Destia Oy

Destia voitti allianssisopimuksen Vaasan kaupungin ulkovalaistuksesta ja liikennevaloista

Jaa
Destia on voittanut sopimuksen Vaasan kaupungin ulkovalaistuksen, liikennevalojen, tietoliikenteen sekä kameravalvonnan suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta vuosille 2023-2025. Vaasan kaupungin kanssa allianssina toteutettava hanke on vasta toinen laatuaan Suomessa.
Ilmakuva Vaasasta. Kuvaaja: Christoffer Björklund
Ilmakuva Vaasasta. Kuvaaja: Christoffer Björklund

”Valaistuksella on suuri merkitys kaupungin viihtyisyyteen ja turvallisuuteen. Sopimuskauden aikana kaupungin liikennevaloihin ja ulkovalaistukseen onkin luvassa merkittäviä investointeja ja saneerauksia. Allianssimallilla toteutettu hanke helpottaa toimintaamme ja parantaa kustannustehokkuutta. Yhdessä Destian kanssa varmistamme, että sähköinfra on osaltaan helpottamassa vaasalaisten ja Vaasassa liikkuvien elämää”, sanoo Jukka Talvi, kuntatekniikan johtaja, Vaasan kaupunki.

”Sähköallianssi on meille iso aluevaltaus Länsi-Suomesta. Voimme tuoda Vaasaan uusia innovaatioita telematiikkaan ja ulkovalaistukseen, voimme esimerkiksi hyödyntää tutkia ja konenäköä turvallisuusratkaisuissa. Allianssimallilla toteutetussa urakassa voimme yhdessä selvittää parhaat ratkaisut kaupungin tarpeisiin. Loistavalla valaistuksella ja toimivilla telematiikkaratkaisuilla varmistamme turvallisen liikkuminen, asumisen ja yrittämisen Vaasassa”, sanoo Destian Telematiikka-yksikön päällikkö Ville Mäki-Lohiluoma.

Destia on älykkään, sujuvan ja turvallisen liikenteen osaaja ja yksi Suomen johtavista tietelematiikan rakentajista ja ylläpitäjistä. Telematiikkajärjestelmiä ovat esimerkiksi muuttuvat nopeus-, varoitus- ja tiedotusopastemerkit, tiesääasemat, liikenteenlaskentalaitteistot sekä liikenteen seurantakamerat. Destian erityisosaamista ovat liikenteenlaskentaratkaisut, kamerasovellukset ja tieympäristössä käytettävä tietoliikenne.

Uuden valaistuksen rakentamisen lisäksi Destia saneeraa vanhoja valaistusverkkoja sekä valaisee erikoisvalaistuskohteita, kuten julkisivuja ja siltoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Ville Mäki-Lohiluoma, Telematiikka-yksikön päällikkö, puh: 040 517 2998, ville.maki-lohiluoma@destia.fi
Mikko Sivonen, työpäällikkö, Energiapalvelut: puh. 040 664 5431, mikko.sivonen@destia.fi
Destian viestintä: tiedotus@destia.fi

Kuvat

Ilmakuva Vaasasta. Kuvaaja: Christoffer Björklund
Ilmakuva Vaasasta. Kuvaaja: Christoffer Björklund
Lataa
Valaistusasennus. Kuva: Destia
Valaistusasennus. Kuva: Destia
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Destia Oy
Destia Oy
Firdonkatu 2 T 151
00520 Helsinki

020 444 11http://www.destia.fi

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Suunnittelemme, rakennamme ja kunnossapidämme yhteiskunnan toiminnan kannalta välttämätöntä infrastruktuuria kuten sähköverkkoja, siltoja, teitä ja ratoja. Kehitämme kaupunkeja, telematiikka- ja valaistusratkaisuja ja tarjoamme monipuolisia palveluja liikenteen ja infraomaisuuden hallintaan. Rakennamme huomisen infraa yli 1 600 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli noin 575 miljoonaa euroa. www.destia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Destia Oy

Destia kertoo kuinka paljon energia- ja liikenneinfraa saa miljardilla eurolla22.5.2023 10:04:31 EEST | Tiedote

Suomi on matkalla kohti uusiutuvaa energiajärjestelmää, mikä vaatii investointeja. Toisaalta tie- ja rataverkon korjausvelka on korkealla tasolla. Sama rahamäärä̈ voidaan kohdistaa energiahankkeisiin, väylien kunnossapitoon tai uusien väylien rakentamiseen. Montako kilometriä̈ tie- ja rataverkkoa miljardilla eurolla saa, entä kuinka paljon tuuli- ja aurinkovoimaa? Destian tuore green paper -julkaisu käy lukuja läpi ja tarjoaa eväitä hallitusneuvottelijoille valintojen tekemiseen.

Destia voitti Savon radan viisivuotisen kunnossapitosopimuksen16.5.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

Destia jatkaa Savon radan ja sen turvalaitteiden kunnossapitäjänä lokakuuhun 2028 Väyläviraston uusittua Destian sopimuksen. Noin 40 miljoonan euron arvoinen sopimus sisältää myös neljän vuoden jatko-option. Savon 680 kilometriä pitkän radan merkitys on keskeinen koko Itä-Suomen henkilö- ja tavaraliikenteelle. Keskeisiä liikennepaikkoja Savon radalla ovat Kouvola sekä Hamina ja Kotka, joiden satamaliikennettä rata myös palvelee. Destia on vastannut kyseisestä kunnossapitoalueesta jo vuodesta 2016 lähtien.

Destia testasi Spot-robottikoiraa rakennustyömaalla11.5.2023 08:55:00 EEST | Tiedote

Destia testasi BuildingPoint Finlandin kanssa Boston Dynamicsin Spot-robottikoiraa Kalasatamasta Pasilaan -hankkeella aiemmin tällä viikolla. Robottikoiraa testattiin ensimmäisiä kertoja infratyömaalla Suomessa. Testin avulla selvitetään, miten robotiikka voi helpottaa työmaiden mallintamista ja tehostaa toimintaa. Etäohjattava koira pääsee myös paikkoihin, joihin ihmisten on vaikea päästä, joten sen käyttö lisää turvallisuutta työmailla.

Destia aloittaa Laakson yhteissairaalan infrarakentamisen toteutusvaiheen26.4.2023 12:50:37 EEST | Tiedote

HUS-yhtymäkokous on hyväksynyt hankesuunnitelman Laakson yhteissairaalan rakentamisesta. Sen myötä hanke pääsee nyt aloittamaan ensimmäisen toteutusvaiheen rakentamisen. Destialta tähän mennessä tilattu urakkakokonaisuus on arvoltaan yli 40 miljoonaa euroa ja kattaa mm. 180 metriä pitkän Auroranportin betonitunnelin, joka tulee olemaan sairaalan ajoneuvoliikenteen pääsisäänkäynti. Lisäksi tilattu urakka kattaa Destian vastuulla olevat sairaalan päärakennuksen alueen louhinnat, perustukset ja tukimuurit sekä aluetyöt ja putkitukset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme