
Destia voitti Turun kehätien STk-urakan
23.10.2018 13:14:54 EEST | Destia Oy | Tiedote

Hanke toteutetaan STk-mallilla, jossa projekti sisältää kehitysvaiheen, suunnittelun ja toteutuksen. Kehitysvaihe alkaa 23. lokakuuta 2018, ja varsinainen päätös hankkeen toteutuksesta tehdään noin kaksi kuukautta kestävän kehitysvaiheen päätyttyä.
Kehitysvaiheeseen osallistuu laajasti Destian rakentamisen ja suunnittelun ammattilaisia kehitettävien kohteiden tarpeiden mukaan. Mukana ovat Destian silta-, väylä- ja geosuunnittelijat sekä lukuisa joukko muita suunnittelun ja rakentamisen ammattilaisia. Pääsuunnittelijana toimii Ville Suntio.
Kehitysvaiheessa rakennetaan vahvaa luottamusta hankkeen eri osapuolten välille. Kehitysvaiheen tuloksena syntyy toteutusratkaisu, joka on optimoitu sekä taloudellisesti että teknisesti.
– Kehitysvaiheessa päämääränämme on löytää teknis-taloudellisesti edullisia ratkaisuja. Käytännössä pyrimme yhdessä tilaajan kanssa kehittämään alkuperäistä suunnitelmaa paremmaksi. Kehitämme yhdessä ratkaisuja, jotka tukevat tilaajan tavoitteita, ovat innovatiivisia ja laadukkaita, ja jotka pystytään toteuttamaan aikataulun puitteissa, kertoo Destian työpäällikkö Eetu Väisänen.
Turun kehätie on erittäin tärkeä tieosuus lounaisrannikon liikenteelle, alueen asukkaille, elinkeinoelämälle ja koko eteläisen Suomen logistiikalle.
Liikenneviraston projektipäällikkö Juha Sillanpään mukaan hanke parantaa liikenneturvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta alati vilkkaammalla tieosuudella, jota kuormittaa myös Turun ja Naantalin satamiin suuntautuva raskas liikenne.
– Samalla luodaan uusia mahdollisuuksia alueen elinkeinoelämän kehittämiseen ja maankäytön suunnitteluun, Sillanpää kertoo.
Hankkeen kehitysvaihe kestää arviolta tammikuuhun, minkä jälkeen alkaa varsinainen rakennussuunnittelu. Työt maastossa pyritään saamaan käyntiin maaliskuussa 2019. Koko urakka valmistuu syksyllä 2021.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Työpäällikkö Eetu Väisänen, eetu.vaisanen(at)destia.fi, p. 040 351 0790
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
Destia on Suomen suurin infra-alaan keskittynyt yhtiö, joka suunnittelee, rakentaa ja ylläpitää liikenneväylien ja ratojen sekä liikenne- ja teollisuusympäristöjen lisäksi kokonaisia elinympäristöjä. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli noin MEUR 478. 1 500 tositoimijaamme toteuttavat edistyksellisiä ratkaisuja, jotka edistävät turvallista ja sujuvaa liikkumista, ja tekevät ympäröivästä maailmasta pala palalta toimivampaa. Destia luo toimivampaa Suomea, jotta tulevaisuuden tekijöillä olisi vahva perusta ja väylät avoimina, minne ikinä he haluavatkin mennä. www.destia.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Destia Oy
Destia rakentaa Vantaan Energia Sähköverkoille uuden sähköaseman Tikkurilaan12.2.2026 08:30:38 EET | Tiedote
Vantaan Energia Sähköverkot Oy rakennuttaa Tikkurilaan uuden sähköaseman ja siihen liittyvän voimajohdon muutostyöt. Uusi sähköasema vastaa Vantaan nopeasti kasvavaan sähkötehon tarpeeseen ja tukee kaupungin energiasiirtymää. Destia aloittaa sähköaseman rakennustyöt vuoden 2026 alussa. Aseman arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta 2027.
Destialle tuplavoitto Eezyn Innostavimmat työpaikat 2025 -tutkimuksessa6.2.2026 08:35:16 EET | Tiedote
Työelämän asiantuntijayhtiö Eezy on julkistanut valtakunnallisesti parhaat henkilöstötutkimustulokset saavuttaneet organisaatiot. Destia palkittiin sekä suuryritysten sarjassa että vuoden vastuullisimpana työpaikkana. Suuryritysten sarjassa Destia oli suurin nousija eli henkilöstötutkimuksensa kokonaistuloksia eniten parantanut organisaatio.
Heikki Haasmaa on nimitetty Destian toimitusjohtajaksi – Tero Kiviniemi Colasin Pohjois-Euroopan alueen johtajaksi15.1.2026 10:00:01 EET | Tiedote
Destian uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Heikki Haasmaa, DI, 47, nykyisen toimitusjohtajamme Tero Kiviniemen keskittyessä johtamaan Colasin Pohjois-Euroopan aluetta.
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu julkaisevat infra-alalle suunnatun vastuullisuuden opintokokonaisuuden11.12.2025 10:00:07 EET | Tiedote
Destia ja Oulun ammattikorkeakoulu ovat toteuttaneet yhteistyössä infra-alan opiskelijoille ja ammattilaisille suunnatun vastuullisuuden verkko-opintokokonaisuuden. Vastaavia alalle räätälöityjä vastuullisuusopintoja ei ole aikaisemmin ollut saatavilla.
Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus – uusi raportti julkaistu2.12.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Raskaan liikenteen merkitys Suomen yhteiskunnan toimivuudelle on kriittinen nyt ja tulevaisuudessa. Vastajulkaistu raportti "Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus" tarkastelee alan nykytilaa, merkitystä ja tulevaisuuden kehityssuuntia: miten raskas liikenne vaikuttaa talouteen, kilpailukykyyn ja toimintavarmuuteen ja miten kuljetamme vuonna 2040?
Destia Oy