Datamenestyjät-kilpailu palkitsee jälleen avoimen tiedon käyttäjiä
20.4.2022 08:49:50 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Kilpailun tarkoituksena on parantaa tiedon hyödyntämistä ja datalukutaitoa sekä edistää faktapohjaisen päätöksenteon edellytyksiä yhteiskunnassa. Luotettavan tiedon kattava käyttäminen yhteiskunnassa vaatii laajoja avoimia tietoaineistoja, mutta myös ymmärrystä tietoaineistojen mahdollisuuksista sekä ketteriä sovelluksia niiden hyödyntämiseen.
”Avoin data lisää hallinnon läpinäkyvyyttä, lisää luottamusta viranomaisten toimintaan ja toivottavasti myös tehostaa yhteiskunnan ja talouden toimintaa luomalla uusia mahdollisuuksia”, sanoo Datamenestyjät-kilpailun raadin puheenjohtaja, ylijohtaja Mikko Lindholm Tilastokeskuksesta.
Kilpailutyö voi olla palvelu tai tietotuote, jossa Tilastokeskuksen tarjoamat avoimet tietoaineistot ovat keskeisessä roolissa. Työ voi olla niin kaupallinen tuote, julkishyödyke kuin yksittäisen tutkijan innovaatio tiedon hyödyntämisestä, opinnäytekin. Toteutuksessa voidaan käyttää avoimien aineistojen lisäksi myös suljettuja tai maksullisia tietoaineistoja.
Kilpailu on avoin, ja siihen voivat osallistua esimerkiksi informaation tuottajat ja julkaisijat sekä sellaiset palveluntarjoajat, joille tieto on olennainen osa palvelukokemusta. Osallistua voivat myös tietoaineistoja sisäisissä prosesseissaan hyödyntävät organisaatiot, start-up-yritykset tai yksittäiset henkilöt, jotka hyödyntävät Tilastokeskuksen tietoaineistoja innovatiivisella tavalla – vaikkapa tutkijat tai opiskelijat.
Kilpailutöiden arvioinnissa painotetaan laadukasta ja käyttäjäystävällistä toteutusta sekä innovatiivisuutta. Lisäksi arvioidaan sitä, millä tavoin toteutus ratkaisee loppukäyttäjän todellisen ongelman, miten datan visualisointi on otettu huomioon, kuinka aktiivisessa käytössä kyseinen toteutus on sekä miten se edistää tilastojen luku- ja käyttötaitoja ja tukee luotettavan tiedon käyttöä yhteiskunnassa.
Kilpailuun voi osallistua joko jo aiemmin julkaistulla ratkaisulla tai erityisesti Datamenestyjät -kilpailua varten laaditulla kilpailutyöllä. Aiemmin julkaistut ja kilpailua varten laaditut työt arvostellaan omissa kategorioissaan. Jälkimmäisiä arvosteltaessa raati painottaa etenkin työn kantavaa ideaa.
Kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021. Sen järjestävät yhteistyössä Tilastokeskus ja BearingPoint. Voittajan valitsee kilpailun raati, johon kuuluvat:
- raadin puheenjohtaja, ylijohtaja Mikko Lindholm (Tilastokeskus)
- vanhempi yliopistonlehtori Kimmo Vehkalahti (Helsingin yliopisto)
- kouluttaja Heidi Enho (Corelia Helsinki Oy)
- toimituspäällikkö, datajournalisti Esa Mäkinen (Helsingin Sanomat)
- perustaja Iiris Lahti (AI Roots)
- johtaja Laura Sutinen (BearingPoint).
Kilpailuun voi ilmoittautua Tilastokeskuksen verkkosivuilla www.tilastokeskus.fi/datamenestyjat 1.-26.8.2022. Kilpailun järjestäjistä koostuva esiraati valitsee kilpailuun ilmoitetuista töistä finalistit, jotka paljastetaan 20.9. Raati voi palkita kilpailussa useampiakin töitä eri kategorioissa sen mukaan, millaisia töitä osallistujat ilmoittavat mukaan kilpailuun. Kilpailun tulokset julkistetaan 28.9. Tilastokeskuksen järjestämässä Tilastoareena-tapahtumassa ja voittaja palkitaan Vuoden Datamenestyjä 2022 -tittelillä.
Tilastokeskus tuottaa luotettavia ja puolueettomia tilastoja suomalaisesta yhteiskunnasta jalostamalla eri tietolähteistä kertyvää tietoa tilastoiksi ja tuomalla sen kaikkien suomalaisten hyödyksi.
BearingPoint on itsenäinen liikkeenjohdon konsulttitoimisto, jossa yhdistyvät eurooppalaiset juuret ja maailmanlaajuinen verkosto. Yritys tarjoaa asiakkailleen konsultointipalveluja, liiketoimintaratkaisuja sekä työkaluja onnistuneeseen digitaaliseen transformaatioon, sääntelyn vaatimiin teknologiaratkaisuihin ja analytiikkaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Ikäheimo, viestintäjohtaja, hanna.ikaheimo@stat.fi, puh. 029 551 3025
Hanna IkäheimoViestintäjohtaja
Puh:0295 513 025hanna.ikaheimo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Energian hinnat nousivat kesäkuussa – kotitalouksien sähkö kallistui noin kymmenyksellä24.9.2026 08:01:16 EEST | Tiedote
Lämmitysenergia oli kesäkuussa viimevuotista kalliimpaa. Kuluttajahinta nousi eniten kevyessä polttoöljyssä, joka kallistui 43 % vuotta aiemmasta.
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
