Diakonissalaitoksen Vamos palaa lähivalmennukseen – etätyössä opittiin uusia toimintatapoja
1.6.2020 08:46:16 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote

”Ryhmävalmennuksessa ja jo aiemmin lähivalmennukseen siirtyneessä yksilövalmennuksessa huomioimme yleiset etäisyys- ja hygieniaohjeet. Yksiköt ovat huolellisesti valmistautuneet nuorten vastaanottamiseen. Seuraamme koronatilannetta ja noudatamme viranomaisten ohjeistusta”, sanoo Vamoksen johtaja Terhi Laine ja toivottaa myös uudet nuoret mukaan valmennukseen.
Hänen mukaansa Vamos on selvinnyt loistavasti poikkeusoloista ja etävalmennuksen käyttöönotosta koronakevään aikana.
”Alku oli hämmennystä, josta siirryttiin nopeasti ratkaisuihin ja uuden työvälineen haltuunottoon”, Terhi Lainen toteaa.
Uudella työvälineellä hän viittaa erityisesti peliyhteisöjen keskuudessa suosittuun Discord-sovellukseen, joka istuu hyvin myös nuorten kanssa työskentelyyn. Se mahdollistaa kommunikoinnin puhumalla ja kirjoittamalla.
Uskallusta uuden työvälineen haltuunottoon
Diakonissalaitoksen Vamos Sampo -hankkeessa Turussa toteutetaan osallistavia työpajoja nuorille ja heidän kanssaan työskenteleville. Koronan keskellä toteutettiin ensimmäinen virtuaalinen työpaja Discordin avulla.
”Sovellus ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten opettelimme kaiken alusta alkaen. Onneksi saimme muutaman nuoren auttamaan meitä sen haltuunotossa ja työpajan suunnittelussa. Meille työtekijöille työpajan toteuttaminen Discordissa vaati uuden opettelua, epävarmuuden ja osaamattomuuden sietoa sekä uskallusta lähteä yrittämään jotakin sellaista, jota emme ole ennen tehneet”, kertoo kokemuksistaan projektipäällikkö Auli Hirvensalo.
”Tarjoamalla erilaisia osallistumisen muotoja sekä yhteisöjä, joihin kiinnittyä, voimme tukea osallisuutta. Me tarvitsemme siinä apua ja tukea aivan samoin kuin nuori tarvitsee tukea ja apua etsiessään omaa tapaa ja paikkaa olla nuorena aikuisena ja yhteiskunnan jäsenenä. Voimme auttaa toinen toisiamme ymmärtämään ja oivaltamaan niitä keinoja, joilla voimme tukea osallisuutta.”
Karanteenikevät on sukupolvikokemus
Terhi Laine muistuttaa, että karanteenikevät tulee olemaan 17–24-vuotialle nuorille sukupolvikokemus, joka leimaa heidän loppuelämäänsä. Erityisryhmän nuorista muodostavat ne, jotka jo kriisin alussa olivat työn ja koulutuksen ulkopuolella ja ovat tehostetun tuen tarpeessa. Näitä nuoria on arviolta 20 000 alle 30-vuotiaista.
”Sosiaalisen riskin ryhmään kuuluvalla nuorella luottamus tulevaisuuteen on jo lähtökohdiltaan heikko: nuori on kokenut lapsuudessa kaltoinkohtelua, koulukiusaamista ja hylätyksi tulemista, eikä hän ole saanut oikea-aikaista apua palveluverkostosta. Tulevaisuuden epävarmuus iskee näiden nuorten elämään muita voimakkaammin”, Terhi Laine toteaa.
Hän painottaa, että työn ja koulutuksen ulkopuolella elävät nuoret tarvitsevat kriisin jälkeen matalan kynnyksen kokonaisvaltaista tukea, joka tarvittaessa alkaa nuoren kotoa. Tehostettua uudenlaista tukea voidaan kohdentaa myös opintojen aloittamiseen tai työllistymisvaiheeseen. Tämä voi auttaa myös työpaikkoja luomaan uudenlaista perehdytystä ja työkulttuuria, jossa kaikki pidetään mukana.
Diakonissalaitoksen Vamos tukee 16–29-vuotiaita nuoria kohti koulu- ja työelämää. Vamoksesta nuori saa oman työntekijän, tukea sekä arjen perusasioihin että tulevaisuuden suunnitteluun. Toiminta on nuorelle vapaaehtoista ja maksutonta. Vamos toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla. Yli 12 vuotta toimineessa Vamoksesta on saanut apua yli 12 000 nuorta. Vuonna 2019 palveluissa käyneistä nuorista 87 % koki elämänsä muuttuneen parempaan ja 56 % palvelun päättäneistä eteni työ- tai koulutuspolulle. https://www.hdl.fi/vamos/
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja Vamoksesta
Terhi Laine, johtaja, VTT
Diakonissalaitos, Vamos ja työllisyys
terhi.laine@hdl.fi
0400 237 775
Etätyökokemuksista Vamos-valmennuksessa
Auli Hirvensalo, projektipäällikkö
Vamos Sampo -hanke
auli.hirvensalo@hdl.fi
050 309 9248
Viestintä
Markku Niskanen, viestintäpäällikkö
Diakonissalaitos
markku.niskanen@hdl.fi
050 306 8634
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Diakonissalaitos palkitsi ensimmäistä kertaa opinnäytetöitä – palkinto annettiin kolmelle työlle2.6.2026 15:09:18 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos palkitsee Diakonissalaitoksen säätiökonsernille tehtyjä opinnäytetöitä. Voittajat saavat tunnustuksena diplomin sekä 300 euron rahapalkinnon.
Diakonissalaitos vastaa Pohjois-Karjalan nuorten tarpeisiin ja laajentaa Vamos-toimintaa Joensuuhun21.5.2026 00:05:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Joensuuhun uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kesän 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin sekä alueen järjestöjen kanssa. Tiimin rekrytoinnit ovat käynnistyneet ja toimitiloja etsitään.
Nimitys: Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi Marja Kontiokari13.5.2026 09:18:53 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty FM Marja Kontiokari. Hän siirtyy tehtävään teknologiayritys Swappielta, jossa hän on vastannut henkilöstöjohtamisesta johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2021. Kontiokari aloittaa tehtävässä 1.8.2026.
Diakonissalaitoksen toimintakertomus 2025: Vaikuttavuus ja kasvu etenivät rinnakkain haastavassa ajassa28.4.2026 15:28:02 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen vuosi 2025 oli vaikuttavuuden ja hallitun kasvun vuosi. Haastavasta ja epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta säätiökonsernin toiminta laajeni, taloudellinen tulos vahvistui ja tukea saatiin entistä useammalle ihmiselle. Juuri julkaistun vuoden 2025 toimintakertomuksen mukaan kasvu, vaikuttavuus ja taloudellinen vakaus voivat toteutua rinnakkain samalla, kun tuetaan kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Nimitys: Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi Vivikka Richt20.4.2026 13:52:45 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty M.Sc., YTK Vivikka Richt. Hän siirtyy tehtävään sosiaali- ja terveysministeriöstä, jossa hän on toiminut viestintäjohtajana vuodesta 2020. Richt aloittaa tehtävässä 18.5.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


