Diakonissalaitoksen Hetkinen-joulukampanja kerää varoja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi
30.11.2021 02:00:00 EET | Diakonissalaitos | Tiedote

Hetkinen-joulukampanja haluaa pysäyttää kiireiset ihmiset tärkeän asian äärelle
Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu Hetkinen-kampanja näkee päivänvalon jälleen. Kampanjan avulla kerättyjen lahjoitusten avulla Diakonissalaitos tarjoaa vaikeaan asemaan joutuneille nuorille yksilöllistä tukea mm. Amigo-mentoroinnin ja Vamos-valmennuksen avulla. Jo 13 paikkakunnalla toimiva Vamos tavoittaa noin 2000 nuorta vuosittain.
Nuori saa Vamoksessa tuekseen oman valmentajan, jonka kanssa etsitään tavoitteellisesti ja aina nuoren ehdoilla polkua koulutukseen, työhön tai tasapainoiseen arkeen. Työ on vaikuttavaa, sillä 86 % prosenttia nuorista kokee elämänsä muuttuneen parempaan suuntaan palvelun aikana ja noin puolet löytää koulutus- ja urapolulle.
Kampanja käynnistyy 30.11. Tekojen Tiistaina, jolloin kansainvälisesti kohdistetaan huomio hyvän tekemiseen esimerkiksi ilahduttamalla muita, auttamalla tai lahjoittamalla.
“Olin voimaton ja peloissani, mutta sain Vamoksesta luottamusta. Niin parantavaa oli kokea, että riittää sellaisena kuin on. Jokaiselle etsittiin paikka, eikä ketään jätetty tuuliajolle.”
Lue koko kirje Monalta: https://www.hdl.fi/hetkinen/kirje-monalta/
Anna joulun tärkein lahja ja auta nuori mukaan opiskeluun tai työhön.
#hetkinen #autanuorta
#TekojenTiistai #GivingTuesday
Lahjoitustavat:
- Tilisiirtona keräystilille FI85 2065 1800 1084 62 (Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr)
- Verkkolahjoituksella www.hdl.fi/hetkinen
- Yritysten verkkolahjoituksella: www.hdl.fi/yrityslahjoitus
- Tekstiviestillä: Tekstaa sana TOIVO numeroon 16499 (lahjoitus 20 e)
- Mobile Paylla numeroon 61 611
Rahankeräyslupa: RA/2021/556. Lupa on myönnetty 29.4.2021 ja se on voimassa toistaiseksi koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Lisätietoa
Kampanjan verkkosivulta osoitteessa www.hdl.fi/hetkinen
Vamos-palvelu: https://www.hdl.fi/vamos
Lue lisää Vamoksen vaikuttavuudesta: https://www.hdl.fi/blog/vamoksen-vaikuttavuustutkimus/
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Kampanjan video
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi Laine, johtaja, Diakonissalaitoksen Vamos, 0400 237 775 , terhi.laine@hdl.fi
Jenni Sarolahti, viestintäpäällikkö, 050 372 0828, jenni.sarolahti@hdl.fi
Pertti Keinänen, varainhankinnan asiantuntija, 050 325 0183, pertti.keinanen@hdl.fi
Iiris Kivimäki, varainhankinnan asiantuntija (yritysyhteistyö), 050 582 6396, iiris.kivimaki@hdl.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Millainen yhteisöllinen paikka Jyväskylään tarvitaan? Diakonissalaitos käynnistää D-aseman suunnittelun yhdessä kaupunkilaisten kanssa26.6.2026 07:36:04 EEST | Tiedote
Yksinäisyys, mielenterveyshuoli ja eriarvoistuminen koskettavat yhä useampaa jyväskyläläistä. Siksi Diakonissalaitos suunnittelee kaupunkiin paikkaa kohtaamiselle ja yhdessä tekemiselle. Toiminnan sisältö ja suunta rakennetaan alusta alkaen yhdessä jyväskyläläisten kanssa.
Diakonissalaitos palkitsi ensimmäistä kertaa opinnäytetöitä – palkinto annettiin kolmelle työlle2.6.2026 15:09:18 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos palkitsee Diakonissalaitoksen säätiökonsernille tehtyjä opinnäytetöitä. Voittajat saavat tunnustuksena diplomin sekä 300 euron rahapalkinnon.
Diakonissalaitos vastaa Pohjois-Karjalan nuorten tarpeisiin ja laajentaa Vamos-toimintaa Joensuuhun21.5.2026 00:05:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Joensuuhun uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kesän 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin sekä alueen järjestöjen kanssa. Tiimin rekrytoinnit ovat käynnistyneet ja toimitiloja etsitään.
Nimitys: Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi Marja Kontiokari13.5.2026 09:18:53 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty FM Marja Kontiokari. Hän siirtyy tehtävään teknologiayritys Swappielta, jossa hän on vastannut henkilöstöjohtamisesta johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2021. Kontiokari aloittaa tehtävässä 1.8.2026.
Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2025: Vaikuttavuus ja kasvu etenivät rinnakkain haastavassa ajassa28.4.2026 15:28:02 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen vuosi 2025 oli vaikuttavuuden ja hallitun kasvun vuosi. Haastavasta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta säätiökonsernin toiminta laajeni, taloudellinen tulos vahvistui ja tukea saatiin entistä useammalle ihmiselle. Juuri julkaistun vuoden 2025 toimintakertomuksen mukaan kasvu, vaikuttavuus ja taloudellinen vakaus voivat toteutua rinnakkain samalla, kun tuetaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


