DNA:n toimitusjohtajaksi Jussi Tolvanen
3.9.2021 13:01:56 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jussi Tolvanen (s.1978) aloittaa työnsä DNA:n toimitusjohtajana 11. lokakuuta. Hän työskentelee tällä hetkellä Microsoft Oy:n toimitusjohtajana. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt mm. Avanade Finlandin toimitusjohtajana sekä erilaisissa johtotehtävissä Fujitsulla ja Hewlett-Packardilla.
DNA:n nykyinen toimitusjohtaja Jukka Leinonen siirtyy muutoksen yhteydessä täysipäiväisesti Telenor-konsernin Nordic Clusterin vetäjäksi. Samalla hänestä tulee DNA:n hallituksen puheenjohtaja osana rooliaan Telenorin pohjoismaisen toiminnan vetäjänä (EVP Head of Nordics).
”On todella hienoa saada Jussi jatkamaan työtäni DNA:n toimitusjohtajana. Hänen lähestymistapansa liiketoimintaan on vahvasti asiakas- ja ihmiskeskeinen, mikä istuu erinomaisesti DNA:n ajattelutapaan ja kulttuuriin. Lisäksi hänellä on kattava kokemus IT-alalta ja yritysmarkkinasta, mikä edelleen vahvistaa osaamistamme. Uskonkin hänen olevan juuri oikea henkilö viemään DNA:ta eteenpäin. Takanani on uskomattoman hieno taival DNA:n johdossa, tätä yhtiötä on ollut ilo johtaa”, toteaa DNA:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen.
”On ilo ja kunnia saada liittyä DNA:n tiimiin. Yhtiö on edelläkävijä uusien palvelujen ja ratkaisujen tuomisessa suomalaisille kuluttajille ja yrityksille. Haluan kiittää Jukkaa ja koko DNA:n huipputiimiä erinomaisesta työstä ja tuloksisista. Tunnen DNA:n arvot ja yrityskulttuurin omakseni ja uskon, että meillä on merkittävä mahdollisuus yhdessä kasvaa ja kehittyä”, sanoo Jussi Tolvanen.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Jukka Leinonen, DNA Oyj, 044 044 1000, jukka.leinonen@dna.fi
DNA:n tuleva toimitusjohtaja Jussi Tolvanen (yhteys DNA:n viestinnän kautta, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi)
Pörssitiedote maaliskuulta Jukka Leinosen siirtymisestä uuteen tehtävään.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 934 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA on uusinut Itä-Pasilassa Asemapäällikönkadulla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa27.8.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
DNA on uusinut Helsingin Itä-Pasilassa, Asemapäällikönkatu 3:n kiinteistön katolla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa. Antennit olivat palvelleet jo vuosikymmeniä ja tulleet teknisen käyttöikänsä päähän. Niiden uusiminen oli tarpeen käyttöturvallisuuden ja nykyisten teknisten vaatimusten näkökulmasta.
DNA mukana Jokereiden uudella matkalla teknologia- ja kasvukumppanina19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA ja Jokerit aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa uuden sukupolven urheilu- ja asiakaskokemusta. Yhteistyön myötä Jokerit keskittää tietoliikennepalvelujaan DNA:lle.
DNA joins Jokerit on its new journey as a technology and growth partner19.8.2026 08:30:00 EEST | Press release
DNA and Jokerit have launched a partnership aimed at building a next-generation sports and customer experience. Through the collaboration, DNA will provide Jokerit with selected telecommunications and digital solutions that support the club's growth and development.
Kesälomalta paluu lisää yritysten tietoturvariskiä - huijarit hyödyntävät nyt useita viestintäkanavia11.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tietojenkalastelut eivät tule työelämässä enää pelkästään sähköpostiin. DNA:n asiantuntijan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät nykyisin useita kanavia rinnakkain, kuten Teamsin kaltaisia viestintäratkaisuja sekä pikaviestisovelluksia. Riski huijauksille korostuu erityisesti elokuussa, kun työntekijät palaavat kesälomilta kiireisen arjen ja täysien postilaatikoiden pariin.
Returning from summer holidays increases cybersecurity risks for businesses - Scammers now exploit multiple communication channels11.8.2026 13:00:00 EEST | Press release
Phishing attacks in the workplace are no longer limited to email. According to a DNA expert, cybercriminals today increasingly exploit multiple channels simultaneously, including collaboration platforms such as Microsoft Teams and various instant messaging applications. The risk of scams is particularly heightened in August, when employees return from summer holidays to busy workloads and overflowing inboxes.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
