössä taloustieteen tutkimuksen keskuksen Helsinki GSE:n ja Tilastokeskuksen kanssa. Datahuone on saanut valtiovarainministeriöltä kolmivuotisen rahoituksen vuosille 2023-2025.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Tuhkarokkorokotuksesta syntyy yllättäviä pitkäaikaishyötyjä yhteiskunnalle – Lasten rokotuskattavuus laskenut huolestuttavasti useilla hyvinvointialueilla28.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote

Tuhkarokko voi aiheuttaa vakavia jälkitauteja ja johtaa jopa kuolemaan. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tuhkarokkorokotteen on havaittu saavan aikaan yllättäviäkin pitkäaikaishyötyjä. Siitä huolimatta Suomessa tuhkarokkorokotuksen kattavuus on laskussa useilla hyvinvointialueilla. Tilanne on THL:n keräämien rekisteritietojen mukaan erityisen huolestuttava Etelä-Karjalan, Länsi-Uudenmaan, Ahvenanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kanta-Hämeen hyvinvointialueilla, joissa kattavuus jää alle 90 prosentin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye