Bazar Kustannus

Eddie Van Halenin elämäkerta Eruption käy läpi jumalaisen kitaristin risaisen elämän

Jaa
Eddie Van Halenin huikean taidonnäytteen Eruptionin mukaan nimetty teos on ensimmäinen täysimittainen elämäkerta tästä kitaravirtuoosista.

Eddie Van Halenia (1955–2020) pidetään Jimi Hendrixin ja Chuck Berryn ohella yhtenä sähkökitaransoiton merkittävimmistä uranuurtajista. Yhdessä veljensä Alexin kanssa perustama Van Halen -yhtye on yli 80 miljoonan myydyn levyn myötä yksi hard rockin historian menestyneimmistä kokoonpanoista.

Van Halen syntyi Amsterdamissa saksofonisti-isän ja Indonesiasta kotoisin olevan äidin perheeseen. 1960-luvun alussa Van Halenit muuttivat Pasadenaan Kaliforniaan paremman elannon toivossa. Uusi alku vieraassa maassa ei kuitenkaan ollut helppo Eddielle ja hänen isoveljellensä Alexille. Niinpä he uppoutuivat musiikkiin ja alkoivat pianon soiton ohella opetella myös rumpujen ja kitaran soittoa. Vuonna 1972 he perustivat yhtyeen, jonka musiikki oli tyylillisesti aivan uutta ja josta tuli 1980-luvun kalifornialaisen rockmusiikin ruumiillistuma.

Englantilaisen musiikkitoimittajan Paul Branniganin Eruption on ensimmäinen täysimittainen elämäkerta Van Halenista. Kirjassa hän kuvaa Eddie Van Halenin musiikillista kehitystä ja menestystarinaa, mutta myös tämän epävarmuutta, alkoholismia, vaikeaa suhdetta bändinsä laulajaan David Lee Rothiin, avioeroa ja taistelua syöpää vastaan.

Paul Brannigan on entinen Kerrang!-musiikkilehden toimittaja. Hän on kirjoittanut aiemmin mm. kirjan This is a Call: Dave Grohlin elämä ja teot sekä kirjan Syntymä Metallica kuolema yhdessä Ian Winwoodin kanssa.

Paul Brannigan: Eruption – Eddie van Halenin tarina

Alkuteos Eruption | Suomentaja Anssi Eriksson

Saatavana painettuna, e- ja äänikirjana

Arvostelukappaleet ja lisätiedot: viestintäpäällikkö Minttu Nikkillä, minttu@bazarkustannus.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Bazar Kustannus
Bazar Kustannus
Lönnrotinkatu 18
00120 Helsinki

http://www.bazarkustannus.fi

Bazar ­– Parasta lukemista

Bazar Kustannus on vuonna 2002 perustettu yleiskustantamo, joka on osa Werner Söderström Osakeyhtiötä. Bazar julkaisee vuosittain noin 70 uutta kotimaista ja käännettyä kauno- ja tietokirjaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Bazar Kustannus

Uutuusteos murtaa työhön, hyvinvointiin ja johtamiseen liittyviä myyttejä positiivisen organisaatiopsykologian avulla1.10.2025 09:55:00 EEST | Tiedote

Johanna Huhtamäen ja Saana Rossin kirja 12 väärää ajatusta työelämästä (Bazar / Hidasta elämää) haastaa perinteisiä uskomuksiamme työelämästä. Positiivisen organisaatiopsykologian, HR:n ja rekrytoinnin huippuasiantuntijat tarjoavat kirjassaan oivalluksia tehokkuuden ja hyvinvoinnin välisestä yhteydestä. Tutkittuun tietoon pohjautuva teos rohkaisee löytämään yksilöllisiä vahvuuksia ja uudistamaan johtamiskäytäntöjä merkityksellisempien työyhteisöjen luomiseksi.

Mikko Kiiskilän kirja paljastaa vanginvartijan työn todellisuuden ja Rikosseuraamuslaitoksen vaietut ongelmat24.9.2025 08:36:00 EEST | Tiedote

Pitkän uran Suomen suurimmassa vankilassa tehnyt Mikko Kiiskilä kuvaa tänään julkaistussa kirjassaan Vanginvartija (Bazar) vastuun ja väkivallan täyteistä työtään ja traagisia ihmiskohtaloita vankilan muurien takana. Myös luottamusmiehenä toiminut Kiiskilä käy kirjassaan läpi monia tilanteita, joihin työnantaja eli Rikosseuraamuslaitos ei ole puuttunut toivotulla tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye