Diakin toiminta jatkuu Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä ja Porissa
27.10.2021 13:00:00 EEST | Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) | Tiedote

Diakilla on nykyisellään kampukset viidessä kaupungissa: Helsingissä, Oulussa, Pieksämäellä, Porissa ja Turussa.
– Jatkossa Diakilla on kampukset vain Helsingissä, Oulussa ja Porissa. Pieksämäellä säilyy Diakin tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI) keskittynyt DiakHub-yksikkö, joka toteuttaa koulutustoimintaa Itä-Suomen alueella, kertoo Elina Juntunen.
Lue lisää alueellisesta DiakHubista tiedotteen liitteestä.
Diakin Turun-kampuksen toiminta siirtyy Helsinkiin syyslukukauden 2023 alussa. Diakin Turun-kampuksella koulutetaan viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja.
Päätös ei aiheuta irtisanomisia
Muutostarpeen perusteena on muun muassa varautuminen kiristyvään taloustilanteeseen. Diak pyrkii ennakoimaan rahoituksen kiristymistä ja turvaamaan toimintaedellytyksensä pitkällä aikavälillä.
Kampusrakenneratkaisu ei aiheuta irtisanomisia. Muutos voi vaikuttaa Pieksämäen- ja Turun-kampusten henkilöstön ensisijaiseen työpisteeseen. Käytännön asiat tarkentuvat muutosprosessin seuraavissa vaiheissa.
Koko Diakissa on valtakunnallisesti 3 098 läsnä olevaa opiskelijaa. Henkilökuntaa on 261. Turun-kampuksella työskentelee 17 henkilöä. Kampuksella opiskelee tällä hetkellä 136 opiskelijaa. Pieksämäen-kampuksella työskentelee tällä hetkellä 33 henkilöä ja opiskelee 369 opiskelijaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina Juntunentoimitusjohtaja, rehtoriDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 766 1312elina.juntunen@diak.fiAura VuorenrinneviestintäpäällikköDiakonia-ammattikorkeakoulu
Puh:040 509 2577aura.vuorenrinne@diak.fiKuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) kouluttaa asiantuntijoita sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkauksen aloille. Se osallistuu koulutusalojensa alueelliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen kehittämiseen mm. hanketoimintansa kautta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak)
Joustavat opintopolut laajentavat opiskelijoiden mahdollisuuksia15.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
4Q-korkeakoulut ovat käynnistäneet vaikuttavuusperusteisen strategisen kehittämisohjelman, jonka visiona on tuplata tulevaisuuden osaamispääoma. Yhtenä hankkeen osa-alueena on koulutusyhteistyö ja joustavat opintopolut.
Joskus usko nuoreen riittää13.10.2026 09:09:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun alueella toimiva Naisten aika -hanke on edistänyt nuorten romaninaisten osallisuutta arkisilla tavoilla. Osallisuus rakentuu yhteisöllisyydestä ja yhteisistä kokemuksista.
Monikulttuuriset opintopolut -hanke jättää pysyviä työkaluja saavutettavamman korkeakoulutuksen rakentamiseen1.10.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Monikulttuuriset opintopolut -hankkeessa kehitettiin uusia toimintamalleja, joiden avulla korkeakoulut voivat tukea aiempaa paremmin koulutuksessa aliedustettujen ryhmien opintopolkuja. Kolmivuotisen hankkeen tuloksena syntyi pysyviä työkaluja ohjaukseen, opiskelijoiden osallisuuden vahvistamiseen, saavutettavuuden kehittämiseen sekä korkeakouluun hakeutumisen tueksi.
Mahdollisuus osallistua vahvisti romaninuorten tulevaisuususkoa30.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Vähemmistöihin kuuluvilla ihmisillä voi usein olla negatiivinen käsitys omista mahdollisuuksistaan. Ajatus siitä, ettei elämässä voi edetä tai ettei itsensä kehittäminen ole mahdollista, voi juurtua syvälle. Mahdollisuus osallisuuteen -hankkeen tavoitteena oli vahvistaa romaninuorten uskoa itseensä sekä siihen, että jokainen voi vaikuttaa omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Tuore julkaisu kokoaa yhteen hankkeen opit, tulokset ja toimintamallit.
Saavutettava koulutus edellyttää yhteistyötä – uusi julkaisu tarjoaa keinoja purkaa koulutuksen esteitä25.9.2026 08:40:06 EEST | Tiedote
Korkeakoulujen opiskelijajoukot moninaistuvat, mutta koulutuspolut eivät vielä ole kaikille yhtä saavutettavia. Uusi julkaisu tarjoaa konkreettisia toimintamalleja ja kehittämisideoita, joiden avulla korkeakoulut voivat vahvistaa yhdenvertaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

