Diak vahvistaa läsnäoloaan Satakunnassa

– Meillä on kova halu vahvistaa verkostojamme alueella ja ensimmäinen askel tässä työssä on aiesopimus Porin kaupungin ja Satakuntaliiton kanssa, Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen sanoo.
Vahva strateginen yhteistyö on tärkeää Satakunnan vetovoiman, kilpailukyvyn ja tuloksellisuuden kannalta.
– Sosiaali- ja terveysalan merkittävänä kouluttajana Diak haluaa tehdä tiivistä yhteistyötä myös Satakunnan hyvinvointialueen ja muiden toimijoiden kanssa, Juntunen toteaa.
Diak, Satakuntaliitto ja Porin kaupunki ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä. Nyt kumppanit ovat esittäneet Diakille useita yhteistyöavauksia.
– Koronapandemia vaikuttaa monen nuoren hyvinvointiin myös Satakunnassa. Aikomuksenamme on esimerkiksi yhdessä luoda mallia nuorisotyön kehittämiseksi alueella, Juntunen avaa.
Toinen yhteistyön kärki on monikulttuurisuuden haasteisiin vastaaminen yhdessä alueen toimijoiden kanssa esimerkiksi arjen sosiaalityössä.
Yhteisenä tavoitteena on lisäksi pitää huolta siitä, että Satakunnassa riittää jatkossakin sote-alan osaajia.
– Aiesopimus tähtää lopulta strategiseen yhteistyösopimukseen, jossa voidaan sopia esimerkiksialueen koulutustarpeiden ennakointityöstä yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, Juntunen sanoo.
Tausta: Diak Satakunnassa
- Diak hoitaa noin 20 prosenttia Satakunnan sote-työvoiman ammattikorkeakoulutuksesta.
- Porin-kampukselta valmistuu noin 80–90 opiskelijaa vuodessa alueen työvoimatarpeisiin.
- Diakin Porin-kampuksella koulutetaan sosionomeja, sosionomi-diakoneja ja sairaanhoitajia.
- Diak tekee Satakunnassa vaikuttavaa aluekehitystyötä. Esim. Opin portailla Satakunnassa -hankkeessa sujuvoitetaan alueen maahanmuuttajien opintopolkuja ja tarjotaan työyhteisöille koulutusta monikulttuuristen opiskelijoiden ohjaukseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.
Kokemusosaaminen tuo merkitystä ja vahvistaa palveluiden laatua sote-alalla28.4.2025 12:30:17 EEST | Tiedote
Kokemusosaamisella tarkoitetaan oman kokemuksen tuomaa tietoa ja ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää työssä sosiaali- ja terveysalalla. Uusi julkaisu avaa, miten sote-ammattilaiset voivat hyödyntää myös omaa kokemustaan työssään. Kokemukseen perustuva osaaminen tuo merkitystä työhön ja vahvistaa palveluiden laatua, todetaan uudessa julkaisussa.
Eriarvoisuuden torjunta edellyttää tietoa, tahtoa ja tekoja16.4.2025 13:00:35 EEST | Tiedote
Suomessa on historian saatossa onnistuttu kaventamaan eriarvoisuutta rohkeilla uudistuksilla. Viime vuosikymmenen aikana huoli eriarvoisuuden kasvusta on kuitenkin noussut. Yhdenvertaisuus vaatii jatkuvaa työtä, todetaan Dialogin uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme