Demarinuoret

Demarinuoret: Yhteistyöryhmät eivät riitä - verkkokalastus on kiellettävä pikaisesti Saimaalla saimaannorpan levinneisyysalueella

Jaa

Demarinuoret vaatii nopeita toimenpiteitä seuraavien norppakuolemien estämiseksi ja kalastusrajoitusasetuksen muuttamista pikaisesti, jotta verkkokalastus saadaan kiellettyä Saimaalla saimaannorpan levinneisyysalueella.

Neljä saimaannorpan kuuttia on löydetty kuolleena kalastajien verkoista, vain kolme päivää Saimaan verkkokalastuskiellon päättymisestä heinäkuun alkuun. Lukuisat asiantuntijatahot ja kansalaisjärjestöt ovat vaatineet toimia tilanteeseen puuttumiseksi. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä onkin ilmoittanut, että ministeriö perustaa erityisen laajan yhteistyöryhmän heti lomien jälkeen pohtimaan vuonna 2021 voimaan tulevan valtioneuvoston kalastusrajoitusasetuksen valmistelua. Demarinuoret vaatii yhteistyöryhmän perustamisen lisäksi kalastusrajoitusasetuksen muuttamista pikaisesti seuraavien norppakuolemien estämiseksi.

- Verkkokalastus on saatava loppumaan kokonaan Saimaalla saimaannorpan levinneisyysalueella, jotta kuuttikuolemilta vältytään. Ministeri Lepän on ryhdyttävä ripeästi toimiin ja tehtävä kaikkensa, jotta tämä sietämätön tilanne ei toistu. Selvitykset, laaja yhteistyöryhmä ja pohdinta vuotta 2021 ajatellen eivät nyt riitä, vaan tarvitaan ripeitä toimia, jotka tehoavat jo viimeistään ensi kesänä. Vetoan myös kalastajiin: jättäkää kalaverkot laittamatta Saimaan vesille, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi vaatii.

Verkkokalastus on Saimaalla pääasiassa vapaa-ajankalastajien harjoittama kalastuksen muoto. Ammattikalastajilla on käytössään norppaturvallisia pyyntimenetelmiä, jotka eivät aiheuta vastaavaa vaaraa. Myös vapaa-ajankalastusta on mahdollista harjoittaa sujuvasti muilla välineillä.

Demarinuoret uskovat, että kyseessä on pikemminkin tietämättömyys kuin piittaamattomuus.

- Useimmat ihmiset haluavat toimia oikein ja olettavat, että kun verkkokielto päättyy kesäkuun loppuun, niin sen jälkeen kuutti ei enää verkkoon ui. Tosiasia kuitenkin on, että ajallisesti rajattu verkkokielto on poliittinen kompromissi. Suojelijat halusivat jo silloin ulottaa kiellon heinäkuun loppuun, Demarinuorten ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Eetu Kinnunen huomauttaa.

Lisätiedot: 

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi

+358400765002

mikkel.nakkalajarvi@demarinuoret.fi

Demarinuorten ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Eetu Kinnunen

+358505453173

eetu.j.kinnunen@gmail.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on yli 110-vuotias poliittinen nuorisojärjestö, joka toimii niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Demarinuoret vaatii muutosta opiskelijoiden ateriatuetun ruuan tarjoamisen ehtoihin15.10.2019 17:25:54 EESTTiedote

Demarinuoret iloitsee tämänpäiväisestä tiedosta, jonka mukaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistamat Unicafe-ravintolat luopuvat naudanlihan tarjoamisesta ensi vuoden helmikuussa. Demarinuoret vaatii myös valtiolta vahvempaa ohjausta siihen, miten ekologisesti kestävää ruokaa opiskelijoille tarvitaan. Se onnistuisi muuttamalla vuonna 2012 annettua Valtioneuvoston asetusta korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukemisen perusteista ja Kelan ruokasuosituksia.

Demarinuoret: Yritys- ja verotukien uudistamista on jatkettava!7.10.2019 13:34:18 EESTTiedote

Valtiosihteerityöryhmä jätti tänään raporttinsa yritystukien uudistamisesta. Yritys- ja verotukien uudistaminen on päässyt vasta alkuun. Tänään julkaistu Valtiovarainministeriön taloudellinen katsaus antaa myös aihetta pohtia keinoja hyvinvointivaltion rahoituspohjan saamiseksi kestävälle pohjalle. Demarinuoret vaatii hallitusta jatkamaan yritys- ja verotukien uudistamista määrätietoisesti.

Demarinuoret: Korkeakoulujen rahoituskorotukset tehtävä budjettiriihessä täysimääräisenä!23.8.2019 09:02:07 EESTTiedote

Demarinuoret vaativat ammattikorkeakouluille ja yliopistoille hallitusohjelmassa luvattuja 60 miljoonan euron perusrahoituksen korotuksia voimaan täysimääräisinä. Valtiovarainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2020 on jäämässä korkeakoulujen osalta vajavaiseksi. Korkeakoulujen rahoituksesta on leikattu tuntuvasti 2010-luvulla ja esimerkiksi ammattikorkeakoulujen rahoituksesta on leikattu yli viidesosa. Demarinuoret vaatii talousarvioehdotuksen korjaamista sovitun hallitusohjelman mukaiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme