Demarinuoret

Demarinuoret: Neulanvaihtopisteet kuntoon ja käyttöhuoneet kokeiluun!

Jaa

Huumekuolemat ovat viisinkertaistuneet Suomessa 90-luvun lopusta lähtien ja kuolevat ovat usein nuoria. Lain mukaan kaikissa Suomen kunnissa on pitänyt olla jo vuodesta 2004 lähtien neulanvaihtopiste. Tähän mennessä pisteitä on perustettu kuitenkin vain noin 60 kuntaan. Demarinuoret haastaa kaikki Suomen kunnat julistautumaan inhimillisen päihdepolitiikan alueiksi ja vaatii, että huumeiden käyttöön liittyvien terveyspalveluiden epäkohdat saatetaan kuntoon viipymättä.

“Huumausaineiden käyttö ei katso kotikunnan kokoa, etenkään aikana, jolloin internet on lisännyt huumeiden saatavuutta ympäri maata. On absurdia, että tukea tarjotaan silti enemmän yli 50 000 asukkaan kaupungeissa kuin pienemmissä kunnissa. Valtion on määrättävä tuntuvat sakkomaksut niille kunnille, jotka eivät hoida asiaa kuntoon viipymättä. Kyse ei ole vapaaehtoisesta hyvän tahdon eleestä vaan ihmisten hyvinvoinnista ja lain noudattamisesta!”, jyrähtää Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

Kunnilla on lain velvoittamia tehtäviä päihdevastaisen työn tekemiseen, mutta siihen satsataan harmillisen vähän resursseja. Poissaolollaan loistavat myös uudet avaukset - tai niiden vieminen ajatuksista käytäntöön. Yksi konkreettinen esimerkki on Helsingistä.

“Helsingin kaupunki on esittänyt sosiaali- ja terveysministeriölle, että se esittäisi poikkeuslakia Helsingille, jotta kaupunki voisi pilotoida valvottua huumeiden pistotilaa. Esimerkiksi Tanskassa on käytössä huumeiden käyttöhuoneita sekä liikkuvia ambulanssin pohjalle rakennettuja Fixelanceja, jossa käyttäjät voivat valvotusti käyttää huumeita. Tämän kaltaiset ratkaisut mahdollistavat ihmisten pääsyn valvonnan ja hoidon piiriin, ja huumeiden käyttöön liittyviä kuolemia voidaan ehkäistä” Perholehto toteaa.

On ymmärrettävää, että huumeiden käyttö herättää keskustelua. Ilmaisten neulojen jakamisen aloittaminen aiheutti 2000-luvun taitteessa kuohuntaa. Tulokset ovat kuitenkin olleet myönteisiä. Yliannostuskuolemat, ja huumeiden  käytössä leviävät sairaudet kuten hepatiitti sekä HIV, ovat vähentyneet. Helpomman pistovälineiden saatavuuden ei ole myöskään osoitettu lisäävän huumeiden käyttöä.

“Ei ole mikään salaisuus, että ilman vastuullisia toimia, Suomessa voi olla kohta käsillä huumekriisi. Nyt tarvitaan kaikki keinot käyttöön. Yhdysvalloissa avattu ensimmäinen huumeiden käyttöhuone ei esimerkiksi ensimmäisenä toimintavuonnaan lisännyt huumeiden salakuljettamista tai muita siihen liittyviä rikoksia. Toiminta on aina parempi kuin voivottelu”, päättää Perholehto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on yli 110-vuotias poliittinen nuorisojärjestö, joka toimii niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuoret: Aamupala kuuluu kaikille - lapsilisät indeksiin!31.5.2021 13:39:15 EEST | Tiedote

Kohu pääministerien aamiaisedusta on kasvanut yli mittasuhteidensa. Etu on ollut vakiintunut käytäntö, johon viranhaltijat ovat ohjeistaneet. On hyvä, että päättäjien rahankäyttöä ruoditaan, mutta Marinin syyttäminen asiasta on kohtuutonta. Tuomitsemme pääministerin mustamaalaamisen ja vaadimme sen sijaan puuttumaan eriarvoisuuteen, jota kohu on nostanut esiin. Erityisesti lapsiperheköyhyys on lisääntynyt pandemian myötä. Demarinuoret vaatii, että lapsilisät sidotaan indeksiin ja jokaisessa Suomen kunnassa pilotoidaan maksutonta aamiaista.

Demarinuoret: Kädenlämpöiset riihipäätökset eivät riitä - Yleisturvasta uusi vappusatanen!30.4.2021 16:23:46 EEST | Tiedote

Demarinuoret on kohtuullisen tyytyväinen puoliväliriihen päätöksiin, mutta haluaa kirittää hallitusta erityisesti sosiaaliturvauudistuksen suhteen. Merkittävimmät työllisyyden esteet ovat terveysongelmat, sopivien työmahdollisuuksien puute sekä tilanteet, joissa kannustinloukkujen ja etuuksien päällekkäisyyksien takia työnteko ei ole kannattavaa. Liitto esittää ratkaisuksi Yleisturva-mallia, joka yksinkertaistaisi sirpaleista sosiaaliturvaa ja kannustaisi aina työntekoon.

Demarinuoret: Teknologiateollisuuden päätös on märkä rätti vasten palkansaajien kasvoja!25.3.2021 15:48:52 EET | Tiedote

Demarinuoret pitää Teknologiateollisuuden päätöstä irtautua valtakunnallisista työehtosopimusneuvotteluista hyvin huolestuttavana. Liitto kantaa erityistä huolta työmarkkinoiden ennustettavuudesta, työrauhasta sekä palkansaajien työehtojen tulevaisuudesta. Peräänkuulutamme vahvempaa ay-liikettä ja vaadimme pikaisia toimia muun muassa ammattiliittojen ryhmäkanneoikeuden puolesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme