DNA:n 3G suljetaan ensimmäisenä Hyvinkäällä toukokuussa – vanhasta tekniikasta luopuminen vapauttaa taajuudet 4G- ja 5G-käyttöön
10.3.2023 09:45:00 EET | DNA Oyj | Tiedote

Ensimmäisen kerran DNA tiedotti jo vuonna 2021 tulevasta 3G-verkon alasajosta. Sulkemista on valmisteltu suunnittelu- ja laboratorioympäristöissä jo vuosia, ja toimenpiteitä testattu yksittäisillä tukiasemapaikoilla ennen laajemman alasajon aloitusta. Hyvinkään 3G-verkkojen sulkemisen jälkeen verkon alasajo tulee etenemään alueellisesti.
”Käytännössä verkon sulkeminen etenee vaiheittain, alue kerrallaan. Etenemisestä Hyvinkään jälkeen tullaan tiedottamaan myöhemmin lisää. Yleisellä tasolla voi kuitenkin todeta, että emme voi enää taata 3G-verkon laajaa toimivuutta alasajoprojektin käynnistymisen jälkeen missään, vaikka paikoitellen 3G-verkko saatetaan pitää päällä verkon palveluoptimoinnin takia vielä jonkin aikaa”, kertoo DNA:n radioverkkojohtaja Jarkko Laari.
Alasajo koskee kaikkia yksinomaan 3G-verkkoon pohjautuvia palveluita. Palvelut korvaantuvat pääasiassa 4G- ja 5G-ratkaisuilla. Hyvin vanhat laitteet, jotka eivät tue 4G- tai 5G-tekniikkaa, siirtyvät tyypillisesti käyttämään 2G-verkkoa. Jos päätelaite tukee VoLTE- eli Voice over LTE -ominaisuutta, kuuluvat puhelut jatkossakin 4G-verkon kautta. Jos puhelin ei tue VoLTE-palvelua, siirtyvät puhelut 2G-verkkoon 3G-verkon sulkemisen jälkeen. Kaikki DNA:n 4G- ja 5G-puhelinliittymät tukevat VoLTE-puheluita.
3G-verkkoja suljetaan laajasti myös muualla maailmassa, mikä on hyvä huomioida matkustettaessa. Joissain maissa on päätetty myös 2G-verkon alasajosta tai se on jo suljettu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monilla operaattoreilla on käytössä enää 4G- ja 5G -verkot. Jos siis matkustat Yhdysvalloissa, tulee puhelimesi tukea VoLTE-roamingia puheluiden soittamiseksi.
DNA:n ja Telian yhteisesti omistaman Suomen Yhteisverkon (SYV) 3G-verkon sulkeminen Itä- ja Pohjois-Suomessa alkaa vuoden 2024 alussa.
Enää noin 100 hyvinkääläistä liittymää DNA:n 3G-verkossa
3G-verkon käyttö on vähentynyt merkittävästi lähivuosien aikana, ja vuoden 2022 lopulla 3G-verkossa siirrettiin enää vain alle 1 % DNA:n asiakkaiden käyttämästä mobiilidatasta. Kun 3G-verkko siis toukokuun aikana Hyvinkäällä sulkeutuu, ei muutos tule näkymään monenkaan arjessa millään tavalla.
”Helmikuussa enää noin sata hyvinkääläistä liittymää käytti 3G-dataa kuukauden aikana. Luku sisältää sekä yksityis- että yritysliittymät. Näissäkin tapauksissa joku on saattanut vahingossa lukita puhelimensa 3G-tilaan, joten mikäli asut Hyvinkäällä, ja nykyaikaisen puhelimesi näytöllä näkyy yhä säännöllisesti 3G-symboli, kannattaa puhelimen asetukset tarkistaa”, Laari kertoo.
Hyvinkään suljettavan 3G-verkon alueella on peitoltaan vastaava 4G-kuuluvuus, joten mobiilidatapalvelut eivät heikkene verkon sulkemisen myötä – itse asiassa päinvastoin. 3G-sulkeminen vapauttaa taajuuksia, jotka päästään myöhemmin ottamaan uudempien verkkoteknologioiden käyttöön. Samalla verkon rakenne yksikertaistuu yhden 3G-kerroksen poistuessa ja resursseja vapautuu tehokkaampien teknologioiden kehittämiseen. Asiakkaalle tämä tulee näkymään 4G- ja 5G-verkkojen entistä parempana käyttökokemuksena.
Parempi asiakaskokemus, vähemmän sähkönkulutusta
3G-verkko on palvellut televiestintää jo liki 20 vuotta. Sulkemispäätöksen taustalla on paremman asiakaskokemuksen tarjoaminen teknisen uudistumisen myötä. 4G- ja 5G-verkot tarjoavat enemmän kapasiteettia, toimintavarmuutta ja nopeutta mobiiliverkkojen jatkuvasti kasvavaan tarpeeseen. Uusi verkkoteknologia tukiasemineen on myös siirrettyyn datamäärään nähden merkittävästi 3G-tekniikkaa energiatehokkaampaa. DNA:n 4G-verkon peitto on jo liki 100 % suomalaisista ja 5G-verkon väestöpeitto oli vuoden 2023 alussa yli 80 %.
”Nyt on hyvä hetki varmistaa, että oma päätelaite tukee 4G- tai 5G-tekniikkaa. Lähes kaikki mobiililaitteet, jotka eivät tue 4G-yhteyksiä, ovat malliltaan hyvin vanhoja, tyypillisesti ainakin 5–10 vuoden ikäisiä” Laari toteaa.
Jos on epävarmuutta siitä, onko laite 3G- vai 4G-kykyinen, kannattaa selvitys aloittaa etsimällä laitteesta, sen käyttöoppaasta tai laitteen näytöltä 4G-ikonia. Jos sellainen näkyy, voi laitteen melko varmasti olettaa olevan myös 4G-kykyinen. Tieto löytyy myös verkkohaulla laitteen mallinumeron perusteella. Tarkemmat ohjeet mallinumeron tarkastamiseksi löytyvät DNA:n 3G-verkon alasajon tukisivulta. Jos päätelaite on 4G- tai 5G-mallinen, mutta yhteys ei 3G-verkon sulkemisen jälkeen toimi, on puhelimen asetuksista syytä tarkistaa, ettei laitetta ole lukittu 3G-tilaan. Jos kyseessä on puhelin, kannattaa myös varmistaa asetuksista, että VoLTE-tekniikka on kytketty päälle.
Vanhat laitteet, jotka eivät tue 4G- tai 5G-verkkoa, siirtyvät käyttämään 2G-verkkoa 3G-verkon sulkeutuessa. Tämä tarkoittaa todennäköisesti merkittävää hidastumista datansiirtonopeudessa. Hidastuminen ei kuitenkaan ole välttämättä merkityksellistä hyvin vähäisesti dataa siirtävien laitteiden kuten riistakameroiden kohdalla.
Lisätietoja medialle:
radioverkkojohtaja Jarkko Laari, DNA Oyj, puh. 044 044 4949, jarkko.laari@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA:n 3G-alasajon infosivu: https://www.dna.fi/3g
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 997 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA helpottaa pienten ja keskisuurten yritysten työympäristöjen hallintaa13.5.2026 15:19:53 EEST | Tiedote
DNA tuo markkinoille pk-yrityksille suunnatun DNA Älykäs toimisto -palvelun, joka tarjoaa modernin työympäristön Google Workspace -alustalla. Palvelu kattaa käyttöönoton, hallinnan, tietoturvan ja ylläpidon kokonaisuutena asiakkaan valitseman palvelupaketin mukaisesti.
DNA makes it easier for small and medium-sized enterprises to manage their work environments13.5.2026 15:19:53 EEST | Press release
DNA is launching the DNA Smart Office service aimed at SMEs, which provides a modern work environment on the Google Workspace platform. The service covers implementation, management, security, and maintenance as a whole, according to the service package chosen by the customer.
DNA näyttää suuntaa työelämälle – Perheystävällinen työpaikka -tunnus uusittiin jälleen ja isovanhempainvapaita juhlitaan jo sadan rajapyykillä12.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Väestöliitto uusi jo kolmatta kertaa DNA:lle Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen. Tunnus vahvistaa DNA:n asemaa perheystävällisen työelämän edelläkävijänä: DNA on edelleen ainoa suuryritys Suomessa, jolle tunnus on myönnetty. Uusinnan taustalla on pitkäjänteinen työn ja muun elämän yhteensovittamisen kehittämiseksi – arjen joustoista aina uudenlaisiin perhevapaisiin ja yhteiskunnallisiin hankkeisiin asti.
DNA leads the way in working life – the Family-Friendly Workplace certification renewed once again, and grandparental leaves approached 10012.5.2026 08:30:00 EEST | Press release
The Family Federation of Finland (Väestöliitto) has renewed DNA’s Family-Friendly Workplace certification for the third time. The certification reinforces DNA’s position as a pioneer in family-friendly working life: DNA remains the only large company in Finland to have received the recognition. The renewal reflects long-term efforts to support the balance between work and life – from everyday flexibility to innovative family leave policies and broader societal initiatives.
Heikko salasana voi viedä koko digi-identiteetin – näin suojaudut kansainvälisenä salasanapäivänä7.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Torstaina 7.5.2026 vietetään kansainvälistä salasanapäivää. Päivän tarkoituksena on muistuttaa, että salasana on yhä yksi tärkeimmistä ja samalla myös haavoittuvimmista suojakeinoista digiarjessa. Liian moni käyttää heikkoja tai kierrätettyjä salasanoja, vaikka niiden riskit ovat kasvaneet merkittävästi. Pelkkä lyhyt ja kryptinen salasana ei enää riitä suojaamaan käyttäjiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
