Gummerus

Dokumenttiromaani raa’asta murhasta, jolla ei ole motiivia – Nicola Lagioian palkittu teos on kaunokirjallinen syväluotaus Italiaa kuohuttaneeseen henkirikokseen ja ihmisen pimeimpään puoleen

13.10.2022 12:44:27 EEST | Gummerus | Tiedote

Jaa
Italialaiskirjailija Nicola Lagioia järkyttyi itsekin koko Italiaa 2016 puhuttaneesta murhatapauksesta. Kaksi keskiluokkaisesta kodista olevaa nuorukaista houkutteli luokseen kolmannen, joka sai surmansa julman kidutuksen jälkeen. Valtavan taustatyön ja lukemattomien haastattelujen seurauksena syntyi palkittu teos Elävien kaupunki – Tosikertomus murhasta Rooman sydämessä (Gummerus), jonka käännösoikeudet on myyty yli kymmeneen maahan.
Nicola Lagioia (kuva: Musacchio; Ianniello & Pasqualini)
Nicola Lagioia (kuva: Musacchio; Ianniello & Pasqualini)

Mikä sai kaksi nuorta roomalaismiestä surmaamaan kolmannen brutaalilla tavalla? Ulospäin tekijöiden elämä vaikutti mallikelpoiselta. Toisilleen ja uhrille he olivat satunnaisia tuttavia. Nicola Lagioia ryhtyi selvittämään uhrin ja murhaajien taustoja haastattelemalla heidän läheisiään, kulkemalla heidän jälkiään Roomassa ja seuraamalla kiihkeästi oikeusprosessia. Hän kävi jopa kirjeenvaihtoa toisen murhaajista kanssa.

Elävien kaupunki pyrkii eläytymään tapahtuneen syihin ja ymmärtämään. Yhtenä itseoikeutettuna päähenkilönä on Rooman kaupunki: kaunis ja korruptoitunut, lumoava ja läpimätä. Teos voitti arvostetun Premio Napoli -palkinnon. Se oli kotimaassaan myyntimenestys ja kohuttu keskustelunaihe. Elena Ferranten romaaneihin pohjaavan Loistava ystäväni tv-sovituksen tehnyt tuotantoyhtiö työstää kirjasta tv-sarjaa.

Nicola Lagioia (s.1973) on italialainen kauno- ja tietokirjailija, jonka teokset ovat voittaneet useita palkintoja. Hän on toiminut myös Torinon kansainvälisten kirjamessujen taiteellisena johtajana ja Venetsian elokuvafestivaalin tuomaristossa.

Nicola Lagioia: Elävien kaupunki – Tosikertomus murhasta Rooman sydämessä
alkuteos La città dei vivi
suomentanut Elina Melander
480 sivua
ilmestyy äänikirjana 7.11., lukija Kalle Chydenius

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi

Kuvat

Nicola Lagioia (kuva: Musacchio; Ianniello & Pasqualini)
Nicola Lagioia (kuva: Musacchio; Ianniello & Pasqualini)
Lataa
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Gummerus
Gummerus
PL 1000 / Käenkuja 3 A
00501 HELSINKI

*010 6836 200http://www.gummerus.fi

Gummerus

Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gummerus

Kertovan tietokirjallisuuden mestarin Patrick Radden Keefen uutuus kysyy, miksei Lontoon poliisi selvittänyt oligarkin poikana esiintyneen nuoren miehen kuolemaa18.5.2026 11:19:58 EEST | Tiedote

Älä sano mitään ja Kivun valtakunta -teoksista tunnetun Patrick Radden Keefen odotettu uutuus Valehtelijoiden kaupunki – Tositarina nuoren miehen kuolemasta ja Lontoon pimeästä puolesta (Gummerus) havainnollistaa yhden perheen tragedian kautta, kuinka korruptio ja harmaa talous ovat juurtuneet syvälle globaalin finanssimaailman ytimeen. Maija Heikinheimon suomentama jännitteinen, romaanin lailla ahmittava teos on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan.

ENNAKKOTIEDOTE: Miten Grönlannista tuli uuden maailmanjärjestyksen polttopiste? Marjo Näkin silmiä avaava uutuuskirja Jään valta vaihtuu (Gummerus) ilmestyy 8.6.13.5.2026 12:48:37 EEST | Tiedote

Arktisesta alueesta on tullut lyhyessä ajassa geopoliittisen mittelön areena samalla kun kansainvälinen sääntöihin perustuva maailmanjärjestys on murroksessa. Jään alta paljastuu uusia luonnonvaroja ja merireittejä, ja kilpailu niiden hallinnasta on alkanut. Seuraava kansainvälinen konflikti saattaa syttyä Jäämerellä. Miten ja miksi pohjoisesta on tulossa uuden maailmanjärjestyksen polttopiste? Marjo Näkin Jään valta vaihtuu – Arktinen alue maailmanjärjestyksen murroksessa (Gummerus) auttaa ymmärtämään, miksi Yhdysvallat uhittelee Grönlannissa, Kiina haluaa arktiseksi valtioksi ja Venäjä varustautuu pohjoisessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye