Demokratiasta nousi huoli – ainutlaatuinen dialogien sarja tarjoaa foorumin käsitellä kriisiä rakentavasti
24.4.2022 09:00:00 EEST | Sitra | Tiedote

Kutsumme nyt demokratiadialogien järjestäjiksi kuntia, järjestöjä ja yrityksiä. Kaksi Demokratian puolustusdialogit -päivää järjestetään 28.4. ja 9.6. Kesäkuun keskusteluja käydään myös euroopanlaajuisesti, mukaan ovat ilmoittautuneet myös Latvia, Liettua ja Italia.
Venäjän aloittama sota on nostanut demokratian ja turvallisuuden jälleen ajankohtaisimmiksi aiheiksi Euroopassa. Kriisin vuoksi kevään aikana järjestetään Demokratian puolustusdialogit -nimellä kulkevia avoimia keskusteluja, jotka on suunnattu paitsi kansalaisille, myös päättäjille, viranhaltijoille ja asiantuntijoille. Dialogit tarjoavat mahdollisuuden keskustella yhdessä käsillä olevasta kriisistä, heikentyneestä turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, demokratian merkityksestä sekä keinoista vahvistaa demokratiaa paikallisyhteisössä, kotimaassa tai kansainvälisesti.
”Erityisesti kriisien keskellä demokratia kaipaa aktiivista puolustamista ja sen arvoja vahvistavia tekoja. Heikentynyt turvallisuuspoliittinen tilanne on Suomessakin herättänyt vilkkaan keskustelun, mutta foorumeita käydä aiheesta rakentavaa dialogia on rajallisesti”, korostaa Veera Heinonen, Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja.
Demokratian puolustusdialogit -keskusteluja koordinoivat yhteistyössä DialogiAkatemia, Erätauko-säätiö, Sitra, valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö. Tavoitteena on innostaa suuri määrä toimijoita järjestämään dialogeja eri puolella Suomea sekä kansainvälisestikin. Dialogeja järjestetään Suomen lisäksi ainakin Italiassa ja Liettuassa.
Keskusteluista syntyvästä aineistosta tehdään yhteenveto siitä, kuinka yksilöt ja yhteisöt voivat vahvistaa demokratiaa omalla toiminnallaan sekä miten paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen demokratian puolustaminen kytkeytyvät toisiinsa. Valtiovarainministeriö toimittaa yhteenvedon myös valtion ja kuntien hallintoon.
”Dialogit ovat myös itsessään demokratian kehittämisen keino. Ne vahvistavat osallisuutta ja luovat moniäänistä ymmärrystä kohtaamistamme haasteista. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on osa Suomen kriisinkestävyyttä”, summaa finanssineuvos, hallintopolitiikkayksikön päällikkö Katju Holkeri valtiovarainministeriöstä.
Valtiovarainministeriö on asettanut työryhmän valmistelemaan kansallisten dialogien mallia niin sanottujen Poikkeusajan dialogien pohjalta. Kesäkuussa julkaistavassa kansallisessa mallissa annetaan ehdotukset myös entistä systemaattisempaan dialogissa syntyvän tiedon hyödyntämiseen hallinnossa.
Lue lisää Sitran tapahtumasivulta.
Lisätietoja
Päivi Hirvola, johtaja, Yhteiskunnallinen koulutus -toiminto, Sitra, puh. 0294 618 493, etunimi.sukunimi@sitra.fi
Katju Holkeri, finanssineuvos, hallintopolitiikkayksikön päällikkö, valtiovarainministeriö, puh. 040 764 9880, etunimi.sukunimi@gov.fi
Veera Heinonen, johtaja, Demokratia ja osallisuus -teema, Sitra, puh. 0294 618 505, etunimi.sukunimi@sitra.fi
Janne Kareinen, johtaja, DialogiAkatemia, etunimi.sukunimi@dialogiakatemia.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilari LovioasiantuntijaSitra, Viestintä ja yhteistyösuhteet
Puh:050 364 8136ilari.lovio@sitra.fiLea KurkiasiantuntijaSitra, Viestintä ja yhteistyösuhteet
Puh:050 479 9800lea.kurki@sitra.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Enkät: Trygghet och funktionsförmåga – finländarna vill ha en stark och självständig Europeiska unionen8.5.2026 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarnas inställning till Europeiska unionen har förändrats. En gemensam enkät av Sitra och Näringslivets delegation EVA visar att man nu förväntar sig att unionen kan skydda sina medlemsländer, minska skadliga beroenden och agera i en turbulent världspolitisk situation.
Kysely: Turvaa ja toimintakykyä – suomalaiset haluavat vahvan ja omavaraisen Euroopan unionin8.5.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten suhtautuminen Euroopan unioniin on muuttunut. Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn yhteinen kysely osoittaa, että unionilta odotetaan kykyä suojata jäsenmaitaan, vähentää haitallisia riippuvuuksia ja toimia maailmanpolitiikan myllerryksessä.
Survey: Security and resilience – Finns want a strong and self-sufficient European Union8.5.2026 01:00:00 EEST | Press release
Finns’ attitudes towards the European Union have changed. A joint survey by Sitra and the Finnish Business and Policy Forum EVA shows that the Union is now expected to be able to protect its member states, reduce harmful dependencies and act effectively in a turbulent global political environment.
Sitras år 2025: Rekordstor finansiering för lösningar som förnyar Finland och för vägkost för hållbar tillväxt28.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
År 2025 ökade Sitra avsevärt finansieringen till aktörer som förnyar samhället, och fattade beslut om en särskild satsning på 200 miljoner euro för att förbättra produktiviteten inom den offentliga sektorn och för att finansiera tillväxtföretag. Förutom den populära rapporten Megatrender 2026 sammanställde Sitra en omfattande helhetsbild av förutsättningarna för hållbar tillväxt i Finland. Framtidshuset Sitras arbete och resultat redovisas i verksamhetsberättelsen och bokslutet för år 2025.
Vuosi 2025: Sitralta ennätysmäärä rahoitusta Suomea uudistaviin ratkaisuihin ja eväitä kestävään kasvuun28.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2025 Sitra lisäsi merkittävästi rahoitusta yhteiskuntaa uudistaville toimijoille ja teki päätöksen 200 miljoonan euron erityispanostuksesta julkisen sektorin tuottavuuteen ja kasvuyritysten rahoitukseen. Suositun Megatrendit 2026 -raportin lisäksi Sitra koosti laajan tilannekuvan Suomen kestävän kasvun edellytyksistä. Tulevaisuustalo Sitran työstä ja tuloksista kertoo vuoden 2025 toimintakertomus ja tilinpäätös.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
