DVV arvioi nykymuotoisia henkilötunnuksia riittävän vielä kahdeksi vuodeksi – uudet välimerkit takaavat riittävyyden tulevaisuudessa
Valtioneuvosto antoi uusia välimerkkejä koskevan asetuksen 8. heinäkuuta. Asetuksella henkilötunnukseen sisältyvä välimerkki tulee myös yksilöiväksi osaksi tunnusta eli henkilötunnukset voi erottaa toisistaan pelkästään eri välimerkki. Asetusmuutos tulee voimaan 1.1.2023, jolloin Digi- ja väestötietovirastolla on valmius myöntää uudenlaisia henkilötunnuksia. Digi- ja väestötietovirasto jatkaa kuitenkin nykymuotoisten henkilötunnusten myöntämistä niin pitkään kuin niitä riittää.
Henkilötunnus myönnetään kaikille Suomessa syntyville ja Suomeen muuttaville. Monissa maissa on käytäntönä merkitä henkilön syntymäpäiväksi kuun, usein tammikuun, ensimmäinen päivä, jos henkilön todellisesta syntymäpäivästä ei ole varmuutta. Suomen väestörekisteriin syntymäpäivä merkitään henkilön passissa olevan tiedon mukaisena. Tästä johtuen erityisesti 0101-alkuisia henkilötunnuksia on muita vähemmän jäljellä.
Uudet välimerkit käyttöön arviolta syksyllä 2024
Digi- ja väestötietovirasto arvioi nykyisten henkilötunnusten riittävän vielä noin kahdeksi vuodeksi. Tämänhetkisen arvion mukaisesti uuden välimerkkiasetuksen mukaisia uusia henkilötunnuksen välimerkkejä annetaan ensimmäisen kerran syyskuussa 2024. Digi- ja väestötietovirasto päivittää arviota kuukausittain ja arvioitu käyttöönottoaika on nähtävissä dvv.fi-sivustolla.
Arvio perustuu vuosien 2016-2021 keskimääräiseen antomäärään. Jos tarve henkilötunnuksille esimerkiksi Suomeen työn johdosta muuttaville henkilöille lisääntyy, uusia välimerkkejä voidaan ottaa käyttöön jo tätä aikaisemmin.
Uudet välimerkit ovat
- 2000-luvulla syntyneille: B, C, D, E ja F, alkaen B-kirjaimesta nykyisen A-kirjaimen lisäksi
- 1900-luvulla syntyneille Y, X, W, V, U, alkaen Y-kirjaimesta nykyisen -merkin lisäksi.
Organisaatioiden kannattaa valmistautua hyvissä ajoin uudenlaisten henkilötunnusten käyttöönottoon
Uudistus edellyttää muutosten toteuttamista useisiin Digi- ja väestötietoviraston tuottamiin palveluihin, kuten väestötietojärjestelmään, väestötietojärjestelmän tietopalveluihin ja Suomi.fi-palveluihin. Henkilötunnuksia käsittelevien organisaatioiden on tärkeää valmistautua muutokseen ja varmistaa, että uudenlaiset henkilötunnukset voivat toimia eri järjestelmissä.
Dvv.fi-sivustolta löytyy Excel-taulukko, jossa on kuvitteellisia testihenkilöitä, joilla on uudenlaiset välimerkit. Aineistolla organisaatiot voivat testata, miten uudet henkilötunnukset toimivat niiden omissa järjestelmässä.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii uudistusten toteuttamisesta viraston tuottamiin palveluihin, jotka ovat laajasti myös muiden organisaatioiden käytössä. Organisaatioiden edustajat voivat ottaa yhteyttä Digi- ja väestötietovirastoon ja saada tukea käyttöönottoon. Yhteydessä voi olla osoitteeseen organisaatiopalvelut@dvv.fi tai yleisissä uudistukseen liittyvissä asioissa osoitteeseen hetu-uudistus@dvv.fi.
Digi- ja väestötietovirasto on mukana valtiovarainministeriön hankkeessa koskien henkilötunnuksen uudistamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SalovaaraYlijohtaja, Palvelut
Väestötietopalvelut ja tietojen luovutukset
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Digi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Vuonna 2020 perustettu Digi- ja väestötietovirasto toimii valtiovarainministeriön hallinnonalalla. Virasto syntyi, kun Väestörekisterikeskus ja maistraatit yhdistyivät 1.1.2020.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Taisto-övning i cyber- och digital säkerhet förbereder hundratals organisationer för hot från den artificiella intelligensens tidevarv20.10.2025 08:10:00 EEST | Pressmeddelande
I år ligger tyngdpunkten i Finlands största övning i cyber- och digital säkerhet särskilt på aktuella risker kopplade till artificiell intelligens och deepfake-teknik, på hantering av informationssäkerhetsincidenter samt på riktade bedrägerikampanjer. Under övningen lär sig organisationerna agera vid störningssituationer, identifiera utvecklingsområden och stärka sin driftsäkerhet.
Kyber- ja digiturvan harjoitus Taisto valmentaa satoja organisaatioita tekoälyn aikakauden uhkiin20.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Suomen suurimmassa kyber- ja digitaalisen turvallisuuden harjoituksessa painopisteenä ovat erityisesti ajankohtaiset tekoälyyn ja deepfake-teknologiaan liittyvät riskit, tietoturvaloukkaustilanteet sekä kohdennetut huijauskampanjat. Harjoituksessa organisaatiot oppivat toimimaan häiriötilanteissa, tunnistamaan kehityskohteita ja vahvistavat toimintavarmuuttaan.
Cyber and digital security exercise Taisto prepares hundreds of organisations on how to deal with the threats of the AI era20.10.2025 08:10:00 EEST | Press release
This year, the largest cyber and digital security exercise in Finland focuses particularly on current risks involving artificial intelligence and deepfake technology, information security breach situations and targeted scam campaigns. During the exercise, organisations learn how to respond to disruptions, how to identify areas needing improvement and confirm their reliability.
Anmärkning från dataombudsmannens byrå till Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata17.10.2025 14:11:22 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) mottog en anmärkning av dataombudsmannens byrå den 16 oktober 2025 om ett dokument kopplat till genomförandet av Suomi.fi-meddelanden.
Tietosuojavaltuutetun toimistolta huomautus Digi- ja väestötietovirastolle16.10.2025 15:10:49 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) sai Tietosuojavaltuutetun toimistolta 16.10.2025 huomautuksen, joka koskee Suomi.fi-viestien toteutukseen liittyvää asiakirjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
