Demos Helsingin skenaariotutkimus tarkentaa käsitystämme työn muutoksesta
23.1.2017 15:00:00 EET | Varma | Tiedote
Työ 2040 -julkaisu rakennettiin yhdessä laajan sidosryhmäjoukon kanssa.
– Skenaariot kehitettiin kahdessa työpajassa, jotka järjestettiin syksyllä 2016. Tavoitteemme olikin haastaa laajaa joukkoa työelämän rakentajia miettimään mahdollisia työelämässä tapahtuvia muutoksia. Nämä näkökulmat kiteytettiin julkaisussa kolmeen mahdolliseen tulevaisuusskenaarioon, kertoo selvitystyötä johtanut Johannes Koponen Demos Helsingistä.
Selvitystyön kumppaneita ovat olleet Sitra, Ammattiliitto Pro, Tieto Oyj, työeläkeyhtiö Varma sekä Verohallinto.
– Työ on jo muuttunut. Mutta muuttuuko se jatkossa eri tavalla? Asiantuntijoiden kuulemisen perusteella voidaan selvästi huomata, että esimerkiksi ammatinkuvat muuttuvat nyt vauhdilla. Perinteisesti olemme tottuneet määrittämään itsemme tehtävän mukaan: olemme verotarkastajia, lääkäreitä ja bussikuskeja. Jatkossa kuitenkin samat ihmiset tekevät yhä useampia tehtäviä, Koponen vetää yhteen.
Toinen yhteiskunnallisesti merkittävä teema on työn riittävyys. Vaikka väestömme vanhenee entistä nopeammin, julkisuudessa puhutaan paljon siitä, riittääkö ihmisille laajasti vielä tulevaisuudessa työtä.
–Työtä tulee olemaan myös tulevaisuudessa, mutta palkkatyön jakautumisesta on jo selkeitä viitteitä. Seuraavaksi onkin tärkeää jatkaa keskustelua siitä, miten niin työntekijöitä kuin työnantajia tuetaan työn muutoksessa, Koponen summaa.
Työ 2040 – skenaarioita työn tulevaisuudesta -julkaisun voi ladata ilmaiseksi täältä: http://www.demoshelsinki.fi/julkaisut/tyo-2040-skenaarioita-tyon-tulevaisuudesta.
Lisätietoja:
Johannes Koponen, Demos Helsinki, 041 540 3608, johannes.koponen@demoshelsinki.fi
Mikko Kuivalainen, viestinnän osastopäällikkö, Työeläkeyhtiö Varma, 044 502 4080, mikko.kuivalainen@varma.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Demos Helsinki on ajatushautomo, joka auttaa yhteisöjä ja yrityksiä menestymään tulevaisuudessa. Teemme sen yhdistämällä ihmisten toiminnan ja parhaan ymmärryksen yhteiskunnan muutoksesta.
Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on Suomen vakavaraisin työeläkeyhtiö ja suurin yksityinen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla noin 860 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2015 Varman maksutulo oli 4,6 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 5,2 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli syyskuun 2016 lopussa 42,4 miljardia euroa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varma
Kutsu medialle: Varman puolivuositulos julkaistaan 21.8.11.8.2026 08:13:06 EEST | Kutsu
Varma julkistaa tammi–kesäkuun tuloksen perjantaina 21.8.2026 klo 9. Samalla järjestämme tiedotustilaisuuden median edustajille.
Varmalta 40 miljoonan dollarin lisäsijoitus kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään3.7.2026 08:00:08 EEST | Tiedote
Varma teki 40 miljoonan dollarin lisäsijoituksen kvanttitietokoneyhtiö IQM:ään osana yhtiön listautumista Yhdysvalloissa. Sijoituksen myötä Varma oli institutionaalisen lisärahoituspaketin suurin yksittäinen sijoittaja.
Varma made USD 40 million follow-on investment in IQM3.7.2026 08:00:08 EEST | Press release
Varma has made a USD 40 million follow-on investment in quantum computing company IQM as part of the company’s listing in the United States. With this investment, Varma was the largest single investor in the institutional financing package raised as part of the listing.
Eläkeuudistus parantaa eläkevarojen pitkän aikavälin tuotto-odotuksia12.6.2026 07:58:07 EEST | Tiedote
Eläkeuudistus antaa lisää liikkumavaraa eläkevarojen sijoittamiseen ja parantaa sijoitusten pitkän aikavälin tuotto-odotuksia, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo heinäkuussa voimaantulevasta eläkeuudistuksesta.
Työn muokkausta tulisi käyttää enemmän työkyvyttömyyden ehkäisyssä10.6.2026 09:32:49 EEST | Tiedote
Työn muokkaus auttaa ehkäisemään pitkiä sairauspoissaoloja ja pysyvää työkyvyttömyyttä, kun työtehtäviä, työaikaa tai työolosuhteita sovitetaan työntekijän työkykyyn riittävän varhain. Työpaikoilla on vielä paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia työn muokkauksen käytössä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
