Eduskuntavaalien suurin kampanja maksoi 136 739 euroa

Seitsemän kansanedustajaa tai varaedustajaa ei jättänyt vaalirahoitusilmoitustaan määräaikaan mennessä. Suurin osa eli 266 henkilöä kuitenkin hoiti laissa säädetyn velvollisuutensa ajoissa. Maanantai 5.6. oli viimeinen päivä jättää ilmoitus eduskuntavaalien vaalirahoituksesta Valtiontalouden tarkastusvirastolle.
”Nämä olivat neljännet eduskuntavaalit, joiden vaalirahoitusta VTV valvoo. Demokraattisen järjestelmän kannalta on tärkeää, että äänestäjät saavat tietoa vaalirahoituksesta ja että lain noudattamista valvotaan”, johtava tilintarkastaja Pontus Londen tarkastusvirastosta sanoo.
Seuraavaksi VTV ottaa yhteyttä niihin, joilta vaalirahoitusilmoitus on vielä tekemättä. Lisäksi VTV pyytää kaikkia ilmoitusvelvollisia toimittamaan kampanjatiliotteet tai muut vastaavat selvitykset.
Tämän hetken tiedoilla eduskuntavaalien suurin kampanja maksoi 136 739 euroa, ja se toteutettiin Helsingin vaalipiirissä. Pienin kampanja, jolla pääsi kansanedustajaksi tai varaedustajaksi oli 0 euroa.
Eduskuntavaalien 2023 vaalirahoituksen määrä kokonaisuudessaan on tämänhetkisen tiedon mukaan yhteensä noin 10,2 miljoonaa euroa, mutta luku täsmentyy, kun kaikki vaalirahoitusilmoitukset on vastaanotettu ja tarkistettu.
Vaalirahoituksen valvojat ovat yhteydessä niihin, jotka eivät vielä ole palauttaneet ilmoitustaan. Jos ilmoitusta ei kehotuksista huolimatta palauta, alkaa uhkasakkoprosessi. Uhkasakko on 5 000 euroa. Uhkasakkoprosessi on aloitettu aiemmin useissakin vaaleissa, mutta tähän mennessä puuttuvat ilmoitukset on aina saatu ennen sakkoihin tuomitsemista.
Vaalirahoituksen verkkosivuilla voi muun muassa hakea tietoa tehdyistä ilmoituksista vaalipiireittäin ja puolueittain sekä tarkistaa, keiltä ilmoitus vielä puuttuu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pontus LondenJohtava tilintarkastaja, ledande redovisningsrevisor
Puh:040 733 9758etunimi.sukunimi@vtv.fiJonna CarlsonValvontapäällikkö, tillsynschef
Puh:050 574 0192etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Energistödets effekter ska bedömas och stödet riktas noggrannare15.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för energiinvesteringar som är avsett att främja den gröna omställningen maximerar inte de önskade målen. Statens revisionsverk rekommenderar att resultatmålen och stödkriterierna preciseras.
Energiatuen vaikutukset arvioitava ja tuki kohdennettava tarkemmin15.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vihreää siirtymää edistämään tarkoitettu energiainvestointien tuki ei maksimoi haluttuja tavoitteita. VTV suosittaa tulostavoitteiden ja tukikriteerien tarkentamista.
Drygt en fjärdedel av kandidaterna i välfärdsområdesvalet och en femtedel av kandidaterna i kommunalvalet har öppnat sin valfinansiering2.4.2025 09:56:24 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket har Liberalpartiet och Gröna förbundet hittills gjort flest förhandsredovisningar i välfärdsområdes- och kommunalvalet.
Reilu neljännes aluevaaliehdokkaista ja viidennes kuntavaaliehdokkaista on avannut vaalirahoitustaan2.4.2025 09:56:24 EEST | Tiedote
VTV kertoo, että tähän mennessä suhteellisesti eniten ennakkoilmoituksia alue- ja kuntavaaleissa ovat tehneet Liberaalipuolue ja Vihreä liitto.
Drygt en fjärdedel av partifinansieringens externa bidrag redovisades retroaktivt12.3.2025 12:15:00 EET | Pressmeddelande
Enligt Statens revisionsverks granskning hade alla externa bidrag som partierna och partiföreningarna fått inte redovisats på det sätt som lagen kräver. Under granskningarna gjordes ett betydande antal retroaktiva redovisningar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme