Edessä vahvan kasvun aika
21.6.2021 00:01:00 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Hämeessä kyselyyn vastanneista selkeästi suurin osa on teollisuusyrityksiä ja yli viidennes yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 11 miljoonaa euroa.
Yritysten konkurssiriski on yhä 22 prosenttia, kuten huhtikuun loppupuolellakin. Vastanneista 70 prosenttia kertoo koronaepidemian vaikuttaneen liikevaihtoon negatiivisesti, kun valtakunnallisesti osuus on 66 prosenttia. Lukua voidaan pitää edelleen poikkeuksellisen suurena.
”Hyvä uutinen on, että seuraavan kahden kuukauden aikana 60 prosenttia vastanneista arvioi liikevaihtonsa kasvavan tai pysyvän ennallaan, kun huhtikuussa osuus oli 49 prosenttia”, Eerikäinen sanoo.
Vastanneista yrityksistä 75 prosenttia arvioi henkilöstömäärän kasvavan tai pysyvän ennallaan seuraavan kahden kuukauden aikana, kun edellisessä huhtikuun loppupuolella tehdyssä kyselyssä osuus oli 72 prosenttia. ”Nyt kesäkuussa 43 prosenttia yrityksistä on vähentänyt henkilöstön määrää koronan aikana ja neljännes ennakoi edelleen vähentävän henkilöstöä seuraavan kahden kuukauden aikana, kun huhtikuussa vähennystarvetta ennakoi 28 prosenttia vastaajista”, Eerikäinen sanoo.
Vaikka henkilöstöä on vähennetty, niin yrityksissä on lisääntynyt tarve osaavasta työvoimasta. ”On muistettava, että puolentoista vuoden aikana henkilöstöä on runsaasti siirtynyt eläkkeelle. Yritykset arvioivat, että panostaminen osaavan työvoiman saamiseen ja työn verotuksen keventämiseen parantaisivat niiden toimintaedellytyksiä”, korostaa Eerikäinen.
Kauppakamarien pikakysely tehtiin 16.6.2021. Kyselyyn vastasi 1776 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen kaiken kokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu viime vuonna 16.–17.3., 30.3., 21.4., 4.5., 18.5., 1.6., 23.6., 2.9., 8.10., 1.12. sekä tänä vuonna 2.2., 16.3. ja 27.4. Hämeen kauppakamarin alueella vastanneita yrityksiä oli 147, joista teollisuusyritysten osuus on lähes 29 prosenttia ja kaupan alan yritysten 14 prosenttia. Kyselyyn vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat. Vastanneista yrityksistä 80 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen yrityksissä näkyy vahvistuvia merkkejä kasvusta27.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten näkymät ovat kääntyneet aiempaa myönteisemmiksi, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat kahden viime vuoden tarkastelujakson vahvimmat, mikä kertoo yritysten luottamuksen asteittaisesta vahvistumisesta. Myönteinen kehitys näkyy usealla mittarilla. Tuotantomäärät ovat olleet kasvussa jo viime vuoden syksystä lähtien, ja nyt myös henkilöstömäärän näkymät ovat kääntyneet plussalle”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Kyberturva ei yksin riitä - johdon agendalle kuuluu koko digitaalinen toimintavarmuus1.7.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tuotannon pysähdys, toimittajan tietomurto tai etähallinnan kautta avautunut haavoittuvuus voi keskeyttää liiketoiminnan nopeasti – riippumatta siitä, kuinka hyvin oma tietojärjestelmä on suojattu. Yritysten digitaalinen toimintavarmuus ja kyberturvallisuus ovat nousseet yhä selvemmin osaksi liiketoiminnan jatkuvuutta, riskienhallintaa ja varautumista. Hämeen kauppakamarin Digivaliokunta kannustaa yrityksiä tarkastelemaan digitaalista toimintavarmuutta sekä kyberturvallisuutta ennakoivasti osana strategista johtamista ja jatkuvuudenhallintaa. ”On hyvä muistaa, että riskit eivät koske vain tietojärjestelmiä, vaan yhä useammin myös verkkoon liitettyjä laitteita, tuotantoympäristöjä ja ulkoisia digitaalisia sekä teknologisia riippuvuuksia”, toteaa Hämeen kauppakamarin Digivaliokunnan puheenjohtaja Piia Aaltonen.
Puolustusala vauhdittaa Hämettä – yrityksillä vahvaa osaamista, mutta markkinoille pääsy takkuaa11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakamarien jäsenyritykset näkevät puolustus- ja kaksikäyttömarkkinoissa merkittävää kasvupotentiaalia. Tiedot selviävät Innokaupunkien selvityksestä, jonka valmistelussa myös Hämeen kauppakamari on ollut mukana. ”Vaikka puolustukseen, kaksikäyttöteknologioihin ja kokonaisturvallisuuteen liittyvää osaamista on alueellamme paljon, niin markkinoille pääsy on edelleen haastavaa. Markkinoille pääsyä vauhdittaisivat relevantit kontaktit, kumppanit ja selkeämmät polut osaksi alan arvoketjuja”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Kultaiset elämäntyömerkit Heinilälle ja Kraft Tapionsalolle – Halmeenmaalle pronssinen ansiomerkki19.5.2026 19:22:52 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjää. Elämäntyömerkit myönnettiin Antti Heinilälle ja Seija Kraft Tapionsalolle tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi. Lisäksi kokouksessa myönnettiin Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki Tiina Halmeenmaalle tunnustuksena 10 vuotta jatkuneesta ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Hämeen kauppakamarin palveluksessa.
Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Olli Vormisto19.5.2026 19:08:57 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 19.5.2026 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti uudeksi Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli Vormisto. Uusiksi jäseniksi valittiin KTM Mika Helin ja UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi valiokunnan jäsenenä jatkaa Puutyöliike Pekka Väre Ky:n toimitusjohtaja, talousneuvos Pekka Väre.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme