Edelliskesän kuivuus ja kolea alkukesä vähentäneet päiväperhosia ja kimalaisia
19.8.2022 07:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote

Suomen ympäristökeskus SYKEn keräämien ennakkotietojen perusteella kuluva pölyttäjäkesä on ollut selvästi edellistä kesää heikompi. Päiväperhosten ohella tilannetta voidaan nyt ensimmäistä kertaa arvioida myös kimalaisten osalta.
Päiväperhoslajeista useimmat vähentyneet
Keväällä päiväperhosia oli jopa viimevuotista enemmän, mutta kesäkuusta alkaen niiden määrät ovat jääneet selvästi vähäisemmiksi. Ennakkotietojen perusteella vähentyneitä lajeja on ollut yli kaksi kertaa enemmän kuin runsastuneita.
Heikkoa perhoskesää selittänevät osin sekä edelliskesän kuivuus että alkukesän koleus. Viime kesän kuivuus saattoi lisätä perhostoukkien kuolleisuutta, ja laskea siten tänä vuonna aikuistuneiden perhosten määriä. Tämän ohella kuluva kesä oli juhannukseen asti varsin viileä, mikä sekin on haitallista kehittyville perhosille.
Alla on esimerkkejä yksittäisten päiväperhoslajien kannankehityksestä vuosina 1999–2022. Klikkaamalla linkkiä saat näkyviin kyseisen lajin kehityskäyrän. Kuluvan vuoden osalta kannanarviot tulevat tarkentumaan, kun havaintoaineiston tallennus saadaan kokonaisuudessa tehtyä.
• Tänä kesänä ennätyksellisen runsaita ovat olleet kangasperhonen, auroraperhonen ja suruvaippa.
• Kannat 2000-luvun pohjalukemissa: niittyhopeatäplä ja orvokkihopeatäplä sekä hopeasinisiipi ja hohtosinisiipi.
Kimalaiset vähissä keski- ja loppukesällä
Päiväperhosten tavoin myös kimalaisia tavattiin keväällä vielä vähintään yhtä runsaina kuin vuonna 2021. Kuningattarien talvehtiminen sujui hyvin. Tämä selittänee osaltaan kesän hyvän mustikkasadon, sillä metsämarjojen pölytyksestä vastaavat kimalaisten osalta etupäässä kuningattaret. Valtaosa työläiskimalaisista aikuistuu vasta myöhemmin, juhannuksen jälkeen.
Kesän edetessä kimalaispesien kehityksessä on mitä ilmeisimmin törmätty ongelmiin. Työläisten määrät olivat kesä-heinäkuussa tuntuvasti edellisvuotta vähäisempiä – jopa siinä määrin, että kansalaisilta on tullut asiasta huolestuneita kyselyjä. Ero edelliskesään oli suurin heinäkuussa, jolloin kimalaiset ovat tyypillisesti runsaimmillaan.
Kaikki yleisimmätkin kimalaislajit ovat esiintyneet viimevuotista selvästi vähälukuisempina. Edelliskesää runsaampina on tavattu vain maa- ja ketokimalaista, joita esiintyy melko harvalukuisina maamme eteläosissa. Kasvatettua tarhamehiläistä on laskennoissa havaittu jokseenkin yhtä paljon kuin edellisvuonna.
Pitkäjänteistä pölyttäjäseurantaa
Vapaaehtoiset havainnoijat keräävät vuosittaista seurantatietoa niin päiväperhosista kuin kimalaisistakin. Tässä tiedotteessa esitetyt arviot perustuvat 7.8.2022 mennessä tallennettuihin havaintoaineistoihin, jotka vastaavat noin kolmannesta kesän havaintomäärästä. Syksyllä saatavat lopulliset arviot tulevat tarkentumaan etenkin loppukesän lajien osalta, sillä niiden lento on edelleen käynnissä.
SYKEn ylläpitämä Maatalousympäristön päiväperhosseuranta on toiminut vuodesta 1999 lähtien. Seuranta on keskittynyt maatalousalueille, jotka ovat perhoslajistoltaan rikkaimpia elinympäristöjä. Suomessa esiintyy kaikkiaan noin 120 päiväperhoslajia, joista noin puolesta saadaan vuosittaista runsaustietoa seurannan kautta.
SYKE ylläpitää myös vuonna 2019 käynnistynyttä kimalaisseurantaa. Seuranta alkoi kaksivuotisena pilottina, mutta laajan kiinnostuksen ansiosta se on saanut jatkoaikaa. Seurannan toiminta pyritään turvaamaan jatkossakin. Suomessa esiintyy yhteensä 37 kimalaislajia, joista 27 on tavattu seurannassa.
Pölyttäjiä on tarpeen seurata pitkäjänteisesti, koska niiden kannat vaihtelevat suuresti lähinnä kesän sääoloista riippuen. Vasta pidempi aikasarja paljastaa vuosien välisen satunnaisvaihtelun takana piilevät kehitystrendit. Pitkällä aikajänteellä pölyttäjälajistomme muutoksia selittävät ennen kaikkea soveliaiden elinympäristöjen väheneminen sekä ilmaston lämpeneminen.
Lisätietoja
Tutkija Janne Heliölä, p. 040 0148 654, etunimi.sukunimi@syke.fi
Biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, p. 040 50 98654, etunimi.sukunimi@syke.fi
Lue aiheesta lisää
• Maatalousympäristön päiväperhosseuranta
• Päiväperhosseuranta Facebookissa
• Kesän 2021 perhostiedote
• Kimalaisseuranta
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat


Tietoja julkaisijasta
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (SYKE) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. SYKE on tutkimuslaitos, jossa työskentelee 650 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Östersjöns tillstånd är fortfarande långt från målen – uppföljning som sträcker sig från kustvatten till öppet hav visar varför18.9.2026 08:30:00 EEST | Pressmeddelande
I augusti genomförde Finlands miljöcentral två uppföljningsresor i Östersjön: havsforskningsfartyget Aranda samlade in information från öppet hav och ms Hessu från Skärgårdshavet och kusten. Övergödning är fortfarande Östersjöns största miljöproblem. Enligt den statusbedömning av kustvattnen som publicerades i juni har endast sex procent av Finlands kustvatten god status. Färska mätningar och modelleringar ger en uppdaterad lägesbild av hur näringsbelastningen från land syns i kustvattnen och på öppet hav och varför havets tillstånd fortfarande är långt från målen.
The state of the Baltic Sea still far from the objectives – monitoring extending from coastal waters to the open sea explains why18.9.2026 08:30:00 EEST | Press release
In August, the Finnish Environment Institute carried out two monitoring cruises in the Baltic Sea: Research vessel Aranda collected data from the open sea and M/S Hessu from the Archipelago Sea and the coast. Eutrophication remains the biggest environmental problem in the Baltic Sea. According to the status assessment of coastal waters, published in June, only six per cent of Finnish coastal waters are in a good state. Recent measurements and modelling provide an updated situational picture of how nutrient pollution from land is reflected in coastal waters and the open sea, and why the state of the sea is still far from the objectives.
Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista – rannikkovesistä avomerelle ulottuva seuranta kertoo miksi18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskus toteutti elokuussa Itämerellä kaksi seurantamatkaa: merentutkimusalus Aranda keräsi tietoa avomereltä ja ms Hessu Saaristomereltä ja rannikolta. Rehevöityminen on edelleen Itämeren suurin ympäristöongelma. Kesäkuussa julkaistun rannikkovesien tila-arvion mukaan vain kuusi prosenttia Suomen rannikkovesistä on hyvässä tilassa. Tuoreet mittaukset ja mallinnukset tarjoavat päivitetyn tilannekuvan siitä, miten maalta tuleva ravinnekuormitus näkyy rannikkovesissä ja avomerellä, ja miksi meren tila on edelleen kaukana tavoitteista.
Nostot medialle 21.–25.9.2026: Miksi Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista? Metsien ennallistamisessa etsitään tasapainoa metsäluonnon tilan parantamisen ja metsätalouden välillä17.9.2026 13:46:33 EEST | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Metsien ennallistamisessa etsitään tasapainoa metsäluonnon tilan parantamisen ja metsätalouden välillä16.9.2026 14:55:34 EEST | Tiedote
Metsäluonnon ekologista tilaa on mahdollista parantaa yhteistyössä metsätalouden kanssa, painottavat Suomen ympäristökeskuksen (Syke) tutkijat. Arvokkaimpia kohteita voidaan suojella, kun taas muualla luonnon tilaa voidaan parantaa metsätalouden rinnalla ennallistamisasetuksen avulla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
