Digi tuli töihin – nämä ovat työntekijän 5 tärkeintä digitaitoa
Digitaitoja tarvitaan nykyään kaikilla aloilla ja kaikissa työelämän rooleissa. Koronapandemia joudutti myös palvelujen digitalisoitumista. Muutos oli nopea, ja mukana oli pysyttävä halusta ja kiinnostuksesta riippumatta. Suomessa ei ole digipakkoa, mutta digin välttäminen on jo todella vaikeaa.
Digitaidoista onkin tullut uusi kansalaistaito – ja osa jokaisen työntekijän välttämätöntä osaamista. Olipa käsityöläinen tai konttorihommissa, duunari tai johtaja, perusasiat digitaalisessa maailmassa toimimisesta ja digiturvallisuudesta on oltava hallussa. Lisäksi tulee osata käyttää digitaalisia työkaluja ja sovelluksia.
Työntekijä, varmista että nämä 5 taitoa ovat hallussa
Digitaidot ovat kilpailukykyasia työmarkkinoilla. ”Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan noin puolella suomalaisista digitaidot ovat riittävällä tasolla työelämän kannalta. Toisella puolella väestöstä on jonkinlaisia ongelmia, mutta ongelmat eivät ole yhteneviä. Usein digitaitojen puutetta hävetään, ja jo häpeän tunne voi estää uuden oppimisen”, kertoo Digituen projektipäällikkö Minna Piirainen Digi- ja väestötietovirastosta.
Kukaan meistä ei kuitenkaan ole digiseppä syntyessään, vaan digi on oppimisen mahdollisuus kaikille meistä.
Työntekijän tärkeimmät digitaidot:
- Taito valita kullekin sisällölle sopiva työväline
- Saamme välineet, kun tulemme töihin, mutta niiden käyttötavan ymmärtäminen pitää oppia. On ymmärrettävä, milloin mitäkin työvälinettä käytetään ja mitä sisältöä sinne kannattaa laittaa. Kyseessä on laajempi asia kuin tekninen osaaminen. Työntekijänä ei voi vain käyttää järjestelmää ymmärtämättä, mihin se liittyy.
- Digiturvallisuuteen liittyvät taidot
- Digitaalisen toimintaympäristön nopea kehitystahti vaatii tarkkaavaisuutta. Omien ja työnantajan tietojen ja laitteiden turvaaminen sekä niiden turvallinen käyttö, ovat välttämättömiä taitoja.
- Tiedonhakutaidot
- Internetiin tallennetun tiedon määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Erityisesti asiantuntijatyössä on tärkeää löytää oman alan kannalta relevanttia ja ajankohtaista tietoa luotettavista lähteistä. Ajankohtaisen keskustelun seuraaminen somessa on myös työelämässä arvostettu taito.
- Medialukutaito ja lähdekritiikki
- Medialukutaidot ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Valeuutiset, tahallaan tai tahattomasti levitetty virheellinen tieto ja huijaukset ovat netissä erittäin yleisiä. Digimaailmassa leviävät myös ajankohtaiset ilmiöt ja uusia huijaustapoja syntyy.
- Kyky hallita teknostressiä ja olla avoin muutosten edessä
- Työelämä monimuotoistuu ja kerrostuu. Kun suhtaudumme avoimesti työn ja digiympäristön muutoksiin, syntyy uusia tapoja tehdä työtä. Digitaaliset työntekotavat eivät välttämättä kuormita, mutta digityön kuormittavuutta lisäävät työn huono suunnittelu, sähköisten kanavien ja välineiden paljous sekä riittämätön perehdytys. Kun työtä tehdään kotona ja digisti, myös palautumisesta huolehtiminen on tärkeää.
Näin työ ja vaadittavat taidot muuttuvat tulevaisuudessa
Digitaidot eivät ole kuin pyörällä ajo. ”Perusasiat pysyvät samana – älä paljasta salasanojasi muille, huolehdi tietoturvasta, ole kriittinen - mutta digiympäristö muuttuu koko ajan. Sen takia digitaitoja on opeteltava jatkuvasti. Tulevaisuudessa haasteita ja mahdollisuuksia työelämään tuovat muun muassa lisätty todellisuus, tekoäly, esineiden internet ja etätyön jatkuminen ja kehittyminen”, listaa Piirainen.
Työnantajien ja yhteiskunnan vastuu
Tällä hetkellä yksilöiden vastuu omasta digiosaamisestaan on suurta. Tämä voi johtaa eriarvoistumiseen. Sen takia tarvitaan yhteiskunnan tasolta panostusta siihen, että kansalaisilla on riittävät taidot. Digitaitojen oppiminen pitää integroida kaikkeen koulutukseen.
Teknostressi tulee huomioida työn suunnittelussa, ja perehdytyksen tulee olla jokaisen yksilöllinen osaaminen huomioivaa.
Apua digimaailmassa toimimiseen saa valtakunnallisen digitukiverkoston toimijoilta. 30.8.-3.9.2021 vietettävä valtakunnallinen Digitukiviikko haastaa meitä kaikkia kehittämään omaa digiosaamistamme. Digi- ja väestötietovirasto kehittää ja koordinoi valtakunnallisen digitukiverkoston toimintaa.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Digi- ja väestötietovirasto, Digituen projektipäällikkö Minna Piirainen, p. 0295 535 280, minna.piirainen[at]dvv.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Taisto-övning i cyber- och digital säkerhet förbereder hundratals organisationer för hot från den artificiella intelligensens tidevarv20.10.2025 08:10:00 EEST | Pressmeddelande
I år ligger tyngdpunkten i Finlands största övning i cyber- och digital säkerhet särskilt på aktuella risker kopplade till artificiell intelligens och deepfake-teknik, på hantering av informationssäkerhetsincidenter samt på riktade bedrägerikampanjer. Under övningen lär sig organisationerna agera vid störningssituationer, identifiera utvecklingsområden och stärka sin driftsäkerhet.
Kyber- ja digiturvan harjoitus Taisto valmentaa satoja organisaatioita tekoälyn aikakauden uhkiin20.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Suomen suurimmassa kyber- ja digitaalisen turvallisuuden harjoituksessa painopisteenä ovat erityisesti ajankohtaiset tekoälyyn ja deepfake-teknologiaan liittyvät riskit, tietoturvaloukkaustilanteet sekä kohdennetut huijauskampanjat. Harjoituksessa organisaatiot oppivat toimimaan häiriötilanteissa, tunnistamaan kehityskohteita ja vahvistavat toimintavarmuuttaan.
Cyber and digital security exercise Taisto prepares hundreds of organisations on how to deal with the threats of the AI era20.10.2025 08:10:00 EEST | Press release
This year, the largest cyber and digital security exercise in Finland focuses particularly on current risks involving artificial intelligence and deepfake technology, information security breach situations and targeted scam campaigns. During the exercise, organisations learn how to respond to disruptions, how to identify areas needing improvement and confirm their reliability.
Anmärkning från dataombudsmannens byrå till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata17.10.2025 14:11:22 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) mottog en anmärkning av dataombudsmannens byrå den 16 oktober 2025 om ett dokument kopplat till genomförandet av Suomi.fi-meddelanden.
Tietosuojavaltuutetun toimistolta huomautus Digi- ja väestötietovirastolle16.10.2025 15:10:49 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) sai Tietosuojavaltuutetun toimistolta 16.10.2025 huomautuksen, joka koskee Suomi.fi-viestien toteutukseen liittyvää asiakirjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme