Diakilta ja Itä-Suomen yliopistolta yhteinen maisteritason diakoniakoulutus

Vastaavaa maisteritason diakoniakoulutusta ei suomalaisissa yliopistoissa ja korkeakouluissa ole toistaiseksi ollut tarjolla.
– Ajankohtainen maailmantilanne lisää kiinnostusta kristinuskon auttamiseen, toisten huomioonottamiseen, vastuuseen ja solidaarisuuteen liittyvän käytännöllisen toiminnan tutkimiseen ja syvempään oppimiseen. Yhteistyökoulutuksella voimme vastata tähän tarpeeseen, sanoo Diakin diakonian ja kasvatuksen yliopettaja Mikko Malkavaara.
Uusi koulutusohjelma laajentaa Diakin ja Itä-Suomen yliopiston välistä yhteistyötä. Aikaisempi, nyt voimassa oleva yhteistyösopimus on mahdollistanut oppilaitosten välisen ristiinopiskelun. Uusi sopimus laajentaa yhteistyötä toteutettavaksi myös ammattikorkeakoulun ylempien tutkintojen ja yliopiston maisteritutkintojen välillä.
– Ristiinopiskelun mahdollisuus vahvistaa molempien tutkintojen opiskelijoiden polkua: moniammatillinen yhteistyö rakentuu ja kehittyy osana opintoja.Tavoitteena on samalla silloittaa Bolognan sopimuksen mukaista opintojen polkua ylemmistä ammattikorkeakoulututkinnoista kohti jatko-opintoja aina tohtorin tutkintoon saakka, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Uuden maisteritason diakoniakoulutuksen opinnot alkavat vuoden 2023 elo-syyskuussa Diakissa ja Itä-Suomen yliopistossa. Opiskelijat ovat kirjoilla omassa oppilaitoksessaan ja suorittavat tutkintonsa sinne.
Uusien opintojen piiriin kuuluvat muun muassa diakoniapainotteiset syventävät opinnot ja yhdessä toteutettavat tutkielmaseminaarit.
– Tutkintoon sisältyvistä kursseista ja seminaareista suuri osa on yhteisiä, ja ne voivat toteutua kummassa oppilaitoksessa tahansa. Opinnoissa voi myös olla esimerkiksi kaksi opettajaa, joista toinen on Itä-Suomen yliopistosta ja toinen Diakista, Malkavaara kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Malkavaarayliopettaja, diakonia ja kasvatusDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:0400 874 563mikko.malkavaara@diak.fiElina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiHelka Repoviestinnän asiantuntijaDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:050 597 5008helka.repo@diak.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Diakin uusi toimitusjohtaja-rehtori on TtT, KL Kati Komulainen8.5.2025 08:25:00 EEST | Tiedote
Diakin uudeksi toimitusjohtaja-rehtoriksi on valittu Kati Komulainen. Hän aloittaa tehtävässään 1. elokuuta 2025.
Osallisuutta ja kulttuurihyvinvointia Valkeassa 6.5.3.5.2025 09:08:00 EEST | Tiedote
Lämpimästi tervetuloa AVOT- Arjen verkostoista osallisuutta ja toimijuutta & Kukoista- kulttuurihyvinvointia ja osallisuutta lähiössä ja verkossa -hankkeiden järjestämään lopputapahtumaan Oulun kauppakeskus Valkeaan ti 6.5. klo 13–15.
Kohti uutta ammatillisuutta – Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma käynnistivät ainutlaatuisen yhteistyön2.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Hyvän arjen rakentajat -ohjelma ovat käynnistäneet yhteistyön, joka tukee molempien toimintaa ja tavoitteita. Diakin opiskelijoille yhteistyö tarjoaa uudenlaisen oppimisympäristön oman ammattitaidon vahvistamiseksi. Hyvän arjen rakentajat -ohjelma saa puolestaan toimintaansa ja kehittämistyöhönsä mukaan tulevia sosiaali-, terveys- ja tulkkausalan ammattilaisia.
Kokemusosaaminen tuo merkitystä ja vahvistaa palveluiden laatua sote-alalla28.4.2025 12:30:17 EEST | Tiedote
Kokemusosaamisella tarkoitetaan oman kokemuksen tuomaa tietoa ja ymmärrystä, jota voidaan hyödyntää työssä sosiaali- ja terveysalalla. Uusi julkaisu avaa, miten sote-ammattilaiset voivat hyödyntää myös omaa kokemustaan työssään. Kokemukseen perustuva osaaminen tuo merkitystä työhön ja vahvistaa palveluiden laatua, todetaan uudessa julkaisussa.
Eriarvoisuuden torjunta edellyttää tietoa, tahtoa ja tekoja16.4.2025 13:00:35 EEST | Tiedote
Suomessa on historian saatossa onnistuttu kaventamaan eriarvoisuutta rohkeilla uudistuksilla. Viime vuosikymmenen aikana huoli eriarvoisuuden kasvusta on kuitenkin noussut. Yhdenvertaisuus vaatii jatkuvaa työtä, todetaan Dialogin uudessa teemanumerossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme