Destia rakentaa Helenille yli 150 sähköautojen latauspistettä Helsinkiin

Helsingin kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja riittävät sähköautojen latausmahdollisuudet edistävät kaupungin ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Helen voitti Helsingin kaupungin kilpailutuksen sähköautojen latausverkoston toteuttamisesta viime vuonna ja on nyt valinnut Destian vastaamaan urakoinnista ja suunnittelusta. Urakka on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2023 loppuun mennessä.
”Sähköautoilun suosio on Suomessa vahvassa kasvussa ja lähes 50 % sähköautokannasta sijaitsee Uudellamaalla. Helsinkiin tullaan päivittäin ympäryskunnista töihin ja asioimaan, joten kattava latausverkosto Helsingin alueella tukee sähköautoilun lisääntymistä ja liikenteen päästöjen vähentämistä koko maakunnassa. Tänä vuonna kantakaupunkiin toteutettavassa latausverkoston laajennuksessa tuomme myös täyssähköautoilijoiden kauan toivomia suurteholatauspisteitä, joita asennamme myös taksiautoilijoiden käyttöön. Hanke on laaja ja toteutetaan nopealla aikataululla, josta syystä toteutuskumppanin valinnassa korostuivat luotettavuus sekä kokemus isojen hankkeiden läpiviemisessä”, sanoo Kati Andersin, Helenin Head of E-mobility.
”Liikenne sähköistyy kovaa vauhtia ja yhä useammin niin kuluttaja kuin ammatikseen ajava päätyy valitsemaan alleen sähköisen ajoneuvon. Sähköajoneuvojen latauksesta tuleekin koko ajan merkittävämpi osa liikenteen infrastruktuuria. Latausverkoston rakentaminen Helsinkiin on yksi vuoden suurimmista kokonaisuuksista koko markkinassa, joten on hienoa päästä rakentamaan sitä Helenille ja helsinkiläisille”, sanoo Jere Jokinen, Sähkölatausyksikön päällikkö, Destia.
Destia on yksi Suomen johtavia ammattiliikenteen latausinfrastruktuurin tarjoajia. Sen asiakkaita ovat muun muassa linja-autoyhtiöt, logistiikka- ja taksiyritykset, kaupungit ja kaupan toimijat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jere Jokinen, Sähkölatauspalvelut-yksikön päällikkö, Destia. sähköposti: jere.jokinen@destia.fi, puh. 050 430 5849
Destian viestintä, sähköposti: tiedotus@destia.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia kertoo kuinka paljon energia- ja liikenneinfraa saa miljardilla eurolla22.5.2023 10:04:31 EEST | Tiedote
Suomi on matkalla kohti uusiutuvaa energiajärjestelmää, mikä vaatii investointeja. Toisaalta tie- ja rataverkon korjausvelka on korkealla tasolla. Sama rahamäärä̈ voidaan kohdistaa energiahankkeisiin, väylien kunnossapitoon tai uusien väylien rakentamiseen. Montako kilometriä̈ tie- ja rataverkkoa miljardilla eurolla saa, entä kuinka paljon tuuli- ja aurinkovoimaa? Destian tuore green paper -julkaisu käy lukuja läpi ja tarjoaa eväitä hallitusneuvottelijoille valintojen tekemiseen.
Destia voitti Savon radan viisivuotisen kunnossapitosopimuksen16.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Destia jatkaa Savon radan ja sen turvalaitteiden kunnossapitäjänä lokakuuhun 2028 Väyläviraston uusittua Destian sopimuksen. Noin 40 miljoonan euron arvoinen sopimus sisältää myös neljän vuoden jatko-option. Savon 680 kilometriä pitkän radan merkitys on keskeinen koko Itä-Suomen henkilö- ja tavaraliikenteelle. Keskeisiä liikennepaikkoja Savon radalla ovat Kouvola sekä Hamina ja Kotka, joiden satamaliikennettä rata myös palvelee. Destia on vastannut kyseisestä kunnossapitoalueesta jo vuodesta 2016 lähtien.
Destia testasi Spot-robottikoiraa rakennustyömaalla11.5.2023 08:55:00 EEST | Tiedote
Destia testasi BuildingPoint Finlandin kanssa Boston Dynamicsin Spot-robottikoiraa Kalasatamasta Pasilaan -hankkeella aiemmin tällä viikolla. Robottikoiraa testattiin ensimmäisiä kertoja infratyömaalla Suomessa. Testin avulla selvitetään, miten robotiikka voi helpottaa työmaiden mallintamista ja tehostaa toimintaa. Etäohjattava koira pääsee myös paikkoihin, joihin ihmisten on vaikea päästä, joten sen käyttö lisää turvallisuutta työmailla.
Destia parantaa Nelostietä Äänekosken pohjoispuolella10.5.2023 11:59:15 EEST | Tiedote
Destia on voittanut Väylävirastolta suunnittele ja toteuta -projektin valtatie 4:llä Äänekosken pohjoispuolella. Urakassa Destia parantaa valtatietä noin 3,7 kilometrin matkalta Kevätlahden liittymän ja Petomäen ohituskaistan välillä, mikä sujuvoittaa liikennettä ja lisää turvallisuutta.
Destia aloittaa Laakson yhteissairaalan infrarakentamisen toteutusvaiheen26.4.2023 12:50:37 EEST | Tiedote
HUS-yhtymäkokous on hyväksynyt hankesuunnitelman Laakson yhteissairaalan rakentamisesta. Sen myötä hanke pääsee nyt aloittamaan ensimmäisen toteutusvaiheen rakentamisen. Destialta tähän mennessä tilattu urakkakokonaisuus on arvoltaan yli 40 miljoonaa euroa ja kattaa mm. 180 metriä pitkän Auroranportin betonitunnelin, joka tulee olemaan sairaalan ajoneuvoliikenteen pääsisäänkäynti. Lisäksi tilattu urakka kattaa Destian vastuulla olevat sairaalan päärakennuksen alueen louhinnat, perustukset ja tukimuurit sekä aluetyöt ja putkitukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme