Demarinuoret

Demarinuorten ja SONKin julkilausuma SDP:n 46. puoluekokoukselle: Emme halua uutta kadotettua sukupolvea!

20.8.2020 07:00:00 EEST | Demarinuoret | Tiedote

Jaa
Demarinuoret ja SONK haluavat muistuttaa puoluetta nuorten syrjäytymisestä ja eriarvoisuudesta etenkin nyt, kun puolue on hallitusvastuussa. Globaali koronakriisi on heikentänyt nuorten työllisyyttä ja toimeentuloa entisestään. Haluamme, että yhteiskuntaa jälleenrakennettaessa Suomi ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja puuttuu jo syrjäytyneiden tilanteisiin. Haluamme myös, että Suomi panostaa osaamiseen ja houkuttelee kansainvälisesti lisää osaajia, tutkijoita ja työntekijöitä.

Velkaantuminen, työttömyys ja välivuodet merkitsevät nuoren kohdalla erityistä syrjäytymisvaaraa. Emme voi jatkuvasti paikkailla järjestelmän epäkohtia, vaan meidän täytyy pureutua nuorten arkeen kokonaisvaltaisemmin.

“Ammattia vailla olevan ja velkaantuneen nuoren opiskelu ei saisi missään tapauksessa estää pääsyä velkajärjestelyyn. Nuorten velkaongelmiin on puututtava kokonaisvaltaisesti sekä järjestelmätason muutoksin että talousosaamista kasvattamalla”, toteaa SONKin puheenjohtaja Heidi Miettinen.  

Demarinuoret ja SONK muistuttavat, että koulutuksen on oltava kaikille Suomessa maksutonta – myös EU- ja ETA -maiden ulkopuolisille opiskelijoille.  

“Maksuton koulutus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tukipilareita ja tarvitsemme yhä enemmän monipuolista kansainvälistä osaamista. Lukukausimaksut eivät edesauta tätä kehitystä. SDP:n ajaman koulutuksen kunnianpalautuksen on tarkoitettava lukukausimaksujen poistamista EU- ja ETA -maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta”, vaatii Demarinuorten varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. 

Panostukset osaamiseen ja nuorten tulevaisuususkon vahvistaminen ovat tärkeitä vakaan yhteiskunnan kehityksen edellytyksiä. Onko SDP valmis lupaamaan, ettei Suomeen synny uutta kadotettua sukupolvea?

Lisätiedot:

Heidi Miettinen, puheenjohtaja

Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry 

heidi.miettinen@sonk.fi

045 1129299

Pinja Perholehto, varapuheenjohtaja

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry

pinja.perholehto@demarinuoret.fi

p. 0400 596 521

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Demarinuoret
Demarinuoret
Siltasaarenkatu 18-20 C 6 krs.
00530 Helsinki

http://www.demarinuoret.fi

Demarinuoret - Sosialidemokraattiset Nuoret ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka on perustettu vuonna 1906. Demarinuoret toimii kansallisesti ja kansainvälisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat: Väkivalta ja häirintä eivät kuulu vaalityöhön!28.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Ensi kevään eduskuntavaalien lähestyessä poliittisten nuorisojärjestöjen puheenjohtajat peräänkuuluttavat, ettei häirinnällä tai väkivallalla ole sijaa politiikassa eikä kampanjatyössä. Kaikki poliittiset nuorisojärjestöt vaativat rauhanjulistusta vaalityöhön. “Hyökkäykset ehdokkaita kohtaan ovat hyökkäyksiä demokratiaa kohtaan. Tuomitsemme vahvasti kaiken ehdokkaisiin kohdistuvan väkivallan ja vaadimme myös puolueitamme tekemään niin”, puheenjohtajat jyrähtävät. Vaalit ja kampanjointi kuuluvat demokratiaan. Jokaisen ehdokkaan, kampanjatiimiläisen ja puolueaktiivin on saatava tehdä vaalityötä rauhassa. Jokaisella tulee olla oikeus olla turvassa ilman pelkoa väkivallasta tai häirinnästä. “Voimme olla asiakysymyksistä eri mieltä, mutta erimielisyyksiä on kyettävä käsittelemään toinen toistamme kunnioittaen ja aina ilman väkivaltaa. Vaaleihin tarvitaan mukaan nuoria ja erilaisia ihmisiä, jotta demokratia aidosti toteutuu. Jokaisella tulee olla mahdollisuus asettua ehdolle tai tukea ehdoka

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye