Demarinaiset

Demarinaiset tukee Sanna Marinia SDP:n pääministeriehdokkaaksi

5.12.2019 14:05:00 EET | Demarinaiset | Tiedote

Jaa
Pääministeri Rinteen hallituksen eron jälkeen, olemme tilanteessa, jossa SDP:n on valittava uusi pääministeriehdokas. Ehdolla on kaksi osaavaa ehdokasta. Demarinaiset tukee SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marinia puolueen pääministeriehdokkaaksi.

Marin on osoittanut kykynsä toimia haastavissa tilanteissa jo alkuvuodesta, toimiessaan puheenjohtaja Rinteen sijaisena eduskuntavaalikampanjoinnin alkaessa. Marinin vahva osaaminen liikenne- ja viestintäministerinä edesauttaa pääministerin vaativassa roolissa. Lisäksi Marin on kerännyt kiitettävän määrän ääniä molemmissa eduskuntavaaleissa Pirkanmaalta. Tampereella hän on johtanutasiantuntevasti ja määrätietoisesti Tampereen kaupunginvaltuustoa.

Marin on kerännyt viime päivien mielipidemittauksissa kannatusta SDP:n jäseniltä. Hän on Helsingin Sanomien kyselyn mukaan myös selkeä kansan suosikki Suomen seuraavaksi pääministeriksi.

”Marin on oikeudenmukainen, määrätietoinen ja tulevaisuusorientoitunut poliitikko. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus, ihmisoikeudet ja kestävän kehityksen tavoitteet ovat hänelle sosialidemokratian kulmakiviä.

On tietysti selvää, että SDP:n puoluevaltuustolla on tässä asiassa täysi päätösvalta. Naisliittona haluamme silti osoittaa tukemme tässä tilanteessa. Uskomme, että Marinin johdolla pystymme toteuttamaan inhimillistä, eteenpäin katsovaa politiikkaa, jossa uskalletaan linjata yhteistä tulevaisuutta aina 2030-luvulle ja siitä eteenpäin,” Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen korostaa.

Demarinaisten hallitus 5.12.2019

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinaiset
Siltasaarenkatu 18-20 C, 6. krs. 00530 HELSINKI


https://www.demarinaiset.fi/

Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Aborttikeskustelussa ei ole kyse vain euroista vaan periaatteesta22.9.2026 15:09:43 EEST | Tiedote

Demarinaisten puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja Helena Marttila vetoaa kokoomukseen, jotta hallituksen esitys asiakasmaksuista korjattaisiin eduskuntakäsittelyn aikana. ”Helsingin pormestari Daniel Sazonov on esittänyt, ettei uusia maksuja otettaisi käyttöön Helsingin alueella. Hyvä niin, mutta miksi hän ei vaadi oman puolueensa johtamaa hallitusta korjaamaan itse lakiesitystä?”, Marttila kysyy.

Rätten till abort tillhör alla21.9.2026 10:42:52 EEST | Tiedote

Svenska Yle rapporterade idag 21.9 att regeringen kommit överens om att införa nya klientavgifter för aborter. Regeringens förslag är problematiskt ifall uppgifterna i media är korrekta. Regeringen kommer senare idag att ge sitt förslag om nya klientavgifter inom hälsovården till riksdagen. Det är inte endast frågan om en höjning av avgifter, utan om politiska värderingar och en attack mot kvinnors rättigheter. Demarinaiset motsätter sig regeringens linje, som lägger en allt högre prislapp på kvinnors självbestämmanderätt. Enligt Svenska Yle handlar regeringens kompromiss om att endast aborter av medicinska skäl ska vara gratis, medan så kallade självvalda aborter skulle kosta flera hundra euro.

Oikeus aborttiin kuuluu jokaiselle21.9.2026 09:35:15 EEST | Tiedote

Svenska Yle uutisoi tänään 21.9., että hallitus on sopinut uusista toimenpidemaksuista abortteihin. Hallituksen esitys on ongelmallinen, mikäli lehtitiedot pitävät paikkaansa. Hallitus on antamassa tänään esityksen terveydenhuollon asiakasmaksuista eduskunnalle. Kyse ei ole vain maksukorotuksista, vaan poliittisesta arvovalinnasta ja hyökkäyksestä naisten oikeuksia vastaan. Demarinaiset vastustaa hallituksen linjaa, joka asettaa naisten itsemääräämisoikeudelle entistä kovemman hintalapun. Svenska Ylen mukaan hallituksen kompromississa lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomia, kun taas niin sanotuista itse valituista aborteista perittäisiin jopa useamman sadan euron maksu.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye