Eat Pray Love -menestyskirjailijan iloa hehkuva uutuusromaani syntyi suuren surun keskellä
3.8.2020 12:18:40 EEST | Gummerus | Tiedote

Menestyskirjailija Elizabeth Gilbertin uutuusromaani Tyttöjen kaupunki on ylistys naiseuden ahtaiden normien rikkomiselle sekä viihteen ja nautinnon merkitykselle synkkien aikojen varjossa. Tarina sijoittuu 1940-luvun New Yorkiin. 19-vuotias Vivian saa potkut sisäoppilaitoksesta, ja hänet lähetetään asumaan Manhattanilla teatterin omistavan Peg-tätinsä luokse. Vivian tutustuu dekadenttien showtyttöjen maailmaan ja oppii, ettei tarvitse olla kiltti tyttö ollakseen hyvä ihminen.
Yhdysvaltalainen Elizabeth Gilbert nousi maailmankuuluksi Eat Pray Love-muistelmateoksensa ja sen elokuvasovituksen myötä. Elämäniloa pursuava Tyttöjen kaupunki syntyi keskellä Gilbertin omaa surua. Gilbertin vaimo kuoli syöpään kesken kirjoitusprosessin. Gilbert oli vain puolitoista vuotta aiemmin eronnut miehestään, jonka kohtaamisesta kerrotaan myös Eat Pray Lovessa. Tieto parhaan ystävän elämän rajallisuudestasai Gilbertin tajuamaan, että ystävyydessä oli kyse tosiasiassa rakkaudesta ja Gilbert päätti elää ystävänsä rinnalla kumppanina ja puolisona tämän elämän viimeiset kuukaudet.
Iloisen tarinan kirjoittaminen oli tärkeä osa surusta toipumista.
”Uskon, että luovuus on masennuksen ja epätoivon vastakohta. Haluan antaa tämän kirjan muodossa lahjan kaikille näinä synkkinä aikoja. Toivon, että kirja piristää lukijoita, niin kuin se piristi minua”, Gilbert sanoi BookPagelle antamassaan haastattelussa kesällä 2019.
Tyttöjen kaupunki oli ilmestyessään välitön listamenestys ja New York Times -bestseller. Se on valittu mm. Sunday Timesin, Daily Telegraphin ja Washington Postin vuoden parhaat kirjat -listoille. Kirjaa ollaan sovittamassa myös elokuvaksi.
”Sekoitus älyä, nokkeluutta ja miltei vastustamatonta elämäniloa”– The New York Times BookReview
”Yhtä energinen, seksikäs ja viisas romaani kuin kirjailijan megahitti Eat Pray Love” – People Magazine
Instagram: @elizabeth_gilbert_writer
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Pauliina Pietilä
Tuottaja
pauliina.pietila@gummerus.fi
+358407792942
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
”Tehtävämme on julkaista kirjallisuutta huviksi ja hyödyksi.” Kaarle Jaakko Gummerus
Suomen vanhin yleiskustantamo Gummerus Kustannus Oy on vuodesta 1872 toteuttanut perustajansa visiota: julkaisemme vastustamattoman viihdyttävää, inspiroivaa ja informoivaa kirjallisuutta. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse, tekevät kädet ja hyvä sydän.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.
ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote
Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
ENNAKKOTIEDOTE: Jo kolme vuotta kauhua – Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) ilmestyy 3.10.11.9.2026 08:39:51 EEST | Tiedote
Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Timo R. Stewart on seurannut traagisia tapahtumia tiiviisti ja ollut tutkijana aivan Suomessa käydyn keskustelun ytimessä. 3.10. ilmestyvässä kirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) hän käy läpi konfliktin vaiheita niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.
ENNAKKOTIEDOTE: 90 tunnin työviikkoja ja ujoja torstai-Kalleja – Meemivelho Finanssiveli muistelee hulluja vuosiaan rahoitusalalla10.9.2026 10:21:50 EEST | Tiedote
Miten pärjätä rahoitusalan armottomassa pudotuspelissä? Miltä tuntuu istua aamuneljältä odottamassa pomon kuittausta PowerPoint-dekkiin? Miksi Kalleen mennään juhlimaan juuri torstaisin? Mikä on Lunch utan slut? Vastaus kaikkiin kysymyksiin löytyy 8.10. ilmestyvästä Finanssiveljen muistelmakirjasta Pako rahoitusalalta – Totuus toppaliivin takaa (Gummerus).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


