Demarinuoret

Demarinuoret: SDP:n 18–29-vuotiaat ehdokkaat keräsivät eniten ääniä nuorista ehdokkaista – moni läpimenijä Demarinuorten entistä johtoa

Jaa
Eduskuntaan valittiin yhteensä seitsemän alle 30-vuotiasta nuorta. Näistä paikoista SDP sai kolme. Eduskuntaan valittiin Helsingistä kaupunginvaltuutettuna tunnettu Elisa Gebhard (29), Uudeltamaalta Demarinuorten puheenjohtajana ja Hyvinkään kaupunginvaltuuston puheenjohtajana kokemusta kerännyt Pinja Perholehto (26) ja Järvenpään kaupunginhallitusta puheenjohtava Eemeli Peltonen (28).

– Meidän 18–29-vuotiaat ehdokkaat keräsivät eniten ääniä nuorista ehdokkaista. Vaalin tulos osoittaa, että nuoriin sosialidemokraatteihin luotetaan tulevien vuosikymmenten varalle. Puolueen on jatkossakin tartuttava härkää sarvista merkittävimpien tulevaisuuskysymysten, kuten osaajapulan, hyvinvointivajeen ja ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Niistä ei sovi antaa periksi, kommentoi Demarinuorten varapuheenjohtaja Emilia Kangaskolkka.

Eduskuntaan valituista nuorista sosialidemokraateista Gebhard on ollut aktiivinen toimija Demarinuorissa ja johtanut vuosien 2018–2021 välillä Nuorisoalan kattojärjestö Allianssia. Peltonen on ollut Demarinuorten varapuheenjohtaja kaudella 2016–2018. Perholehto toimi Demarinuorten varapuheenjohtajana kauden 2018–2020 ja on sittemmin johtanut Demarinuoria liiton puheenjohtajana syksystä 2020 alkaen. 

Lisäksi kansanedustajiksi valittiin muun muassa kaksi Demarinuorten entistä puheenjohtajaa, Tarja Filatov ja Joona Räsänen sekä varapuheenjohtajana toiminut puolueen puheenjohtaja Sanna Marin. 

– Demarinuoret on kasvattijärjestö, jossa poliittista vaikuttamista pääsee opettelemaan asiantuntevalla otteella ja ponnistamaan yhteiskunnallisesti merkittäviin tehtäviin. Meillä on tilaa kasvaa, oppia ja onnistua. Nyt on oikea aika liittyä Demarinuoriin ja puolueeseen, rohkaisee Demarinuorten pääsihteeri Sara Salonen

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuoret julkaisivat SDP:n kampanjastartissa 40 konkreettista tekoa paremman Suomen puolesta – “Jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojat”8.2.2025 12:56:03 EET | Tiedote

Demarinuoret haastaa erityisesti emopuolue SDP:tä luomaan ihmisille toivoa ja rakentamaan parempaa tulevaisuutta rohkeilla sekä konkreettisilla uudistuksilla. Alue- ja kuntavaaliohjelmassaan Demarinuoret esittää 40 toimenpidettä, joilla Suomea rakennetaan kestävämmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. “Tulevissa kuntavaaleissa on syytä puhua erityisesti peruskoulujen tilasta sekä lasten ja nuorten arjen kuormituksesta, joka osaltaan heijastuu oppimistulosten laskuna. Yhtenä keinona esitämme Suomen jokaiseen yläkouluun ammattiluokanvalvojia, linjaa Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka. Ammattiluokanvalvojien palkkaaminen on yksi monista konkreettisista toimista, joita Demarinuoret esittää vaaliohjelmassaan. “Mielenkiinnolla odotamme, mikä kunta uskaltaa kokeilla ensimmäisenä tätä mallia, jolla aidosti helpotetaan opettajien työtaakkaa ja vastataan nuorten kasvaneisiin tarpeisiin, jatkaa Kangaskolkka. Demarinuorten korostaa, että ehjä arki luo lapsille ja nuorille edellytykset elämää

Demarinuorten Kangaskolkka: Perintöverosta luopuminen on edesvastuutonta haihattelua28.9.2024 08:38:44 EEST | Tiedote

Demarinuoret ei kannata Keskuskauppakamarin esitystä perintöveron poistamisesta. Perintöveroa ei voida käsittää pelkästään taloudellisena rasitteena, vaan merkittävänä yhteiskunnallisena työkaluna, jolla pyritään ehkäisemään varallisuuserojen kasvua. Suomen valtio ottaa ensi vuonna Orpon hallituksen johdolla velkaa 12,2 miljardia euroa. Kun valtiontalous on näin heikoissa kantimissa, on edesvastuutonta ajaa veropohjan rapauttamista omien eturyhmien iloksi. On myös huomionarvoista, että tulevina vuosina perintöveron suhteellinen merkitys valtiontalouden tulopohjassa tulee merkittävästi kasvamaan Suomen väestörakenteen takia. – Perintövero on yksi oikeudenmukaisimmista verolajeista, sillä se ei kohdistu ihmisten ansiotuloihin tai rasita suoraan heidän elintasoaan. Ilman perintöveroa suuri osa vauraudesta kasautuisi yhä harvemmille, mikä lisäisi eriarvoisuutta aivan kuten 2000-luvun kehitys Ruotsissa on osoittanut. Keskuskauppakamarin esitys jättää huomiotta yhteiskunnalliset ja sosiaalis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye