Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Diak käynnistää yhteistoimintaneuvottelut

Jaa
Diak aloittaa YT-lain 8 luvun mukaiset neuvottelut kampusrakenteestaan ja toimintojensa uudelleenorganisoinnista. Yhteistoimintaneuvottelujen taustalla ovat tuotannolliset, taloudelliset ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt.

Neuvottelut käynnistetään, koska Diakissa harkitaan toiminnan uudelleenorganisoimiseksi toimenpiteitä, jotka toteutuessaan voivat johtaa henkilöstövaikutuksiin.

Yhteistoimintaneuvottelut ovat osa Diakin kampusrakenneuudistusta

Diakin valtionrahoitus kiristyy tulevina vuosina. Vähenevä rahoitus aiheuttaa tarvetta turvata laadukkaat sekä tuloksekkaat toimintaedellytykset myös tulevaisuudessa.

– Nykyisen kampusrakenteen arvioinnilla ja rakenteen mahdollisilla muutoksilla varaudutaan tulevaan. Harkitsemme kampusrakenteen muuttamista ja toiminnan uudelleen organisoimista siten, että kampusten lukumäärää vähennetään nykyisestä, kertoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallitus valitsi 11.5.2021 järjestetyssä kokouksessaan Juntusen esittämästä kymmenestä vaihtoehtoisesta kampusrakenne-ehdotuksesta kolme, joiden pohjalta suunnittelua ja neuvottelua jatketaan henkilöstön ja sidosryhmien kanssa. Seuraavat kampusrakenne-ehdotukset etenivät jatkovalmisteluun:

  • Helsinki, Oulu, Pori ja liikkuva kampus
  • Helsinki, Oulu, Pori (vain terveysala) ja liikkuva kampus
  • Helsinki, Oulu, Pori, Pieksämäki/TKI-yksikkö ja liikkuva kampus.

Nyt käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut ovat osa tätä jatkovalmistelua. Nykyisellään Diakilla on viisi kampusta Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Turussa ja Porissa.

Työvoiman vähentäminen ei ole ensisijaisena tavoitteena

Suunniteltujen toimenpiteiden tavoitteena ja perusteena on Diakin toiminnan ja talouden vakauttaminen sekä laadukkaiden ja tuloksekkaiden toimintaedellytysten luominen Diakille.

Neuvotteluiden piirissä on koko Diakin henkilöstö eli 249 henkilöä. Ensisijaisena tavoitteena ei ole työvoiman vähentäminen, vaan toiminnan uudelleenorganisointi ja pitkän aikavälin taloudelliset hyödyt.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Kyläsaarenkuja 2
00580 HELSINKI

http://www.diak.fi

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye