DNA:n myydyimmät puhelimet ja älykellot heinäkuussa 2020
3.8.2020 08:00:03 EEST | DNA Oyj | Tiedote

DNA:n heinäkuun myydyimpien puhelimien Top 15 -listalla on kuusi Samsung-puhelinta, viisi Applen mallia, kolme Honoria ja kaksi Huawein puhelinta.
Heinäkuun listaykköseksi nousi jo kesäkuussa viisi sijaa ylöspäin loikannut Huawei P Smart 2019. Toisen sijan säilytti Samsung Galaxy A20e, ja kolmannesta sijasta piti kiinni Apple iPhone 11.
Samsung Galaxy A41 kiipesi neljänneksi, ja samalla sen edeltäjä, kuukaudesta toiseen hyvin myynyt A40 poistui listalta. Muita edullisemman pään listanousijoita– kärkeen ponkaisseen Samsung Galaxy A20e:n lisäksi – ovat Apple iPhone 7 sekä Honor 20 Lite, joka heivautti Honor 10 Lite -mallin listan hännille.
”Koulujen alku näkyy aina myös puhelinmyynnissä. Koululaisen reppuun hankitaan käteen ja käyttöön sopiva puhelin, jonka hinta ei kirpaise maksajan kukkaroa ja joka täyttää käyttäjänsä toiveet mahdollisimman hyvin. Ensimmäinen puhelin hankitaan lapselle etenkin perheen sisäisen yhteydenpidon helpottamiseksi ja sen valinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti hintaan ja helppokäyttöisyyteen. Koulun aloittajien suosikki on tänä kesänä selvästikin Huawein edullinen P Smart 2019. Vaikka Huawein uusissa malleissa ei Googlen palveluita ole, tästä ja monesta muustakin myynnissä olevasta Huawein mallista löytyvät kaikki totutut palvelut, ja päivitykset toimivat jatkossakin”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.
DNA:n tuoreen koululaistutkimuksen **) mukaan tänä vuonna 7 vuotta täyttävistä lapsista lähes puolella (45 %) on käytössään henkilökohtainen puhelin. Kun lukuun lisätään esimerkiksi sisarusten kanssa yhteisessä käytössä olevat puhelimet, voidaan sanoa, että ekaluokkalaisista noin kolmella neljästä (74 %) on puhelin käytössään.
”Lapsen ensimmäinen puhelin on vuosi vuodelta yhä useammin älypuhelin. Perheissä osataan kuitenkin arvostaa laitteiden kierrätystä, joten lähes joka toinen (45 %) alakouluikäisten eli 5–12-vuotiaiden lasten ensimmäinen puhelin on käytetty älypuhelin. Vanhan puhelimensa ekaluokkalaisensa iloksi, hyödyksi ja turvaksi kierrättänyt vanhempi onkin samalla päässyt valitsemaan uuden luurin itselleen”, Aavikko kertoo.
Älykellot ovat kesän hyötylaite
”Suomalaiset ovat tänä kesänä lomailleet usein lähiluonnossa liikkuen, mikä näkyy myös äly- ja urheilukellojen sekä aktiivisuusrannekkeiden hyvissä myyntilukemissa. Tuoteryhmän kysyntä kasvaa edelleen voimakkaasti, ja sama koskee myös valikoiman laajuutta”, Sami Aavikko kertoo.
Heinäkuun Top 15 -listalla on kaikkiaan viisi Samsungin ja neljä Huawein laitetta sekä Apple-, Honor- ja Garmin-malleja kaksi kultakin valmistajalta. Älykelloja listalla on kaikkiaan kymmenen ja rannekkeita viisi.
Applen Series 5 -älykello piti ykkössijansa, ja toiselle sijalle nousi Applen Series 3 -älykello. Kolmoseksi kiri Huawein GT2-älykello. Rannekkeista korkeimmalle eli koko listan neljänneksi ylsi Samsung Galaxy Fit e.
5G-verkko laajenee
DNA on tuonut jälleen lisää 5G-puhelimia myyntiin, ja 5G-verkko on laajentunut uusille paikkakunnille.
”5G-puhelimet kiinnostavat asiakkaita kovasti. Puhelin hankitaan keskimäärin kahden vuoden ajaksi, joten nyt kun 5G-verkko laajenee vauhdilla, kannattaakin ennakoida puhelinta valitessaan, että se palvelee mahdollisimman hyvin myös esimerkiksi juuri 5G teknologian osalta”, Aavikko neuvoo.
DNA:n 5G-verkko on jo 23 eri paikkakunnalla. DNA:n 5G-palvelut ovat tällä hetkellä tarjolla Espoossa, Heinolassa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Liedossa, Nokialla, Oulussa, Pirkkalassa, Porissa, Raahessa, Raisiossa, Raumalla, Ruskolla, Seinäjoella, Sipoossa, Tampereella, Turussa, Vantaalla ja Ylöjärvellä.
5G-puhelimien ja 5G-mobiililiittymien lisäksi DNA:lla on tarjolla myös erityisesti pientaloille suunnattu kiinteä 5G-laajakaistaliittymä.
DNA:n myydyimmät puhelimet heinäkuussa 2020
1. (4.) Huawei P Smart 2019
2. (2.) Samsung Galaxy A20e
3. (3.) Apple iPhone 11
4. (8.) Samsung Galaxy A41
5. (5.) Apple iPhone SE (2. sukupolvi)
6. (10.) Samsung Galaxy A71
7. (6.) Samsung Galaxy A51
8. (9.) Apple iPhone 7
9. (11.) Apple iPhone 11 Pro
10. (15.) Honor 20 Lite
11. (-) Samsung Galaxy S10
12. (-) Apple iPhone 11 Pro Max
13. (7.) Honor 10 Lite
14. (-) Huawei Nova 5T
15. (-) Honor 20
Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
DNA:n myydyimmät älykellot ja aktiivisuusrannekkeet heinäkuussa 2020
1. (1.) Apple Watch Series 5
2. (3.) Apple Watch Series 3
3. (6.) Huawei Watch GT2
4. (2.) Samsung Galaxy Fit e *)
5. (7.) Huawei Watch GT
6. (5.) Honor Band 5 *)
7. (-) Huawei Band 4 Pro *)
8. (8.) Honor Magic Watch 2
9. (-) Samsung Watch Active2
10. (12.) Huawei Band 4 *)
11. (-) Garmin Vivomove 3S
12. (11.) Samsung Galaxy Watch Active
13. (9.) Samsung Galaxy Watch
14. (10.) Garmin Fenix 6 Pro
15. (-) Samsung Galaxy Fit *)
*) älyranneke
Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.
DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät osoitteesta https://corporate.dna.fi/media/myyntitilastot
**) Koululaistutkimuksen toteutti DNA:n toimeksiannosta Kantar. Tiedot kerättiin online-haastatteluna Kantarin Gallup Forum -paneelissa 6.–16.4.2020. Kohderyhmänä olivat 5–16-vuotiaiden lasten vanhemmat.
Lisätietoja medialle:
Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2019 oli 942 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n matkaviestinverkon asiakkaat käyttävät eniten mobiilidataa maailmassa liittymää kohden. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö valittiin Suomen parhaaksi työpaikaksi vuonna 2019 Great Place To Work -tutkimuksessa suurten yritysten sarjassa. Vuonna 2019 liikevaihtomme oli 942 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Älypuhelinten käyttö vähenee pienillä lapsilla – pelkkä rajoittaminen ei silti riitä20.5.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
DNA panostaa vahvasti ja pitkäjänteisesti lasten digiturvataitojen kehittämiseen yhteistyökumppaninsa Suojellaan Lapsia ry:n kanssa, joka on järjestänyt pienille koululaisille digiturvatyöpajoja jo useamman vuoden ajan. Tänä keväänä yhtiö jakoi lisäksi digitaitojen tehtävävihkoja yli 230 000 suomalaiseen kotiin. Vaikka älypuhelinten käyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin, lapset kohtaavat verkossa suuriakin riskejä – ja siksi digiturvataitojen merkitys korostuu entisestään. Aihe korostuu juuri nyt, kun koululaisten kesälomat alkavat ennen vanhempien lomakautta. Kesäkuussa moni lapsi viettää pitkiä aikoja kotona ja verkossa ilman aikuisen valvontaa, mikä lisää riskiä kohdata haitallista sisältöä tai epäasiallisia yhteydenottoja.
Smartphone use is declining among small children – but limiting the use is not enough20.5.2026 09:15:00 EEST | Press release
DNA is consistently developing children’s digital safety skills together with its partner Protect Children Association, which has been organizing digital safety workshops for young schoolchildren for several years. This spring, the company also distributed digital skills exercise booklets to more than 230,000 Finnish homes. Although children are starting to use smartphones later than before, they still face major risks online – which makes digital safety skills more important than ever. The topic is particularly relevant right now, as school summer holidays begin before many parents start their own vacations. In June, many children spend long periods at home and online without adult supervision, which increases the risk of encountering harmful content or inappropriate contact.
Kevätsiivouksessa sivuutetaan usein elektroniikka – vanhoja laitteita ei kannata jättää kaapin pohjalle19.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Kevätsiivouksen yhteydessä vanhat puhelimet, tabletit ja johdot päätyvät monessa kodissa takaisin laatikon pohjalle, koska niiden jatkokohtalosta ei osata päättää tai oikeista kierrätystavoista ei tiedetä. DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksin mukaan kyseessä on haitallinen tapa, joka voi aiheuttaa tietoturva- ja turvallisuusriskejä sekä turhaa rahanmenetystä ja ympäristökuormitusta.
Electronics often overlooked in spring cleaning – old devices should not be left at the back of a drawer19.5.2026 13:00:00 EEST | Press release
During spring cleaning, old phones, tablets and cables often end up back at the bottom of drawers in many homes, as people are unsure what to do with them or are unfamiliar with proper recycling methods. According to Jesse Kieksi, Head of Device Sales at DNA, this is a harmful habit that can lead to data security and safety risks, as well as unnecessary financial loss and environmental harm.
DNA helpottaa pienten ja keskisuurten yritysten työympäristöjen hallintaa13.5.2026 15:19:53 EEST | Tiedote
DNA tuo markkinoille pk-yrityksille suunnatun DNA Älykäs toimisto -palvelun, joka tarjoaa modernin työympäristön Google Workspace -alustalla. Palvelu kattaa käyttöönoton, hallinnan, tietoturvan ja ylläpidon kokonaisuutena asiakkaan valitseman palvelupaketin mukaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

