Diakonissalaitoksen Asunto ensin -työ kiinnostaa maailmalla
10.2.2022 20:13:32 EET | Diakonissalaitos | Tiedote

Ranskan asuntoministeri Emmanuelle Wargon vieraili Diakonissalaitoksella Helsingissä tänään torstaina 10. helmikuuta tutustumassa Diakonissalaitoksen Hoivan Asunto ensin -työhön. Vierailu tapahtui ministeri Wargonin aloitteesta.
- Olemme erittäin ilahtuneita, että saimme esitellä asunnottomuuden poistamiseksi tekemäämme työtä ministeri Wargonille. Vierailu on jälleen osoitus siitä, että suomalainen Asunto ensin -työ nähdään merkittävänä myös maailmalla ja siitä halutaan ottaa mallia, huomauttaa Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström.
Suomessa oli vuonna 2021 ARAn tilastojen mukaan noin 4 340 asunnotonta.
- Tällä hetkellä Suomi on ainoa EU-maa, jossa asunnottomien määrä laskee, eikä tämä hyvä kehitys ole tapahtunut sattumalta, vaan monet tahot ovat tehneet jo vuosia järjestelmällisesti työtä asunnottomuuden poistamiseksi, Holmström jatkaa.
Hätämajoituksesta pysyvään asumiseen
Asunto ensin -malli lähtee ajatuksesta, että oma koti on perusoikeus, jota ei tarvitse ansaita. Asunto on myös perusta kuntoutumiselle ja esimerkiksi päihteettömyyttä ei voi asettaa asunnon saamisen ehdoksi.
- Toisaalta pelkkä asunto ei riitä, vaan asumiseen tarvitaan myös eriasteista tukea. Siksi Suomessa on kehitetty asunnottomuustyön mallia, johon kuuluu olennaisesti henkilöstön vahva, moniammatillinen osaaminen sekä asiakkaiden osallisuuden vahvistaminen, sanoo asumisen palveluista vastaava johtaja Minna Kiviaho Diakonissalaitoksen Hoivalta.
Ministeri Emmanuelle Wargon seurueineen vieraili vaativaa tehostettua palveluasumista tarjoavassa Hia-asumisyksikössä. Ministeri oli vaikuttunut näkemästään.
- Meillä on samat ongelmat asunnottomuuden poistamisessa, mutta Suomessa aloitettiin aiemmin ja täällä on siksi tästä työstä vähän enemmän kokemusta, ministeri Wargon totesi tilaisuudessa.
Kiviaho ja Holmström korostavat, että väliaikainen hätämajoitus ei ole kestävä ratkaisu asunnottomuuden poistamiseen, vaan tarvitaan pysyviä, kohtuuhintaisia asumisratkaisuja. Tämä on myös yhteiskunnan näkökulmasta edullisinta.
- Tutkimusten mukaan yhden pitkäaikaisasunnottoman asuttaminen säästää vuositasolla noin 15 000 euroa yhteiskunnan varoja muun muassa vähentyneinä terveydenhuollon kustannuksina. Puhumattakaan asunnottomuuden poistamisen inhimillisistä vaikutuksista, Holmström toteaa.
Lisätietoja Diakonissalaitoksen Hoivan Asunto ensin -palveluista.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Olli Holmström, Diakonissalaitos
p. 050 483 6313, olli.holmstrom@hdl.fi
Palvelualuejohtaja Minna Kiviaho, Diakonissalaitoksen Hoiva
p. 050 502 7574, minna.kiviaho@hoiva.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli HolmströmToimitusjohtaja
Puh:050 483 6313olli.holmstrom@hdl.fiMinna KiviahoPalvelualuejohtajaDiakonissalaitoksen Hoiva
Puh:050 502 7574minna.kiviaho@hoiva.fiSusanna KaajaDiakonissalaitoksen Hoiva
Puh:050 325 2072susanna.kaaja@hdl.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Ihmisarvobarometri 2026: Suomessa on ihmisarvovaje21.9.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten mielestä ihmisarvo ei toteudu Suomessa niin hyvin kuin sen pitäisi. Diakonissalaitoksen ensimmäisessä Ihmisarvobarometrissa suomalaiset arvioivat ihmisarvon nykytilan kaikilla mitatuilla osa-alueilla tavoitetasoa heikommaksi. Diakonissalaitos kutsuu tätä eroa ihmisarvovajeeksi.
Miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa käytännön tekemisen avulla?14.9.2026 11:17:58 EEST | Kutsu
Moni nuori kokee tällä hetkellä epävarmuutta tulevaisuudesta ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan. Kuopiossa käynnistynyt Kasvualusta-hanke etsii tähän ratkaisuja yhdistämällä nuorten valmennuksen, luovan tekemisen ja osallistavan muotoilun menetelmät. Tervetuloa hankkeen kick-off-tilaisuuteen kuulemaan, miten nuorten tulevaisuususkoa voidaan vahvistaa.
Miten yksi kohtaaminen voi muuttaa suunnan? Vamos Joensuun avajaisissa 18.9. kuullaan nuoren oma tarina muutoksesta11.9.2026 11:05:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa tutustumaan Joensuussa toimintaansa aloittelevaan uuteen nuorten palveluun ja kuulemaan, miten kiireetön kohtaaminen ja yksilöllinen tuki voi muuttaa nuoren elämän suunnan.
Kutsu medialle: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä27.8.2026 14:37:51 EEST | Kutsu
Tervetuloa osallistumaan ja keskustelemaan siitä, miten vastakkainasettelua voi vähentää yhteiskunnassa.
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa työtä Oulussa26.8.2026 11:06:59 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa nuorten hyvinvointia vahvistavaa toimintaansa käynnistämällä Oulussa nuorten päihdetyön toiminnan. Katutason toiminta käynnistyy lokakuussa, kun neljä sosiaali- ja terveysalan ammattilaista aloittaa työnsä. Toiminta koostuu etsivästä, jalkautuvasta katutyöstä sekä matalan kynnyksen kohtaamispaikkatoiminnasta päihteitä käyttäville alle 25-vuotiaille nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
