Demarinaisten ja Kalevi Sorsa-säätiön pamfletti: EU:n tasa-arvopolitiikan U-käännös
6.5.2019 09:32:17 EEST | Demarinaiset | Tiedote

Euroopan unioni mielletään usein vahvana tasa-arvotoimijana, joka edistää sukupuolten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta jäsenmaissaan muun muassa lainsäädännön ja hankerahoituksen avulla. Pitkään tämä on ollut totta. Myös Suomessa EU:n tasa-arvon ja syrjinnän vastainen lainsäädäntö on merkittävästi vaikuttanut kansalliseen tasa-arvopolitiikkaan: EU-lainsäädännön myötä Suomeen saatiin esimerkiksi välillisen ja välittömän syrjinnän käsitteet sekä yhdenvertaisuuslaki. Viimeisen vuosikymmenen valossa ajatus EU:sta vahvana tasa-arvotoimijana on kuitenkin syytä kyseenalaistaa.
Talous- ja eurokriisin myötä tasa-arvo ja sosiaaliset kysymykset laajemmin ovat joutuneet sivuun. Talous ja jäsenmaiden finanssi- ja talouspolitiikan valvonta ovat saaneet yhä merkittävämmän sijan EU:n agendalla. Jäsenmaita on myös ohjeistettu – ja kriisimaiden tapauksessa velvoitettu – tekemään tasa-arvoa heikentäviä leikkauksia ja rakenteellisia uudistuksia.
“Tasa-arvokysymysten jääminen taka-alalle on huolestuttavaa ja vaikuttaa suoraan myös eurooppalaisten yhteiskuntien tasa-arvokehitykseen. Haluammekin tällä pamfletilla nostaa tasa-arvopolitiikan merkityksen suomalaiseen vaalikeskusteluun” toteaa julkaisun toimittaja Kaisa Penny.
“EU:ssa päätetään jo nyt suuresta osasta työelämälainsäädäntöön, talouteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvistä asioista, joilla on suora vaikutus myös suomalaisiin naisiin. Unionin tulevaisuutta pohdittaessa on tasa-arvokysymykset nostettava vahvemmin esiin ja talouspolitiikka on saatava parempaan tasapainoon muun unionin kehityksen kanssa” summaa Penny julkaisun viestiä.
Kalevi Sorsa -säätiön ja Demarinaisten yhteinen Naiset ja EU- pamfletti julkaistaan tänään 6.5. klo 16.30 alkavassa julkaisutilaisuudessa Luonnontieteellisen museon kahvilassa (pohjoinen Rautatienkatu 13, Helsinki)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Merja-Hannele VuohelainenToiminnanjohtaja
Puh:040 746 4070merja.vuohelainen@sdp.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset
Tekijöiden palvelut kuntoon väkivallan kitkemiseksi30.1.2026 13:41:14 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pihla Keto-Huovinen kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa (30.1.2026) keinoista puuttua aiempaa tehokkaammin lähisuhdeväkivaltaan. Hän esittää, että sekä lähestymiskiellon rikkomisesta että laittomasta uhkauksesta annettavia rangaistuksia tulisi koventaa. Keto-Huovisen mukaan esimerkiksi lähestymiskiellon rikkomisesta ei pitäisi enää selvitä pelkillä sakoilla. SDP:n kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila pitää ehdotusta perusteltuna, mutta samalla muistuttaa, ettei pelkät rangaistuksien koventamiset riitä.
Hallitus heikentää nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla entisestään20.1.2026 13:38:14 EET | Tiedote
Orpon hallitus ajaa ja on tehnyt tasa-arvoa heikentäviä muutoksia työelämään. Uusimpana esimerkkinä on määräaikaisten työsopimusten solmimista helpottava lakiesitys, jonka perusteluissakin todetaan yhteiskunnallisten vaikutusten koskettavan lähinnä naisia ja tuhansia synnytysikäisiä.
Tasa-arvon takapakki on pysäytettävä17.12.2025 09:40:12 EET | Tiedote
Suomen vanhin poliittinen naisjärjestö Demarinaiset juhlii tänä vuonna 125-vuotista historiaansa. Juhlavuoden aikana on muisteltu Demarinaisten historiaa ja juhlittu aikaisempia saavutuksia. Samalla Demarinaiset ovat pitäneet esillä tämän päivän epäkohtia ja tavoitteita, sillä työ tasa-arvon eteen Suomessa ei ole vielä valmis.
Vuoden 2025 Demarinaisten tasa-arvotyön palkinto Oikeutta Vendille-liikkeelle16.12.2025 10:24:36 EET | Tiedote
Demarinaisten tasa-arvotyön palkinto jaetaan syksyisin ajankohtaiselle ja aktiiviselle toimijalle tai taholle, joka on edistänyt tasa-arvoa yhteiskunnassa. Demarinaiset on jakaneet tasa-arvotyön palkintoa jo vuodesta 2021 alkaen ja se on aikaisemmin myönnetty Plan Internationalille, Monika-Naiset liitto ry:lle, Vailla vakinaista asuntoa ry:lle ja viime vuonna Ensi- ja turvakotien liitolle ja Riitta Särkelälle pitkästä työstään liitossa. Tänä vuonna Demarinaiset myöntävät tasa-arvotyön palkinnon Oikeutta Vendille-liikkeelle.
Tasa-arvoa työelämässä kuuluu vahvistaa, ei heikentää27.11.2025 14:51:50 EET | Tiedote
Orpon hallituksen leikkaukset heikentävät sukupuolten välistä tasa-arvoa. Irtisanomissuojan heikentäminen ja määräaikaisten työsopimusten lisääminen osuvat erityisesti naisvaltaisille aloille. Lisäksi Orpon hallituksen toimet kasvattavat raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä, sillä määräaikaisista työntekijöistä 60 % on naisia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
