Digituen verkoston tapaaminen Tampereella 5.9.: Digi kuuluu kaikille – samoin tuki sen käyttöön
5.9.2019 10:21:41 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Kun palvelut muuttuvat digitaalisiksi, digituelle on kysyntää. ”Monenlaiset ihmisryhmät tarvitsevat neuvontaa. Nuorille ja maahanmuuttajille asiointi julkishallinnon digitaalisissa palveluissa voi olla hankalaa, kun taas ikääntyneille uudet laitteet ja ohjelmat saattavat luoda ongelmia”, Piirainen kuvailee.
Tavoitteena vahvistaa digituen tarjontaa
Tampereelle saapuu laaja kattaus sekä paikallisia että valtakunnallisia digituen toimijoita. Tavoitteena on yhdistää voimat, jotta Suomeen voitaisiin rakentaa kattava ja yhdenvertainen digituen tarjonta.
”Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan yhteistyötä järjestöjen, kuntien, maakuntien, hankkeiden, tutkimuslaitosten ja valtion toimijoiden kesken”, Piirainen korostaa.
Tilaisuus tarjoaa erilaisille toimijoille mahdollisuuden keskustella, verkostoitua ja oppia muiden kokemuksista. Tilaisuuden järjestävät Väestörekisterikeskus, Tampereen kaupunki, Helsingin kaupunki sekä Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta.
Digituen eettinen ohjeistus julkaistaan viidellä kotimaisella kielellä
Väestörekisterikeskus julkistaa Tampereella myös digituen eettisen ohjeistuksen. Ohjeistus on koottu yhteen digituen järjestäjien toiveesta ja tarpeesta. Ohjeistus selkeyttää digituen saajan ja antajan vastuut ja roolit ja sekä mahdollistaa laadukkaan ja turvallisen digituen.
Ohjeistuksen tavoitteena on edistää turvallista ja laadukasta digitukea, joka toteutetaan molempien osapuolten yhteisymmärryksessä. Ohjeistus on suunniteltu tiiviissä yhteistyössä digituen toimijoiden kanssa.
Digituen ohjeistus julkaistaan suomeksi ruotsiksi ja englanniksi sekä pohjois-, inarin- ja koltansaameksi.
Digituen kehittäminen laajenee valtakunnalliseksi
Ajankohtainen teema tapaamisessa on digituen kehittämisen laajentuminen valtakunnalliseksi. Tähän saakka digituen toimintamallin kehittämistä on tuettu viidellä pilottialueella.
Valtiovarainministeriö käynnisti elokuussa valtionavustusten haun maakuntaliitoille. Digituen alueelliseen kehittämiseen on varattu yhteensä 2,4 miljoonaa euroa ajalle 1.10.2019–31.10.2020. (Laajentumisesta lisätietoja tiedotteessa.)
Digituen laajentaminen valtakunnalliseksi tärkeää, jotta digitukea olisi tarjolla Suomessa kattavasti ja yhdenvertaisesti. Alueellisen koordinoijan tehtävänä on alueellisen digituen tarpeen ja tarjonnan kartoittaminen, digituen verkoston kokoaminen digituen saatavuuden ja tarjonnan kehittäminen yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa, digituen tunnettavuuden kehittäminen ja aktiivinen viestintä alueen digituesta sitä tarvitseville.
Mitä on digituki?
Digituki on sähköisen asioinnin, palveluiden ja laitteiden käytön tukea, jonka tarkoituksena on auttaa asiakasta itsenäiseen ja turvalliseen laitteen käyttöön ja sähköiseen asiointiin. Digituen muotoja ovat lähituki, etätuki ja koulutukset.
Digituen sisältö voi vaihdella sähköisen asioinnin opastamisesta sovellusten asentamiseen ja käyttöönottoon. Jokaisen organisaation on hyvä määrittää, minkälaista digitukea se tarjoaa.
Yhteystiedot
Minna Piirainen, projektipäällikkö
Väestörekisterikeskus
050 463 8512
minna.piirainen@vrk.fi
Teija Saarinen, asiantuntija
Vanhustyön keskusliitto
050 343 5955
teija.saarinen@vtkl.fi
Perttu Rasi, palvelupäällikkö,
Tampereen kaupunginkirjasto
040 800 4659
perttu.rasi@tampere.fi
Tietoja julkaisijasta
Väestörekisterikeskus toimii digituen järjestäjien valtakunnallisena tukena. Se tukee digitukea tarjoavien tahojen osaamisen kehittämistä ja kokoaa aineistoja – esimerkiksi, tietosisältöjä ja uutisia – joiden avulla digituen kehittäminen on helpompaa. Lisäksi Väestörekisterikeskus auttaa maakuntien liittoja hankesuunnitelmien tekemisessä, osallistuu haun käytännön organisointiin, tukee alueellisten koordinoijien työtä sekä seuraa tavoitteiden toteutumista. Lisätietoja vrk.fi/digituki
Tampereen kaupunginkirjastossa on pääkirjasto, 13 lähikirjastoa, kaksi kirjastoautoa, kirjaston kotipalvelut sekä kolme tietotoria. Tietotorit Hervannan, Lielahden ja Sampolan kirjastoissa tarjoavat asiakkaiden käyttöön työasemia ja opastusta niiden käytössä. Tietotorit järjestävät myös maksuttomia vasta-alkajille suunnattuja kursseja tietokoneen ja internetin perusasioista.
Vanhustyön keskusliiton (VTKL) valtakunnallinen SeniorSurf-toiminta tukee jo kuudetta vuotta digiopastuksen järjestämistä ja kehittämistä. Toiminnan tavoitteena on ikääntyneiden ihmisten hyvinvointi digitalisoituvassa yhteiskunnassa. Lähin opastuspaikka itselle, läheiselle tai asiakkaalle löytyy helposti opastuspaikkakartan hakutoiminnolla: www.seniorsurf.fi
Helsingin kaupunginkanslian viestintäosaston Osallisuus- ja neuvontayksikössä toimii Digiosaamisen vahvistamisen projektiryhmä, jonka päätehtävänä on koordinoida ja kehittää Helsingin kaupungin digitukea. Projektiryhmässä on kaupunginkanslian, kirjaston, työväenopiston, asukastalojen, palvelukeskusten, nuorisotoimen sekä Helsingin vanhusneuvoston edustus. Lisäksi ryhmään kuuluvat ENTER ry:n ja Helsinki Mission edustajat, konsultteina Kaapelin Mediakeskuksen edustajat sekä Uudenmaan digituen pilotti.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Finland och Estland utökade det automatiska informationsutbytet mellan befolkningsregistren3.11.2026 06:10:00 EET | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) och Estlands inrikesministerium har utökat det automatiska informationsutbytet mellan Finlands och Estlands befolkningsregister. Det innebär att ändringar i adressuppgifter för finska och estniska medborgare nu överförs automatiskt mellan ländernas befolkningsregister.
Suomi ja Viro laajensivat väestörekisterien automaattista tiedonvaihtoa3.11.2026 06:10:00 EET | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) ja Viron sisäministeriö ovat laajentaneet Suomen ja Viron väestörekisterien välistä automaattista tiedonvaihtoa. Tämän myötä Suomen ja Viron kansalaisten osoitetietojen muutokset siirtyvät nyt automaattisesti maiden väestörekisterien välillä.
Finland and Estonia have expanded the automatic exchange of information between population registers3.11.2026 06:10:00 EET | Press release
The Digital and Population Data Services Agency and the Estonian Ministry of the Interior have expanded the automatic exchange of information between the Finnish and Estonian population registers. With this expansion, changes in the address information of Finnish and Estonian citizens are now automatically transferred between these countries’ population registers.
Nästan 400 organisationer övar på digitala störningssituationer i november30.10.2026 08:13:58 EET | Pressmeddelande
Allvarliga sårbarheter i informationssäkerheten har i betydande omfattning stört organisationerna och påmint dem om vikten av beredskap och övning. Under Taisto-övningen i november övar team från nästan 400 organisationer på att agera under digitala störningssituationer. Taisto-övningen ordnas av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata.
Lähes 400 organisaatiota harjoittelee digitaalisten häiriötilanteiden varalta marraskuussa30.10.2026 08:13:58 EET | Tiedote
Vakavat tietoturvahaavoittuvuudet ovat häirinneet laajasti organisaatioiden toimintaa ja muistuttaneet varautumisen ja harjoittelun tärkeydestä. Marraskuun Taisto-harjoituksessa lähes 400 organisaation tiimit harjoittelevat toimintaa digitaalisten häiriötilanteiden aikana. Taisto-harjoituksen järjestää Digi- ja väestötietovirasto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
