DNA Oyj

DNA:n myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2019

Jaa
Samsung jatkaa vahvana myös DNA:n kesäkuun myydyimpien puhelimien listalla. Kesäkuun menestyjiä on myös OnePlus.

Samsung komeilee DNA:n kesäkuun Top 15 -listalla kaikkiaan kuudella puhelinmallilla ja Applella on toiseksi eniten listasijoja, kaikkiaan neljä. Sekä OnePlus että Huawei ovat mukana kahdella puhelimella, ja Nokia-malleja on listalla yksi.

”Samsungin uusi A-sarja on saanut vahvan vastaanoton kuluttajilta. Kaikki tähän mennessä myyntiin tulleet mallit ovat kivunneet myydyimpien laitteiden listalle, ja A-sarja ottikin DNA:lla kesäkuussa kirkkaan kolmoisvoiton”, kertoo DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko.

Myös OnePlus-uutuusmallien myynti on alkanut erittäin vahvasti. OnePlus 7 -puhelimen sijoitus olisi vielä viidettä sijaa korkeampikin, ellei malli olisi kohdannut saatavuushaasteita. OnePlus 7 on myyty loppuun miltei kaikista DNA Kaupoista. Lisää laitteita odotetaan kauppoihin piakkoin.

Heti Galaxyn A-sarjan kärkikolmikon takana on OnePlus 7:n lisäksi joukko Applen malleja. Applen listanelikko edustaa käytännössä valmistajan koko hintaskaalaa.

Vaikka listalla on kesäkuussa vain kaksi Huawei-mallia, ja Honor vielä puuttuu, molempien merkkien kysyntä on alkanut elpyä. DNA:n myydyimpien puhelimien listalle toukokuussa ylsivät Huawein keskihintainen kestosuosikki Nova 3 sekä houkuttelevasti hinnoiteltu viime vuoden lippulaiva P20 Pro.

”Huawei ja Honor ovat vahvistaneet Android Q -päivityksen saavat laitteet, ja uusimmat Huawei- ja Honor-puhelimet ovat saaneet hyvää palautetta niin kuluttajilta kuin alan asiantuntijoilta. Odotukset ovat kovat myös pian myyntiin tulevalle Honor 20 -mallille, jonka edeltäjät ovat olleet Suomessa erittäin suosittuja”, Aavikko kertoo.

Kesäkauden laitesesonki alkaa perinteisesti juhannuksesta ja jatkuu koulujen alkuun saakka. Kesällä liikutaan paljon ulkona, ja vanhan puhelimen heikentynyt akunkesto, hajonnut näyttölasi tai vaikkapa uuden puhelimen paremmat kameraominaisuudet ja kirkkaampi, auringonpaisteessa erottuva näyttö innostavat puhelinkaupoille. Lomalla uuden puhelimen monipuolisiin ominaisuuksiin on aikaa paneutua vaikka kesämökillä.

”Myös ensimmäisen luokan syksyllä aloittavat koulutulokkaat harjoittelevat jo puhelimenkäyttöä. Vaikka tutkimuksemme mukaan lähes puolet lapsista on käyttänyt älypuhelinta jo ennen kouluun menoa, lapsen ensimmäinen oma puhelin hankitaan tyypillisimmin kouluunmenon kynnyksellä. Ensimmäinen puhelin asettuu tuonne sadan ja kahdensadan euron väliseen hintaluokkaan”, Aavikko kertoo.


DNA:n myydyimmät puhelimet kesäkuussa 2019

1. (2.) Samsung Galaxy A40
2. (5.) Samsung Galaxy A50
3. (-) Samsung Galaxy A10
4. (4.) Apple iPhone 7
5. (-) OnePlus 7
6. (8.) Apple iPhone 8
7. (11.) Apple iPhone XR
8. (10.) OnePlus 7 Pro
9. (-) Samsung Galaxy A20e
10. (-) Samsung Galaxy A70
11. (9.) Huawei Nova 3
12. (-) Apple iPhone XS
13. (-) Nokia 5.1 Plus
14. (-) Huawei P20 Pro
15. (15.) Samsung Galaxy S10

(Edellisen kuukauden sijoitus sulkeissa.)

DNA julkaisee myydyimmät puhelimet -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin. Aiempien kuukausien myyntitilastot löytyvät osoitteesta https://corporate.dna.fi/dnan-viestinta#myyntitilastot 

Lisätietoja medialle:

Toimitusjohtaja Sami Aavikko, DNA Kauppa Oy, puh. 044 044 3069, sami.aavikko@dna.fi
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu yli 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2018 oli 912 miljoonaa euroa ja liiketulos 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

DNA Oyj
DNA Oyj
PL 10
01044 DNA

http://www.dna.fi

DNA on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. Olemme Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Tehtävämme on tarjota tuotteita ja palveluita, jotka tekevät yksityis- ja yritysasiakkaidemme arjesta mutkatonta. DNA:lla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli tärkeiden viestintäyhteyksien tarjoajana ja digitaalisen kehityksen mahdollistajana. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 912 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 139 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 4 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. DNA:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

DNA:n käyttämä 5G-verkko yltää nyt Etelä-Karjalassa liki joka kolkkaan11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n käyttämän 5G-verkon rakennustyöt Etelä-Karjalassa ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

DNA’s 5G network now reaches almost every corner of South Karelia11.4.2024 09:55:00 EEST | Press release

DNA’s 5G network in South Karelia now reaches nearly all parts of the region, and coverage of the population is approaching 100% based on residents’ location. At the national level, however, there are still regional variations in coverage, which is why the network is constantly being improved. In particular, DNA’s goal is to reinforce and increase geographic coverage. The 5G network has a theoretical coverage of around 96% of Finland’s population in more than 250 localities. The construction of 5G infrastructure also improves 4G connections.

DNA:n 5G-verkko yltää nyt Kanta-Hämeessä liki joka kolkkaan – ja paranee yhä11.4.2024 09:55:00 EEST | Tiedote

DNA:n 5G-verkon rakennustyöt Kanta-Hämeessä ovat saavuttaneet pisteen, jossa 5G-verkon peitto yltää maakunnassa liki kaikkialle ja asukkaiden tavoittavuus lähestyy 100 prosentin tasoa heidän asuinpaikkojensa perusteella. Koko maan tasolla kuuluvuudessa on kuitenkin yhä alueellista vaihtelua, minkä vuoksi verkkoa parannetaan yhä jatkuvasti. Tavoite on erityisesti maantieteellisen peiton vahvistaminen ja kasvattaminen. Laskennallisesti 5G-verkko tavoittaa noin 96 prosenttia suomalaisista koko maassa, yhteensä yli 250 paikkakunnalla. 5G-rakentamisen myötä paranevat myös 4G-yhteydet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye