
Destia siirtyy rakentamisvaiheeseen Kalasatamasta Pasilaan -hankkeessa
19.11.2021 08:32:00 EET | Destia Oy | Tiedote

Uusi raitiotie yhdistää Kalasataman keskuksen ja Pasilan joukkoliikenteen solmukohdat toisiinsa. Raitiotien varrella katuympäristön viihtyisyys, houkuttelevuus ja turvallisuus paranevat. Jalankulun ja pyöräilyn olosuhteet paranevat myös merkittävästi. Lisäksi rakennettava raitiotie yhdistyy Nihdissä Kruunusillat-raitiotiehen, jonka on arvioitu valmistuvan vuonna 2027.
”Olemme työskennelleet Kalasatamasta Pasilaan -hankkeen suunnittelun parissa jo toukokuusta 2020, joten on hienoa päästä etenemään rakentamisvaiheeseen. Nihdissähän rakentaminen on aloitettu jo viime kesänä, mutta Hermannin rantatien rakentamisen myötä toteutus lähtee kunnolla käyntiin ja pääsemme jälleen näyttämään osaamisemme haastavan ympäristön kaupunkirakentamisessa,” kertoo Destian Maa- ja Kalliopalvelut -liiketoimintaryhmän johtaja Pekka Ruuti. ”Joustavan toteutusmallin sekä projektiryhmän ansiosta olemme luoneet erinomaiset edellytykset hankkeen hallittuun toteutukseen.”
Toteutuksessa ja ylläpidossa panostetaan kestävyyteen ja vastuullisuuteen. Hankkeessa kierrätetään maamassoja sekä käytetään kierrätyskiviä ja -kalusteita. Hermannin rantatielle rakennettava osuus perustetaan heikkojen pohjaolosuhteiden takia paalulaattarakenteelle, jota rakennetaan urakassa yhteensä yli 36 000 neliömetrin eli noin viiden jalkapallokentän kokoisen alueen edestä. Paalulaatoissa käytetään vähähiilistä betonia. Vastuullisuustyö todennetaan CEEQUAL-sertifioinnilla.
Hermannin rantatien liikennejärjestelyt muuttuvat töiden alkamisen myötä. Katu muuttuu yksisuuntaiseksi Haukilahdenkadun ja Vanhan talvitien välisellä osuudella. Etelään suuntautuva liikenne jää Hermannin rantatielle ja pohjoiseen suuntautuva liikenne siirtyy Kyläsaarenkadulle, josta tulee myös yksisuuntainen. Jalankulun ja pyöräilyn reitit säilyvät alkuvaiheessa nykyisellään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne Korkalainen, projektijohtaja, Destia, sähköposti: janne.korkalainen@destia.fi, puh. 040 097 4499
tai
Destian viestintä: tiedotus@destia.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää yhteiskuntaa. Luomme kestävälle perustalle kaupunkirakentamisen innovaatioita ja älykkäitä infraratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja energian liikkumisen luontevana osana pohjoista elämää. Rakennamme huomisen infraa 1 700 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli noin 565 miljoonaa euroa. Destia on yksityinen yritys, jonka omistaa Ahlström Capital Oy. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia rakentaa Vantaan Energia Sähköverkoille uuden sähköaseman Tikkurilaan12.2.2026 08:30:38 EET | Tiedote
Vantaan Energia Sähköverkot Oy rakennuttaa Tikkurilaan uuden sähköaseman ja siihen liittyvän voimajohdon muutostyöt. Uusi sähköasema vastaa Vantaan nopeasti kasvavaan sähkötehon tarpeeseen ja tukee kaupungin energiasiirtymää. Destia aloittaa sähköaseman rakennustyöt vuoden 2026 alussa. Aseman arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2027.
Destialle tuplavoitto Eezyn Innostavimmat työpaikat 2025 -tutkimuksessa6.2.2026 08:35:16 EET | Tiedote
Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy on julkistanut valtakunnallisesti parhaat henkilöstötutkimustulokset saavuttaneet organisaatiot. Destia palkittiin sekä suuryritysten sarjassa että vuoden vastuullisimpana työpaikkana. Suuryritysten sarjassa Destia oli suurin nousija eli henkilöstötutkimuksensa kokonaistuloksia eniten parantanut organisaatio.
Heikki Haasmaa on nimitetty Destian toimitusjohtajaksi – Tero Kiviniemi Colasin Pohjois-Euroopan alueen johtajaksi15.1.2026 10:00:01 EET | Tiedote
Destian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Heikki Haasmaa, DI, 47, nykyisen toimitusjohtajamme Tero Kiviniemen keskittyessä johtamaan Colasin Pohjois-Euroopan aluetta.
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu julkaisevat infra-alalle suunnatun vastuullisuuden opintokokonaisuuden11.12.2025 10:00:07 EET | Tiedote
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistyössä infra-alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatun vastuullisuuden verkko-opintokokonaisuuden. Vastaavia alalle räätälöityjä vastuullisuusopintoja ei ole aikaisemmin ollut saatavilla.
Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus – uusi raportti julkaistu2.12.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti "Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus" tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Destia Oy