Diakonissalaitos kuuntelee yhteiskunnan heikoimpia sydänääniä
2.1.2022 06:00:00 EET | Diakonissalaitos | Tiedote

Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistu Yhdessä rohkein -strategia täsmentyi, kun säätiön yleishyödyllinen toiminta sai oman strategiansa. Seuraavan neljän vuoden aikana säätiö keskittyy entistä tiiviimmin inhimillisen hädän ääripäihin ja reagoi tuen tarpeeseen nopeammin.
Toiminnan ytimessä on ajatus siitä, että jokainen ihminen on yhtä arvokas
”Etsimme erityisesti ne ihmiset, jotka ovat kaikkein vaikeimmassa tilanteessa. Kokoamme monialaiset osaajat ja kansalaiset yhteen ratkaisemaan kiperimpiä inhimillisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia. Mukana ovat aina myös ne, joita asia koskee”, sanoo yleishyödyllisen toiminnan toimialajohtaja Ilkka Kantola.
Diakonissalaitos toimii ympäristössä, jossa ihmisarvo on heikentynyt monitahoisten ongelmien ja ilmiöiden seurauksena. Tällaisia ovat esimerkiksi syrjintä, osattomuus, yksinäisyys, ihmisoikeusloukkaukset, heikentynyt kyky toimia ja vaikuttaa omiin asioihin, päihteiden käyttö, väkivalta, pitkäaikaistyöttömyys, asunnottomuus, traumat, pakolaisuus, kotoutumisen ongelmat, paperittomuus ja ekstremismi.
”Teemme tiivistä yhteistyötä kumppaneidemme kanssa, ja haluamme olla äänenvahvistimena ilmiöille ja ihmisille, joiden asiat vaativat yhteiskunnassa huomiota. Tältä pohjalta vaikutamme yhä rohkeammin myös yhteiskunnallisiin rakenneuudistuksiin,” Kantola sanoo.
Ei mitään ilman nuoria
Osana strategian toimeenpanoa Diakonissalaitos käynnistää kolmivuotisen nuoriso-ohjelman.
”Pandemia on vauhdittanut nuorten syrjäytymiskehitystä, ja sen katkaisemisella on kiire. Palveluissamme on paljon erityistä tukea tarvitsevia nuoria ja talossamme on pitkä kokemus työstä heidän kanssaan. Ohjelman avulla voimme lisätä yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme nuorten tilanteen parantamiseksi”, perustelee Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström nuorten valintaa uuden ohjelman kohderyhmäksi.
Nuoriso-ohjelman tavoitteena on vaikuttaa siten, että haavoittuvassa asemassa olevien nuorten omat kokemukset ja tarpeet tulevat esille yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja etenkin uusilla hyvinvointialueilla. Tavoitteena on myös synnyttää uusia nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä kumppanuuksia, ratkaisuja ja palvelukokonaisuuksia.
Nuoriso-ohjelman ohjelmajohtajana aloittaa 3.1.2022 Katri Angeria (KTM, HTM), jolla on pitkä työkokemus monipuolisista tehtävistä Diakonissalaitoksen Vamoksessa ja sitä ennen Suomen Diakoniaopistolla.
”Nuoriso-ohjelma kiteytyy sanoihin Ei mitään ilman nuoria, joka kuvaa sekä ohjelman tavoitetta että tekemisen tapaa. Otamme nuoret tiiviisti mukaan ohjelman toteutukseen aivan alusta alkaen. Toivotamme myös muut toimijat lämpimästi tervetulleiksi mukaan”, Angeria sanoo.
Liite: Diakonissalaitoksen yleishyödyllisen toiminnan strategia pähkinänkuoressa
***********************
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta
- Diakonissalaitos on vuonna 1867 perustettu yleishyödyllinen säätiö ja yhteiskunnallinen yritys. Yleishyödyllisen toiminnan lisäksi konserniin kuuluvat sosiaali- ja terveyspalveluja tarjoavat Rinnekoti, Diakonissalaitoksen Hoiva Oy sekä Caritas Palvelut Oy.
- Diakonissalaitoksella on 155 vuoden kokemus työstä heikommassa asemassa olevien ihmisten auttamiseksi.
- Valtakunnallisessa konsernissa työskentelee noin 2900 ihmistä, joista noin 190 yleishyödyllisessä toiminnassa. Yleishyödyllisen toiminnan budjetti oli vuonna 2021 noin 13,3 miljoonaa euroa, josta noin 7,9 miljoonaa ulkopuolista hankerahoitusta.
- Vuosi 2022 on Euroopan unionin nimeämä nuorison teemavuosi. Diakonissalaitoksen nuoriso-ohjelma alkaa vuoden 2022 alussa ja kestää kolme vuotta. Säätiö rahoittaa itse nuoriso-ohjelmaa noin 860 000 eurolla vuosina 2022–2024.
- Vuonna 2022 Suomessa vietetään diakonian 150-vuotisjuhlavuotta. Diakonissalaitoksella se tarkoittaa rohkeaa ihmisarvotyötä siellä, missä sitä eniten tarvitaan.
***********************
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Olli Holmström, olli.holmstrom@hdl.fi, puh. 050 483 6313
Toimialajohtaja Ilkka Kantola, ilkka.kantola@hdl.fi, puh. 050 512 2173
Nuoriso-ohjelman johtaja Katri Angeria, katri.angeria@hdl.fi, puh. 050 569 2553 (3.1.2022 alkaen)
Viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, jenni.sarolahti@hdl.fi, puh. 050 372 0828
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Nimitys: Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi Vivikka Richt20.4.2026 13:52:45 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen yhteiskuntasuhde- ja viestintäjohtajaksi sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty M.Sc., YTK Vivikka Richt. Hän siirtyy tehtävään sosiaali- ja terveysministeriöstä, jossa hän on toiminut viestintäjohtajana vuodesta 2020. Richt aloittaa tehtävässä 18.5.2026.
Sote-järjestöjen tärkein tehtävä ei löydy tilastoista tai rahoituspäätöksistä16.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Näkymättömät-ohjelma on tuottanut tietoa sote-järjestöjen merkityksestä haastavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Tieto on monistettavissa laajemmin ihmisten hyvinvointia vahvistavaan työhön.
Viestinnän monet kasvot – mikä on kuvan merkitys yhteiskunnallisessa viestinnässä? tiistaina 14.4. klo 10–12 (Teams)30.3.2026 09:14:00 EEST | Kutsu
Näkymättömät-ohjelma kutsuu toimittajia, sisällöntuottajia, viestijöitä ja viestintäpainotteisia työtä tekeviä visuaalisen viestinnän äärelle Viestinnän monet kasvot – mikä on kuvan merkitys yhteiskunnallisessa viestinnässä? -tilaisuuteen (Teams) tiistaina 14.4. klo 10–12.
Kohtaamiskuiluista kohti osallisuuden kokemusta – katsaus näkymättömyyden juurisyihin ja ratkaisuihin torstaina 16.4.202630.3.2026 09:12:00 EEST | Kutsu
Mitä ovat kohtaamiskuilut? Entä mitä on tämän päivän näkymättömyys? Näkymättömät-ohjelma tarjoaa vastauksia. Kutsumme mukaan Teams-tilaisuuteen, jossa kerromme, miltä Suomi näyttää Näkymättömät-ohjelmasta katsottuna ja millaiset käytännöt arjen työssä on todettu toimiviksi. Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista tietoa ja keskustelemaan lisää.
Diakonissalaitos vahvistaa nuorten hyvinvoinnin tukea Espoossa: uusi Olohuone ja Katutaso vastaavat nuorten kasvaviin tarpeisiin23.3.2026 09:10:53 EET | Tiedote
Diakonissalaitos laajentaa toimintaansa Espoossa kahdella palvelulla, jotka tarttuvat nuorten hyvinvoinnin heikkenemiseen ja palvelutarpeen kasvuun. Vamos Espoon yhteyteen avautunut Olohuone tarjoaa matalan kynnyksen yhteisön ja tukea monikulttuurisille nuorille, ja Katutaso käynnistää jalkautuvan päihdetyön Espoossa Helsingin ja Vantaan rinnalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


