Dominikaaninen tasavalta

Dominikaaninen tasavalta on nimetty Karibian parhaaksi golfkohteeksi

Jaa

Dominikaaninen tasavalta on palkittu World Golf Awardseissa arvostetulla Karibian alueen paras golfkohde vuonna 2020 -tunnustuksella. Valintaan osallistuivat sadat tuhannet golfaajat 129 eri maasta ympäri maailmaa.

Huolimatta monista haasteista, joita golfmatkailu ja ravintola-ala ovat kohdanneet tänä vuonna, golfmatkailu on saanut voimakasta tukea golfin ammattilaisilta ja medialta. Kiinnostus golfmatkailuun on suurta ja tämän vuoden World Golf Awardseissa palkittiin alan johtavat toimijat. Dominikaaninen tasavalta nostettiin tunnustuksella Karibian alueen parhaaksi golfkohteeksi.

Golfalan vahva sitoutuminen näkyi myös, kun Dominikaaninen tasavalta isännöi kolmannen kerran Corales Punta Cana Resort & Club Championship PGA Tourin turnausta tämän vuoden syyskuussa. Dominikaaninen tasavalta järjesti turvallisen ja tehokkaasti toteutetun tapahtuman pandemian haasteista huolimatta. Dominikaaninen tasavalta on niin ikään iloinen, että se järjestää Puerto Plata Open -kilpailun osana PGA-kiertuetta Latinalaisessa Amerikassa tämän vuoden joulukuussa. Vuodesta 2018 lähtien järjestetty turnaus on asemoinut osaltaan Dominikaanisen tasavallan johtavaksi golfkohteeksi Karibialla.

Dominikaaninen tasavalta on vuosien varrella toteuttanut useita aloitteita tehdäkseen maasta johtavan golfkohteen Karibialla. Dominikaanisessa tasavallassa on nyt 30 mestaruustason golfkenttää. Uusimpiin kehityshankkeisiin kuuluu La Romana -golfklubin laajentaminen yhdeksällä reiällä, joista neljä reikää on aivan Karibianmeren rannalla.

Dominikaanisen tasavallan golfkenttien valiot:

Jännitykseen – Teeth of the Dog: Casa de Campo Luxury Resort La Romanassa
Karibian kentistä usein ehdottomaksi pelikohteeksi mainitulla Teeth of Dog -kentällä on seitsemän ”valtamerta syleilevää” reikää. Kenttä on saanut nimensä rosoisista kallioperistä, jotka muistuttavat koiran hampaita. Teeth of the Dog on yksi kolmesta mestaruuskentästä, jotka on suunnitellut golfhuippu Peter Dye. Ne sijaitsevat 7 000 hehtaarin ylellisessä Casa de Campo -lomakeskuksessa La Romanassa. Teeth of the Dogin lisäksi kaksi muuta kenttää ovat Dye Fore ja The Links.
Lisätietoja: https://www.casadecampo.com.do/golf/golf-courses/teeth-of-the-dog/

Näkymiin – Punta Espada: Cap Cana Estate Punta Canassa
PGA Champions Tour -kilpailuja isännöinyt, Jack Nicklausin suunnittelema Punta Espada on toinen golfin huippupelaajien suosiossa oleva kenttä. Se sijaitsee ylellisellä Cap Cana Estatella, jossa par 72 -kenttä tarjoaa jyrkänteitä, rantoja, laguuneja ja vehreää viidakkoa taustoinaan. Monia sen väyliä reunustaa valkoinen hiekka ja kahdeksan kentän reikää on aivan meren rannalla – mukaan lukien 17. reikä, joka vaatii, että pelaaja osuu avauslyönnillään suoraan lahden yli.
Lisätietoja: https://www.puntaespadagolf.com/course

Julkkisten suosima – Corales ja La Cana: Punta Cana Resort & Club
Kuuluisuuksien suosimalla ja säännöllisellä PGA-kiertueen isännällä, Punta Cana Resort & Clubilla on kaksi merenrantakenttää – 27-reikäinen La Cana (käsittää kolme yhdeksän reiän kenttää) ja uudempi 18-reikäinen Corales. Kiitetyn Tom Fazion suunnittelemalla Coralesilla on kallioita, lahtia, poukamia, sisämaan järviä ja kanjoneita. Haastavana kolmen reiän päätöksenä pelaajien on navigoitava merenrannalla ”Paholaisen kyynärpäässä”.
Lisätietoja: https://www.puntacana.com

Ylellisyyteen – Playa Grande, Costa Verde
Dominikaanisen tasavallan ylellisimpänä golfkenttänä pidetty Playa Grande on luonnonkaunis paikka Atlantin pohjoisella rannikolla yksityisessä, pääasiassa asuinalueena olevalla alueella, johon kuuluu myös rohkea, nykyaikainen Amanera-hotelli. Kenttä tunnetaan lempinimellä Karibian ”Pebble Beach”, vaikka kentällä on 10 merenrannassa olevaa reikää eli yksi enemmän kuin Kalifornian Pebble Beach -kentällä. Playa Granden on alun perin suunnitellut Trent Jones Sr ja sen kunnostuksesta vastasi hänen poikansa Rees Jones. Kenttää ympäröivät palmupuut ja se ulottuu kallioita pitkin länteen Playa Grandesta ja Playa Preciosasta.
Lisätietoja: https://www.playagrande.com

Lisätietoja:
Dominican Republic Tourist Office Tukholmassa      Target Tourism, Trade & Press
Jarolin De la Cruz
, johtaja                                              Pia Klitten Sørensen
Sähköposti:j.delacruz@godominicanrepublic.com          Sähköposti: pia@target-tourism.dk
Puhelin: +46 8 120 205 37                                               Puhelin: +45 8680 1025,
                                                                                         Matkapuhelin +45 2452 1025

Dominikaaninen tasavalta
Vertaansa vailla oleva Dominikaaninen tasavalta tunnetaan upeista retkistä, rikkaasta kulttuurista, loputtomista mukavuuksista ja ympärivuotisesta täydellisestä ilmastosta. Se on ihanteellinen keidas niin pariskunnille, perheille kuin julkisuuden henkilöille. Dominikaaninen tasavaltaan pääsee tällä hetkellä Helsingistä vaihtoyhteydellä Pariisin kautta. Dominikaaninen tasavalta tarjoaa vaellusreittejä, koskemattomia rantoja, maailmanluokan golfkenttiä sekä monipuolisia ja ylellisiä majoitusvaihtoehtoja. Maa tarjoaa mahdollisuuden tutkia vuosisatoja vanhoja pyhäinjäännöksiä, juhlia, nauttia ekoturismista upeissa kansallispuistoissa, vuoristossa ja jokimaisemissa. Dominikaanista tasavaltaa ympäröi Karibianmeri etelässä ja Atlantin valtameri pohjoisessa. Maa tarjoaa erilaisia ​​urheilu-, virkistys- ja viihdemahdollisuuksia, ylellisiä kulttuurielämyksiä, kuten tanssia, karnevaaleja sekä dominikaanisia erikoisuuksia, kuten sikareita, rommia, suklaata, kahvia, meripihkaa ja larimaria. Seikkailunhaluisten Puerto Platassa, vehreässä Samanassa, historiallisessa Santo Domingossa, aurinkoisessa Punta Canassa, ylellisessä La Romanassa, vilkkaalla Barahonassa ja muilla alueilla on jokaisella tarjottavaa erityyppisille matkustajille ja budjeteille. Rannikolta rannikolle ulottuvien monien matkailumahdollisuuksien lisäksi Dominikaaninen tasavalta tunnetaan myös lämminhenkisistä ja vieraanvaraisista ihmisistään. Dominikaaniseen tasavaltaan on helppo tulla ja maa tarjoaa houkuttelevat puitteet lomailuun. Maassa on kahdeksan kansainvälistä lentoasemaa ja yhdeksän eri ekologista vyöhykettä. Lue lisää ja aloita lomasi suunnittelu Dominikaanisessa tasavallassa matkailuministeriön virallisilta nettisivuilta: www.godominicanrepublic.com

@GoDomRep, #GoDomRep, #TheRealDR or #myDRhttps://www.youtube.com/channel/UC5PIUhJ73hqMZkql1c4obvw

Avainsanat

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Dominikaaninen tasavalta



Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Dominikaaninen tasavalta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme