Diakonissalaitos

Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2022 – Strategian toimeenpanon vuosi

Jaa
Diakonissalaitoksella vuosi 2022 oli Yhdessä rohkein -strategian aktiivisen toimeenpanon aikaa. Strategiaa toteutettiin konserninlaajuisesti niin yleishyödyllisessä toiminnassa kuin liiketoiminnassa. Toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset, kuten pitkittynyt koronapandemia, työntekijäpula, eriarvoisuuden lisääntyminen ja Ukrainan sota korostivat Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista tehtävää.

Strategiaa toteutettiin neljällä painopisteellä: rohkea vaikuttaja, valtakunnallinen toimija, yhtenäinen Diakonissalaitos ja tulevaisuuden työyhteisö.

Diakonissalaitos toimii valtakunnallisesti pääkaupunkiseudulta Rovaniemelle. Yhteiskunnallinen säätiökonserni on merkityksellinen työpaikka noin 3 200 ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana.

”Tavoitteenamme on olla vaikuttava ja valtakunnallinen sote-palvelujen tuottaja. Haluamme vaikuttaa yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa siihen, millaiseksi haavoittuvassa asemassa olevien ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten elämä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa muodostuu. Koronapandemian jatkumisen ja koko sote-alan henkilöstöpulan tuomista haasteista huolimatta sekä asiakastyytyväisyys että henkilöstön työhyvinvointi kohosivat. Tätä pidän merkittävänä saavutuksena”, Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.

Vuonna 2022 Diakonissalaitos uudisti organisaatiotaan osana strategian toimeenpanoa. Toiminta organisoitiin kahteen toimialaan ja koulutusta tuottaviin osakeyhtiöihin.

Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimiala tuottaa yleishyödyllisenä toimintana sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä toimintaa, jonka tavoitteena on yksilön ihmisarvon kokemuksen palauttaminen ja luottamuksen lisääminen. Työtä tehdään niiden ihmisten parissa, jotka ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa yhteiskunnassamme. Palveluita ja toimintaa tuotetaan ulkopuolisella hankerahoituksella, lahjoituksilla sekä omarahoitteisena yleishyödyllisenä toimintana. Vuonna 2022 hankkeita oli 67 yhteensä 12 paikkakunnalla. Suomen lisäksi työtä tehtiin 10 eri maassa. Hankeavustuksia saatiin 8,8 M€ ja säätiön omarahoitusosuus oli 3,9 M€.

Sote-palveluliiketoiminnassa Diakonissalaitokseen kuuluva Rinnekoti ja säätiön omistamat Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy yhdistyivät yhdeksi toimialaksi 1.4.2022 alkaen. Yhdistymisen tavoitteena oli varmistaa liiketoiminnan kilpailukyky uusilla hyvinvointialueilla. Yhden vahvan liiketoimintakokonaisuuden avulla Diakonissalaitoksella on paremmat edellytykset tuottaa vaikuttavia sote-palveluita erityistä tukea tarvitseville ihmisille valtakunnallisesti. Palveluliiketoimintaa johdetaan alueellisesti, kolmella eri maantieteellisellä alueella. Vuonna 2022 ulkoiset tuotot olivat 189 M€ ja liiketulos oli 8,3 M€. Toimipisteitä oli 140 yhteensä 20 paikkakunnalla.

Koulutustoiminnassa säätiö toimii aktiivisena omistajana Suomen Diakoniaopisto Oy:ssä ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy:ssä.

Videolinkki: katso toimitusjohtaja Olli Holmströmin katsaus vuoteen 2022 

Konsernin avainluvut:

  • Konsernin varsinaisen toiminnan tuotot vuonna 2022 olivat 233 M€ (214 M€ vuonna 2021).
  • Konsernin tilikauden ylijäämä oli 4,6 M€ (17,6 M€ vuonna 2021).
  • Varsinaisen toiminnan tulos oli 0,2 M€ ylijäämäinen (0,1 M€ vuonna 2021).
  • Konsernin sijoitusarvopapereiden markkina-arvo oli vuoden 2022 lopussa noin 194 M€ (noin 223 M€ vuonna 2020). Konsernin kiinteistö- ja metsäomaisuuden markkina-arvo on noin 150 M€.
  • Investoinnit 11,5 M€ (13,8 M€ vuonna 2021)
  • Konsernin omavaraisuus vuoden 2022 päättyessä oli 82 % (82 % vuonna 2021)

Diakonissalaitoksen hallituksen toimintakertomus sisältäen tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen liitteenä (pdf).

Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Toimitusjohtaja Olli Holmström kertoo Diakonissalaitoksen vuodesta 2022

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Diakonissalaitos
Diakonissalaitos
Alppikatu 2
00530 HELSINKI

09 77 501https://www.hdl.fi

Diakonissalaitos on 155-vuotias säätiö, joka tekee rohkeasti työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. Säätiö tarjoaa yhdessä siihen kuuluvan Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden arkea. Diakonissalaitos työllistää valtakunnallisesti 3200 henkilöä. Säätiö on yhteiskunnallinen yritys ja kannattava liiketoiminta on väline paremman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos

Muistutus: Inhimillisen ja kestävän tulevaisuuden rakentajien ilta ehdokkaille ja medialle Jyväskylässä 31.3.202528.3.2025 13:12:45 EET | Kutsu

Talous tiukkenee, haasteet syvenevät. Miten varmistamme, ettei yksikään nuori syrjäydy? Miten katkaisemme nuorten huumekuolemien kierteen? Miten varmistamme, ettei kukaan jää ilman kotia tai tarvitsemiaan päihdepalveluita? Mitä sotepalveluiden hankinnassa tulisi ottaa huomioon? Entä miten julkisissa hankinnoissa voidaan siirtyä suoritteiden ostamisesta tulosten hankintaan?

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye