Destia pilotoi TET-jaksoa infra-alalla

Destian HRD manager Maija Kuurne on jäsen Rakennusteollisuus RT:n koulutus- ja työvoimapoliittisessa työryhmässä, joka on jo pidemmän aikaa miettinyt ratkaisuja rakennusalan osaajapulaan ja -kilpailuun. Yhtenä vaihtoehtona on mietitty TET-jakson avaamista rakennusalalle.
Vesa Taskinen vetää Rakennusteollisuus RT:llä projektia tämän kesän ajan, jossa selvitetään nuorten mahdollisuuksia päästä tutustumaan infra-alaan. Aluksi Taskinen kartoitti nykytilaa, jonka jälkeen hän on edennyt ratkaisujen löytämiseen. Hän tiivistää TETin haasteet infra-alalla kolmeen pääteemaan:
1. Työturvallisuuteen liittyvät haasteet. Nuorten työskentely työmaaolosuhteissa koetaan haastavana.
2. Ohjeistukseen liittyvät haasteet. Alalla ei ole olemassa käytäntöjä tai keskitettyä tietoa TET-jaksoille.
3. Viestinnälliset haasteet infra-alan ja oppilaitosten välillä. TET-jaksoista ei ylipäätään viestitä riittävästi ja tieto parhaista käytänteistä on vain pienen piirin sisällä.
Taskinen uskoo, että haasteiden tunnistaminen helpottaa ratkaisujen löytämistä.
Taskinen otti yhteyttä Kuurneeseen, joka lupasi saman tien Destian lähtevän mukaan pilotoimaan TET-jaksoa.
– TETin tarkoituksenahan on tutustua työelämään, ei välttämättä tehdä infra-alan töitä. Tämän pilotin tarkoituksena on sytyttää kiinnostus jo varhaisessa vaiheessa siten, että oppilaat saavat kattavan kuvan työmaiden arjesta. Jakamalla tietoa, voimme parhaiten saada uusia osaajia infra-alalle, Kuurne avaa.
Tavoitteena monipuolisempi ja vetovoimainen infra-ala
Infra-ala on kokonaisuudessaan ollut passiivinen TET-jakson hyödyntämisessä, vaikka TETin avulla voidaan tavoittaa kokonainen ikäluokka.
– TET-jakso on valtakunnallinen hanke, jossa on valtavasti potentiaalia. Infra-alalle, kuten muillekin toimialoille, se on huikea mahdollisuus saada tulevaisuuden osaajia kiinnostumaan juuri omasta alasta. On vanhanaikainen ajatus, että oppilaiden pitäisi TETissä osallistua konkreettisesti työn tekoon. TETtiä pitäisi kehittää enemmänkin siihen suuntaan, että avataan toimialaa, kerrotaan erilaisista työtehtävistä ja niihin johtavista urapoluista sekä vahvistetaan oppilaan näkökulmasta kuvaa yläasteen jälkeisistä vaihtoehdoista. Koko rakennusala voisi olla tässä muutoksessa suunnannäyttäjänä, Taskinen visioi.
Rakennusteollisuus RT pyrkii aktiivisesti panostamaan rakennusalan osaamiseen sekä tuomaan esiin uusia avauksia, jolla alan houkuttelevuutta voidaan lisätä. RT tuottaa pilottien pohjalta kattavan ohjeistuksen TETin vaatimuksista ja lainsäädännöstä sekä kokemuksia ja tietoa työnantajille. Valmiilla ohjeistuksella pyritään helpottamaan työnantajien kynnystä ottaa tettiläisiä töihin.
– Ikäluokkien koko pienenee koko ajan ja rakennusalan houkuttelevuus on laskussa, kun taas vaatimustaso vain kovenee. TETin tavoitteena on tarjota mahdollisuuksia ja elämyksiä nuorille, tietoa sekä ymmärrystä nuorten vanhemmille ja opetushenkilökunnalle sekä ideoita ja tietoa yrityksille. Meillä on tarjolla laaja kokonaisuus työmahdollisuuksia koko rakennetun ympäristön saralla, Rakennusteollisuus RT:n asiamies Lauri Pakkanen kertoo.
Destian tavoitteena on löytää pilotin aikana hyvä ja toimiva konsepti, joka voidaan tulevaisuudessa toteuttaa helposti uudestaan. Juuri toimivien pilottien ja selkeiden case-esimerkkien avulla TET-jakso voisi levitä infra-alalle laajemminkin.
– En halua olla tekemässä sellaista TET-jaksoa, missä oppilas mapittaa viikon, koska siinä ei opi mitään alasta. Toivon, että kiinnostus infra-alaa kohtaan ja ymmärrys alan monipuolisuudesta lisääntyy. Samalla pyrimme tavoitteellisesti lisäämään koko infra-alan vetovoimaa ja ennen kaikkea innostamaan yhä laajemmin oppilaita eri taustoista hakeutumaan alalle, Kuurne toivoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HRD manager Maija Kuurne, Destia Oy, maija.kuurne(at)destia.fi, 050 524 8680
Projektipäällikkö Vesa Taskinen, Rakennusteollisuus RT, vesa.taskinen(at)rakennusteollisuus.fi, 040 709 6675
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli noin MEUR 478. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu julkaisevat infra-alalle suunnatun vastuullisuuden opintokokonaisuuden11.12.2025 10:00:07 EET | Tiedote
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistyössä infra-alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatun vastuullisuuden verkko-opintokokonaisuuden. Vastaavia alalle räätälöityjä vastuullisuusopintoja ei ole aikaisemmin ollut saatavilla.
Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus – uusi raportti julkaistu2.12.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti "Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus" tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Vantaan ratikan toteutussopimus allekirjoitettu – rakentaminen pääsee vauhtiin joulukuussa27.11.2025 11:01:45 EET | Tiedote
Vantaan ratikan allianssiosapuolet allekirjoittivat toteutusvaiheen sopimuksen 26.11.2025, mikä mahdollistaa rakennustöiden aloittamisen suunnitellusti joulukuun alussa. Destian allianssin työt käynnistyvät Tikkurilasta, jossa on jo syksyn aikana tehty valmistelevia töitä.
Destia avaa infra-alan asiantuntijapalveluiden verkkokaupan5.11.2025 09:00:27 EET | Tiedote
Destia on avannut asiantuntijapalveluita tarjoavan Destia Insight -verkkokaupan, joka kokoaa yhteen erilaisia infra-alan asiantuntijapalveluita, raportteja sekä selvityksiä esimerkiksi kaupunkien ja yritysten tarpeisiin.
Destia parantaa rataa Kouvolan ja Luumäen välillä14.7.2025 09:00:17 EEST | Tiedote
Destia on voittanut Väylävirastolta radan päällysrakenneurakan Kouvolan ja Luumäen välillä. 8,5 miljoonan euron arvoinen urakka on osa laajempaa Karjalan radan parantamishanketta. Korjauksilla ylläpidetään rataosuuden toimintaedellytyksiä, täsmällisyyttä ja palvelutasoa ja jatketaan sen elinkaarta. Urakka alkaa heinäkuussa 2025 ja päättyy kesäkuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


