DNA ja Telia laajentavat yhteistyötään verkonrakennuksessa

DNA:n ja Telian vuonna 2014 perustama Suomen Yhteisverkko Oy on rakentanut yhteisen matkaviestinverkon Pohjois- ja Itä-Suomen alueelle kattaen noin 50 prosenttia Suomen maantieteellisestä alasta ja noin 13,5 prosenttia väestöstä. Nyt yhteistyötä on tarkoitus laajentaa kattamaan noin 62,5 prosenttia Suomen maantieteellisestä alasta ja noin 28,5 prosenttia väestöstä. Aluetta laajennetaan kokonaisuudessaan jonkin verran lounaaseen siten, että esimerkiksi Oulu, Kuopio, Kouvola ja Kotka ovat jatkossa yhteisen verkon alueella.
Suomen Yhteisverkko Oy suunnittelee ja toteuttaa matkaviestinyhteydet, joita DNA ja Telia hyödyntävät tarjotessaan omia palvelujaan asiakkailleen. Tämä mahdollistaa paremman kuuluvuusalueen mobiililaajakaista- ja puhepalveluille, kun asiakkaita palvelee yhteisesti suurempi määrä tukiasemia näillä alueilla, kuin jos yhtiöt olisivat jatkaneet verkonrakennusta itsenäisesti näillä alueilla. Lisäksi yhtiöt ovat yhdistäneet niille myönnetyt taajuudet Suomen Yhteisverkon toiminta-alueella, mikä mahdollistaa entistä korkeammat nopeudet ja paremman palvelutason näillä alueilla.
"Suomen Yhteisverkko on viime vuosien aikana onnistunut hienosti alkuperäisessä tavoitteessaan rakentaa laadukas ja kattava matkaviestinverkko Itä- ja Pohjois-Suomeen, mitä olemme kumpikin operaattori voineet hyödyntää tarjotessamme asiakkaillemme palveluita näillä alueilla. Onkin luontevaa laajentaa tätä yhteistyötä näiden saatujen hyvien tulosten perusteella. Samalla voimme tuoda alueelle 5G-yhteydet, joiden avulla mobiililaajakaistan laatu ja nopeudet paranevat entisestään", DNA:n tekninen johtaja Tommy Olenius kommentoi.
Suomen Yhteisverkko kertoi lokakuussa 2020 käynnistävänsä 5G-rakennusohjelman ja radioverkon modernisoinnin. Uusi toimialue liitetään välittömästi osaksi käynnissä olevaa suunnittelua 5G-verkon rakentamiseksi näille alueille tästä vuodesta alkaen. Yhteistyö nopeuttaa 5G-verkon rakentamista tälle uudelle toimialueelle arviolta vuodella.
DNA ja Telia kilpailevat verkkoyhteistyöstä riippumatta edelleen täysin itsenäisesti kyseisilläkin alueilla. Lisäksi suurin osa eli noin 70 prosenttia Suomen väestöstä on edelleen kummankin osapuolen omien matkaviestinverkkojen alueella.
Liite: Kartta suunnitellusta aluelaajennuksesta
Lisätietoja medialle:
Tommy Olenius, tekninen johtaja, DNA Oyj, puh. 044 2203 240, tommy.olenius@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Kyberrikolliset yrittävät murtaa yritysten pilvipalveluita päivittäin – asiantuntija nostaa esiin yhdeksän askelta, joilla turvaat tietosi23.5.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Pilvipalveluiden käyttö on yhä useamman yrityksen arkea, ja pilveistyminen yleistyy entisestään tulevina vuosina. Samaan aikaan näiden palveluiden tietoturvaa testataan jatkuvasti, ja rikolliset etsivät päivittäin tapoja päästä pilvessä oleviin tietoihin käsiksi. DNA:n yritysliiketoiminnan verkko- ja pilvipalveluiden johtaja Kaapro Kanto listaa yleisimmät virheet, jotka johtavat pilvipalveluissa olevien tietojen vaarantumiseen sekä yhdeksän askelta, joilla tietoturvauhkiin voi varautua.
Cybercriminals try to hack into corporate cloud services every day – an expert shares nine steps to secure your data23.5.2025 08:55:00 EEST | Press release
Cloud services are becoming an increasingly common part of corporate daily life, and will become even more widespread over the coming years. Yet the security of these services is constantly being tested, and criminals are looking for ways to gain access to data in cloud every day. Kaapro Kanto, Vice President, Network & Cloud at DNA Corporate Business, lists the most common mistakes that lead to data in cloud being compromised – as well as nine steps to safeguard against security threats.
Huijausten määrä kasvussa – DNA:n uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät estävät haitallisia sivustoja22.5.2025 12:00:06 EEST | Tiedote
Tällä hetkellä kaikkein nopeimmin kasvavat tietoturvauhat ovat ihmiseen kohdistuvat huijaukset. Samalla tarve suojautua erilaisilta huijauksilta on kasvanut. DNA vastaa kuluttajien tarpeeseen suojautua erilaisilta tietoturvauhilta tuomalla markkinoille DNA Huoleton -liittymät eli uudet puhelin- ja laajakaistaliittymät, jotka sisältävät turvallisen nettiselauksen maksuttomana lisäpalveluna. Uusien kuluttajaliittymien myynti alkaa maanantaina 26.5.2025. Liittymien tietoturvasta huolehtiminen on tärkeä vastuullisuusteko, jolla vastataan asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Turvallinen nettiselaus on saatavilla myös yritysasiakkaiden mobiilipuhe- ja dataliittymissä, minkä lisäksi se tulee saataville myös laajakaistaliittymiin.
Number of scams on the rise – DNA's new mobile and broadband subscriptions block harmful websites22.5.2025 12:00:06 EEST | Press release
Currently, the fastest growing data security threats are scams targeting individuals. There is also a growing need for consumers to protect themselves against all kinds of scams. DNA is responding to consumers' need to protect themselves against various data security threats by launching DNA Huoleton subscriptions – these new phone and broadband subscriptions include secure internet browsing as a free additional service. Sales of the new consumer subscriptions will begin on Monday, 26 May 2025. Taking care of the data security of subscriptions is an important corporate responsibility measure that responds to the real needs of customers. Safe browsing is also available for business customers' mobile voice and data subscriptions, and it will now be available for broadband subscriptions as well.
DNA:n hankkimasta sähköstä jopa 80 prosenttia Iin tuulivoimapuistosta21.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA Oyj on tehnyt merkittävän panostuksen vihreän energian tuotantoon tekemällä 10 vuoden hankintasopimuksen tuulivoiman hankinnasta. Kaikki DNA:n suoraan ostama sähkö on uusiutuvaa, ja uuden sopimuksen myötä yli 80 prosenttia siitä tulee uudesta tuulivoimapuistosta, jonka avajaisia juhlistetaan tänään Pohjois-Pohjanmaalla Iissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme