DEN onnistui pienentämään hiilijalanjälkeään, vaikka rakentamisen volyymi kasvoi

Hiilijalanjäljen pienenemiseen vaikuttivat eniten myytyjen talojen energiatehokkuuden paraneminen entisestään, uusiutuvien energianlähteiden lisääntyminen toteutetuissa kohteissa sekä uusiutuvan energian osuuden lisääminen omassa tuotannossa.
DENin hiilijalanjäljestä 75 prosenttia syntyi materiaaleista ja raaka-aineista ja 21 prosenttia valmiiden rakennusten elinkaaren aikana. Vain hyvin pieni osa hiilijalanjäljestä syntyy itse tuotantoprosessista, jonka tehokkuuteen ja sujuvuuteen on satsattu paljon.
”Hiilineutraali asuminen on mahdollista jo nyt. Minkä tahansa Designtalon mallin voi ostaa EKO2-talona, jonka ratkaisut ovat mietitty erityisen energiatehokkaiksi ja jonka hiilijalanjälki on hyvitetty koko elinkaaren ajalta. Tulevaisuudessa näemme energiaomavaraisia asumisen ratkaisuja”, DENin vastuullisuudesta vastaava johtaja Maria Mroue kertoo.
Ympäristön kannalta olennaista rakentamisessa on myös hukan minimointi. Yhdistämällä hyvä suunnittelu ja tehokas tuotanto, pystytään moni määrämittainen materiaali, kuten puu ja eristeet, käyttämään kokonaan hyödyksi.
Puurakentamisella on myös hiilikädenjälki
Puuhun rakennusmateriaalina sitoutuu hiiltä, mikä tarkoittaa, että puurakentamisella on myös hiilikädenjälki. Esimerkiksi DENin Finnlamelli-hirsitaloissa käyttämät hirret syntyvät suomalaisesta PEFC-sertifioidusta kuusesta. Hirsi on poikkeuksellisen vähäpäästöinen rakennusmateriaali, joka varastoi hiiltä talon rakenteisiin sukupolvien ajaksi.
”Hiilikädenjäljen laskemiseen ja raportointiin ei vielä ole kansainvälisiä, yleisesti käytössä olevia standardeja kuten hiilijalanjäljen laskemiseen. Tämän vuoksi hiilikädenjälkeä ei voida vielä huomioida hiilijalanjäljen rinnalla päästöjä vähentävänä elementtinä”, Mroue sanoo.
DENin hiilijalanjälki laskettiin käyttäen kansainvälistä GreenhouseGasProtocol -standardia. Hiilijalanjälkeen luetaan tällöin kattavasti toiminnan suorat ja epäsuorat päästöt sekä, kuten DENin tapauksessa, myös asiakkaille luovutettujen rakennusten elinkaaren aikaisia hiilipäästöjä.
DENin vastuullisuustyön painopisteinä ovat ympäristö, turvallisuus ja terveellisyys sekä hyvä hallintotapa. Keväällä 2022 DEN julkaisi kattavan vastuullisuusraportin vuodelta 2021 toimialan edelläkävijänä. Vastuullisuusraportti vuodelta 2022 julkaistaan huhtikuussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maria MroueMarkkinointi-, viestintä- ja vastuullisuusjohtajaDEN Finland
Puh:+358 50 393 4974maria.mroue@den.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Me DENillä teemme vastuullista ja kestävää työtä asiakkaidemme elämän isoimpien hankintojen parissa.
DEN on suomalainen yritys, jonka juuret pientalorakentamisessa yltävät yli 30 vuoden taakse. Meitä ohjaavat yhdessä valitut arvomme: arvostus, rohkeus, vastuullisuus ja onnellisuus. Konsernissa työskentelee yli 500 ammattilaista. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 209 miljoonaa euroa.
DENin muodostavat muuttovalmiiden omakotitalojen edelläkävijä Designtalo, luonnollisesti parhaiden hirsikotien Finnlamelli ja K-Raudan yhteistyömallistomme Ainoakoti. Lue lisää: den.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Den Finland Oy
Vuosi toi menestystä ja uuden omistajan pientalorakentaja DEN Finlandille18.12.2025 08:46:18 EET | Tiedote
Koko Euroopan tasolla poikkeuksellinen kannattavuuskehitys toi kansainvälisten sijoittajien kiinnostuksen ja lopulta uuden omistajan DENille. Omistajavaihdokseen huipentunut vuosi oli onnistunut myös muilla mittareilla.
DEN Groupin pääomistaja on vaihtunut – liiketoiminta jatkaa nykyisellään9.12.2025 10:53:02 EET | Tiedote
DEN Groupin pitkäaikainen pääomistaja, CapMan Buyoutin hallinnoimat rahastot ovat myyneet Suomen johtavan pientalorakentajan, DEN Group Oy:n, Metric Capital Partnersille. Kauppa toteutui 8.12.2025. Metric Capital Partners on ympäri Eurooppaa toimiva pääomasijoitusyhtiö, jonka päätoimipiste on Lontoossa.
Asuntomessuille rakentuva Finnlamelli Saikan Taikuri on hirsikoti, jossa näkyy ammattilaisten kädenjälki9.12.2025 09:19:13 EET | Tiedote
Rakennusalan ammattilaiset Esa Jokinen ja Marjut Kokkonen rakennuttavat nelihenkiselle perheelleen hirsikodin Lempäälän asuntomessuille. Jokisella on takana kaksi aikaisempaa omakotitaloprojektia, mutta messuille rakentuva Finnlamelli Saikan Taikuri on perheen ensimmäinen alusta asti itselle suunniteltu koti. Kohde toteutetaan muuttovalmiina ja siinä yhdistyvät hirsirakentamisen terveelliset ratkaisut, vuosien kokemus rakennusalalta ja pikkulapsiarjen sujuvuus.
Rakennusalan ammattilaisen rohkea messukoti – Designtalo Villa Verde syntyi arjen tarpeista ja tunnelmallisista väreistä9.12.2025 09:15:45 EET | Tiedote
Rakennusalan ammattilainen ja Designtalon oma myyjä Juuso Sajakoski rakennuttaa perheelleen kodin ensi kesän asuntomessuille Lempäälään. Kun messutontti vapautui yllättäen, Sajakoski ja puoliso Niina Piisteri näkivät tilanteessa ainutkertaisen mahdollisuuden. Designtalo Villa Verde toteutetaan muuttovalmiina ja siinä yhdistyvät ammattilaisen parhaat ratkaisut, lapsiperheen arjen tarpeet ja sisustuksen tunnelmallinen sävymaailma, josta kohde on saanut nimensäkin.
Hukkapaloista designia – DEN Finland vie rakentamisen kiertotaloutta käytäntöön26.11.2025 08:25:00 EET | Tiedote
DEN Finlandin hirsitalomerkki Finnlamelli hyödyntää tuotannon sivuvirtoja uudenlaisissa tuotteissa. Tampereen yliopiston Kiertopuu-hankkeessa syntynyt Palko-pöydänjalka valmistetaan hirsilamellien hukkapaloista, jotka aiemmin päätyivät energiantuotantoon. Samalla DEN kehittää määrätietoisesti energiatehokkuutta ja vastuullisuutta niin tehtailla, valmiissa kodeissa kuin hallinnossakin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme